Neuvosto-Virossa suoritettu varhaiskasvatusalan tutkinto tunnustettiin lastentarhanopettajan ammattipätevyyttä osoittavaksi

11.12.2023 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2023:115 Ammattipätevyyden tunnustaminen – Lastentarhanopettajan ammatti – Säännelty ammatti – Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa suoritettu tutkinto – Säännelty ammatillinen koulutus – Saavutetut oikeudet

A oli hakenut lastentarhanopettajan ammattipätevyyden tunnustamista Suomessa. Hän oli liittänyt hakemukseensa muun ohella todistuksen vuonna 1980 Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa suorittamastaan varhaiskasvatusalan tutkinnosta.

Saatuaan Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun korkein hallinto-oikeus katsoi ensinnäkin, että koska lastentarhanopettajan ammatti ei ole Virossa ammattipätevyysdirektiivissä tarkoitetulla tavalla säännelty ammatti, A:n hakemus ei voinut tulla arvioitavaksi ammattipätevyyslain 6 §:n 1 momentin nojalla.

Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun mukaisesti A:n Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa saamaa tutkintotodistusta oli pidettävä jäsenvaltion eikä kolmannen maan myöntämänä muodollista pätevyyttä osoittavana asiakirjana. Tämän johdosta asiassa tuli arvioitavaksi ammattipätevyyden tunnustamisen edellytysten täyttyminen ammattipätevyyslain 6 §:n 2 momentin nojalla.

A:n vuonna 1980 varhaiskasvatusalan tutkinnosta saamaa todistusta oli asian olosuhteissa, mukaan lukien saavutetut oikeudet, pidettävä sellaisena muodollista pätevyyttä osoittavana asiakirjana, jossa vahvistettiin säännelty ammatillinen koulutus. Tämän vuoksi A:lta ei voitu edellyttää vähintään vuoden ammattikokemusta toisesta jäsenvaltiosta hakemusta edeltäneiden kymmenen vuoden ajalta, jotta hän voisi saada ammattipätevyytensä tunnustetuksi ammattipätevyyslain 6 §:n 2 momentin perusteella.

KHO:2023:115

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments