KHO: Turvapaikkamenettelyn alussa tarkoitushakuisena ilmenneestä kristinuskoon kääntymisestä huolimatta on mahdollista, että kristinusko oli myöhemmin muodostunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi

KHO:2021:195 Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Luopuminen islamista – Kristityksi kääntyminen – Sur place -tilanne – Uskonvakaumuksen arvioiminen – Todistajan kertomukset – Seurakunnan toimintaan osallistuminen

Irakin kansalainen A oli saanut Maahanmuuttovirastolta kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa. A oli mainitun päätöksen saatuaan vedonnut uutena turvapaikkaperusteena kristityksi kääntymiseensä. A:ta oli kuultu uudesta turvapaikkaperusteesta Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa ja hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä. Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus eivät olleet vakuuttuneita A:n vakaumuksen aitoudesta eivätkä siitä, että A olisi kristinuskon vuoksi kotimaassaan vainon vaarassa.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, miten kristityksi kääntymiseen turvapaikkaperusteenaan vedonneen A:n vakaumusta oli arvioitava tilanteessa, jossa hän oli osallistunut Suomessa uskonnolliseen toimintaan vakiintuneesti jo pidemmän aikaa, sekä miten oli arvioitava tästä toiminnasta A:lle mahdollisessa palautustilanteessa aiheutuvaa vainon vaaraa hänen kotimaassaan.

Korkein hallinto-oikeus viittasi ratkaisun lähtökohdissaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan arvioitaessa sellaisia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, jotka perustuvat pelkoon joutua vainotuksi uskontoon liittyvien syiden vuoksi, on otettava erityisesti huomioon hakijan aseman ja henkilökohtaisten olosuhteiden lisäksi myös hänen uskonnollinen vakaumuksensa ja sen muodostumista koskevat olosuhteet, miten hän ymmärtää uskonsa ja elää siinä, hänen suhteensa sen uskonnon oppeihin, rituaaleihin tai määräyksiin, johon hän ilmoittaa kuuluvansa tai josta hän aikoo etääntyä, onko hänellä mahdollisesti uskonsa välittämisessä erityinen tehtävä, sekä keskinäinen vuorovaikutus uskonnollisten tekijöiden ja identiteettiä, etnistä taustaa tai sukupuolta koskevien tekijöiden välillä.

Arvioitaessa uskonnollisen vakaumuksen olemassaoloa hakijan oma kertomus on näin ollen keskeisessä asemassa. Olennaista on pyrkiä selvittämään hakijan motivaatiota kääntymiseen ja sitä, mitä vaikutuksia kääntymisellä on ollut henkilön elämään. Tämän lisäksi kokonaisarviossa on annettava asianmukainen painoarvo myös muulle selvitykselle kuten asiakirjatodisteille ja todistajien kertomuksille, jotka voivat tukea muutoksenhakijan omaa kertomusta vakaumuksestaan. Sen sijaan muutoksenhakijan vakaumuksen aitoutta ei ole mahdollista arvioida yksinomaan tällaisen muun selvityksen perusteella.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että suullisessa käsittelyssä kuultujen todistajien kertomuksen merkityksen arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti. Arvioinnissa voidaan muun muassa kiinnittää huomiota siihen, kuinka läheisesti ja kuinka pitkältä ajalta todistaja tuntee muutoksenhakijan, missä määrin todistaja on tehnyt havaintoja tämän uskonnonharjoittamisesta tai kääntymisprosessista ja sen eri vaiheista, ovatko todistaja ja muutoksenhakija keskustelleet uskonnollisista kysymyksistä tai mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu. Keskusteluja uskonnollisista kysymyksistä on voitu käydä tulkin välityksellä. Arvioitaessa sitä, mihin todistajan käsitys muutoksenhakijan vakaumuksesta perustuu, erityistä merkitystä on kuitenkin annettava sille, onko todistajalla ja muutoksenhakijalla ollut yhteistä kieltä, jolla näitä keskusteluja on käyty.

Asiassa oli selvitetty, että A oli hallinto-oikeuden toimittamaan suulliseen käsittelyyn mennessä osallistunut seurakunnan toimintaan noin neljän vuoden ajan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että seurakuntayhteys on sinänsä yksi kristillisen uskon peruselementeistä. Seurakunnissa järjestetään kuitenkin avointa toimintaa myös muille kuin vakaumuksellisille kristityille. Aktiivinenkaan osallistuminen seurakunnan järjestämään toimintaan ei siten sellaisenaan osoita vakaumuksen olemassaoloa. Arvioitaessa seurakunnan toimintaan osallistumisen merkitystä vakaumuksen uskottavuusarvioinnissa oli siten kiinnitettävä huomiota esimerkiksi toiminnan sisältöön, hakijan oma-aloitteiseen aktiivisuuteen, toimintaan osallistumisen pitkäjänteisyyteen sekä muihin seikkoihin, jotka osoittavat hakijan sitoutumisen nimenomaan hengelliseen yhteisöön.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A:n kristinuskoon kääntyminen oli aluksi voinut olla muodollista ja sen tarkoituksena oli voinut olla turvapaikka-asian edistäminen. Kun kuitenkin otettiin huomioon, että kristinuskoon kääntyminen ja kristillinen vakaumus eivät ole pysyviä ja muuttumattomia asioita, vaan vaiheittain etenevä ja kehittyvä prosessi, oli alussa tarkoitushakuisena ilmenneestä kääntymisestä huolimatta mahdollista, että kristinusko oli myöhemmin muodostunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi. Kun A oli sittemmin aktiivisesti harjoittanut kristinuskoa jo useamman vuoden ajan, kääntymisen alkuvaiheiden olosuhteille ei tullut antaa arvioinnissa vähäistä suurempaa merkitystä, vaan asiassa oli ensisijaisesti arvioitava A:n vakaumuksen nykytilaa.

Korkein hallinto-oikeus piti A:n kertomusta henkilökohtaisesta vakaumuksestaan ja sen merkityksestä itselleen riittävän omakohtaisena ja johdonmukaisena. A:n kertomusta kristillisestä vakaumuksestaan tukivat hänen pitkäaikainen, oma-aloitteinen ja aktiivinen osallistumisensa seurakuntatoimintaan sekä asiassa kuultujen todistajien kertomukset. Todistajilla oli pitkäaikaisia ja läheisiä havaintoja A:n kristillisestä elämästä ja toisella heistä oli yhteinen kieli muutoksenhakijan kanssa.

Kun otettiin huomioon asiassa esitetty selvitys kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa oli riittävän luotettavasti selvitetty, että A:lle oli muodostunut sellainen kristillinen vakaumus, joka edellytti hänen harjoittavan ja tunnustavan kristinuskoa avoimesti. A:n ei voitu edellyttää elävän vakaumuksensa vastaisesti tai piilottelevan vakaumustaan vainolta välttyäkseen.

A:n kohdalla täyttyivät ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa turvapaikan myöntämiselle säädetyt edellytykset. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumottiin ja asia palautettiin Maahanmuuttovirastolle turvapaikan antamiseksi.

Kts. KHO 2017:63, KHO 2018:118 ja KHO 2018:130

KHO:2021:195