EU-kansalaisen oikeus vapaaseen liikkuvuuteen ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio luovuttaa unionin kansalaisen EU:n ulkopuolelle

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-237/21 | Generalstaatsanwaltschaft München (Pyyntö henkilön luovuttamisesta Bosnia ja Hertsegovinaan)

Unionin kansalaisen luovuttaminen kolmanteen valtioon rangaistusta suorittamaan voi olla oikeutettu rankaisematta jäämisen riskin estämiseksi

Näin on muun muassa silloin, kun luovuttamispyynnön vastaanottanut jäsenvaltio on kansainvälisen oikeuden mukaan velvollinen luovuttamaan asianomaisen henkilön eikä luovuttamista pyytänyt kolmas valtio suostu siihen, että rangaistus pantaisiin täytäntöön luovuttamispyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion alueella.

Bosnia ja Hertsegovina on pyytänyt Saksaa luovuttamaan vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten Bosnian kansalaisen, jolla on myös Kroatian kansalaisuus, mikä tekee hänestä unionin kansalaisen. Oberlandesgericht Münchenin (Münchenin osavaltion ylioikeus, Saksa) mielestä Saksa on lähtökohtaisesti velvollinen luovuttamaan asianomaisen niiden sitoumusten perusteella, jotka se on tehnyt Bosnia ja Hertsegovinaa kohtaan luovuttamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen yhteydessä.

Kyseinen tuomioistuin kuitenkin pohtii, onko unionin oikeus esteenä kyseiselle luovuttamiselle, kun huomioon otetaan paitsi unionin kansalaisten oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella myös kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kielto. Saksan perustuslaissa nimittäin kielletään Saksan kansalaisten luovuttaminen kolmanteen valtioon. Tällaisissa olosuhteissa erilainen kohtelu Saksan kansalaisten ja Saksan alueella asianomaisen henkilön tavoin pysyvästi asuvien muiden jäsenvaltioiden kansalaisten välillä siinä mielessä, että kyseistä kieltoa ei sovelleta näihin viimeksi mainittuihin kansalaisiin, on unionin oikeuden mukaan sallittua vain, jos kyseinen erilainen kohtelu perustuu objektiivisiin syihin ja jos se on oikeassa suhteessa kansallisessa oikeudessa hyväksyttävästi tavoiteltuun päämäärään.

Oberlandesgericht München on epävarma unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön soveltamisesta silloin, kun on olemassa kansainväliseen oikeuteen perustuva luovuttamisvelvollisuus, joten se on tiedustellut asiaa unionin tuomioistuimelta. Se toteaa, että Saksan viranomaiset ovat ilmoittaneet luovuttamispyynnöstä Kroatian viranomaisille, mutta nämä eivät ole reagoineet ilmoitukseen mitenkään. Saksan oikeuden mukaan on kuitenkin niin, että asianomainen voisi suorittaa rangaistuksensa Saksassa, jos Bosnia ja Hertsegovina suostuisi siihen. Unionin tuomioistuin vastaa tuomiossa, että tällaisessa tilanteessa luovuttamispyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion (Saksa) on aktiivisesti haettava kyseistä suostumusta, jotta  rangaistus voitaisiin suorittaa kyseisen jäsenvaltion alueella, minkä avulla voitaisiin estää rankaisematta jäämisen riski ja samalla kohdistaa asianomaiseen unionin kansalaiseen toimenpide, joka vaikuttaisi hänen liikkumisvapauteensa vähemmän haitallisesti kuin hänen luovuttamisensa kolmanteen valtioon. On kuitenkin niin, että jos tällaista suostumusta ei saada, unionin oikeus (tässä tapauksessa unionin kansalaisilla oleva oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella sekä syrjintäkielto) ei ole esteenä sille, että luovuttamispyynnön vastaanottanut jäsenvaltio (Saksa) luovuttaa asianomaisen unionin kansalaisen kansainvälisen yleissopimuksen mukaisesti. Muutoin olisi olemassa riski, että asianomainen jää rankaisematta.

On kuitenkin tärkeää palauttaa mieleen, että luovuttaminen on Euroopan unionin perusoikeuskirjan muEU-kakaan edelleen poissuljettu silloin, kun asianomaista henkilöä vakavasti uhkaa asianomaisessa kolmannessa valtiossa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu.

Tiedotteet: fi sv