Valtion etuosto-oikeuden käyttämiselle oli ollut lainmukaiset edellytykset, eikä se ollut ilmeisen kohtuutonta. Valittajalta voitiin salata osa valtion asiassa esittämistä asiakirjoista.
30.3.2023 | OikeusuutisetTurun HAO: Etuosto –Valtio – Kiinteistön sijainti – Tarkoitussidonnaisuus – Kohtuuttomuus – Asianosaisjulkisuus
Asiassa oli kysymys siitä, oliko valtiovarainministeriö voinut käyttää valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annetun lain (valtion etuostolaki) 1 §:n 1 momentin (469/2019) mukaisesti valtion etuosto-oikeutta maanpuolustuksen sekä alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen takia Kemiönsaaren kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa. Kyseisen kiinteistön kahdesta palstasta pienempi, vain merialueesta koostuva palsta rajoittui Puolustusvoimien käytössä olevaan varikkoalueeseen ja sijaitsi osittain aluevalvontalain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyllä suoja-alueella.
Valittaja oli vaatinut päätöksen kumoamista muun ohella sillä perusteella, että pienempää merialuetta oli käytetty vastoin lain tarkoitusta valtion etuosto-oikeuden perusteena tilanteessa, jossa kiinteistön maa-alueet sijaitsivat kokonaisuudessaan etuostoalueen ulkopuolella. Lisäksi valittajan mukaan etuosto-oikeuden käyttäminen oli valittajan kannalta ilmeisen kohtuutonta.
Valtion etuostolain 2 §:n 1 momentin (469/2019) 3 kohdan mukaan valtiolla on etuosto-oikeus kiinteistöihin, jotka sijaitsevat tai joiden osa sijaitsee enintään 500 metrin etäisyydellä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen käytössä olevista muista kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista kiinteistöistä, joilla harjoitettavan toiminnan turvaaminen edellyttää suoja-aluetta.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja lausui perusteluinaan muun ohella seuraavaa:
Valtion etuostolain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti riittävää on, että osa kiinteistöstä sijaitsee siinä tarkoitetulla alueella. Etuosto-oikeuden alueellisen edellytyksen täyttymistä on siten voitu arvioida pienemmän palstan sijainnin perusteella, vaikka suurin osa kiinteistöstä sijaitsee säännöksessä tarkoitettua enimmäisetäisyyttä selvästi kauempana Puolustusvoimien käytössä olevasta alueesta. Etuostolain 1 §:n mukaan etuosto käsittää samalla kauppakirjalla myydyn kiinteän omaisuuden kokonaisuudessaan. Etuostoa ei näin ollen ollut mahdollista kohdentaa vain osaan luovutettua kiinteistöä.
Ministeriön päätös oli perustunut etuosto-oikeuden aineellisten edellytysten kokonaisarviointiin, jossa oli otettu huomioon kiinteistön tarkka sijainti 2 §:ssä tarkoitetulla alueella, kiinteistön sijainti ja ominaisuudet muutoin, mahdolliset käyttötarkoitukset sekä muut kaupan osapuoliin ja olosuhteisiin liittyvät seikat. Lain esitöistä ilmenevästi valtion etuosto-oikeuden käyttäminen ei edellyttänyt konkreettista näyttöä siitä, että etuoston kohteena olevaa kiinteistöä aiotaan käyttää tavalla, joka vaarantaa maanpuolustusta taikka alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista. Kun edellä todetun lisäksi otettiin huomioon Puolustusvoimien käytössä olevan alueen käyttötarkoitus, oli ministeriö voinut katsoa kiinteistön hankkimisen olevan tarpeen maanpuolustuksen sekä alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen takia.
Valtion etuosto-oikeuden rajoituksia koskeva säännös vastaa kuntien etuostolain säännöstä. Näin ollen arvioitaessa valtion etuosto-oikeuden käyttämisen ilmeistä kohtuuttomuutta voidaan ottaa huomioon kuntien etuostolakia koskeva oikeuskäytäntö (muun ohella KHO:2010:5). Etuosto-oikeuden käyttämisen kohtuuttomuuden arviointi ei voinut perustua sen punnintaan, mikä on kiinteistökaupan ostajan mahdollisen vahingon tai saamatta jääneen edun suuruus. Asiassa ei myöskään ollut tullut esiin, miksi valittajayhtiön elinkeinotoiminnalle olisi tärkeää saada omistukseensa juuri kyseinen kiinteistö. Kohtuuttomuutta arvioitaessa oikeudellista merkitystä ei myöskään ollut sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että valtio oli jättänyt käyttämättä mahdollisuuden vapaaehtoiseen kauppaan.
Valtiovarainministeriön päätökselle etuosto-oikeuden käyttämisestä oli ollut lainmukaiset edellytykset, eikä sen käyttäminen ollut ollut ilmeisen kohtuutonta. Valtiovarainministeriö ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla käyttänyt toimivaltaansa vastoin valtion etuostolain tarkoitusta.
Hallinto-oikeus ratkaisi ennen pääasiaa myös kysymyksen oikeudenkäyntiaineiston asianosaisjulkisuudesta koskien valtiovarainministeriö lausuntonsa liitteenä hallinto-oikeudelle toimittamia asiakirjoja, jotka olivat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 9 ja 10 kohdan nojalla merkitty salassa pidettäviksi. Asiakirjoihin oli tehty myös turvallisuusluokkaa IV koskeva merkintä julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain 18 §:n nojalla.
Hallinto-oikeus totesi perusteluinaan, että se punnitsi asianosaisena olevan yhtiön oikeutta saada tieto oikeudenkäyntiasiakirjasta suhteessa valtion turvallisuuteen ja maanpuolustuksen etuun. Punninnassaan hallinto-oikeus otti huomioon asian laadun ja merkityksen yhtiölle. Hallinto-oikeus totesi, ettei etuosto-oikeuden käyttäminen sinällään loukkaa omaisuuden suojaa. Hallinto-oikeus piti yhtiön tiedonsaanti-intressiä vähäisempänä kuin tarvetta suojata kysymyksessä olevaa salassapitosäännöksessä tarkoitettua yleistä etua. Hallinto-oikeus katsoi, että tiedon antaminen asiakirjoista olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua. Tiedon antamatta jättäminen oli välttämätöntä valtion turvallisuuden ja maanpuolustuksen turvaamiseksi, eikä tiedon antamatta jättäminen vaarantanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista.