Viron pääministeri Kaja Kallas Advokaatissa: oikeustieteen opinnot ovat hyvä pohja mille tahansa ammatille

24.11.2021 | Tiedotteet

Advokaatti 5/2021, kansiPääministeri Kaja Kallas toimi ennen poliitikon uraansa asianajajana. Harva kuitenkaan tietää, että hän on myös aikanaan ollut harjoittelussa asianajotoimistossa Suomessa ja puhuu sujuvaa suomea.

Oikeustieteen opintoja Kallas kehuu hyväksi pohjaksi mille tahansa ammatille. Asianajajan työssä hän kertoo nähneensä konkreettisesti, mitä haasteita virolaiset ja Viroon investointeja suunnittelevat yritykset kohtaavat. Lainsäädännöllä pitää luoda ympäristö, johon sijoittajat uskaltavat ja haluavat tulla, Kallas sanoo.Kallaksen pääministeriyttä ovat leimanneet kriisit. Hän nousi pääministeriksi 2020 hallituskriisin jäljiltä. Koronakriisi on kurittanut Viron taloutta ankarasti ja ajanut terveydenhuollon äärirajoille.

– Ainoa reitti ulos kriisistä on saada ihmiset rokotettua, jotta he eivät sairastu niin vakavasti, että tarvitsevat sairaalahoitoa. Siksi otimme marraskuussa rajoituksia käyttöön. Niillä on saatu rokotusten määrä jälleen nousuun, Kallas sanoo.

Haastatteluhetkellä marraskuun 2021 alussa vasta reilut 57 prosenttia virolaisista oli saanut täyden rokotesarjan. Tuoreimpien uutisten mukaan osuus on noussut 59 prosenttiin ja marraskuun rajoitustoimet ovat purreet, sillä sairaalassa olevien potilaiden määrä on kääntynyt laskuun.

– Meillä on enemmän rokotteiden vastustajia kuin Suomessa. Lisäksi iso joukko suhtautuu rokotuksiin edelleen epäilevästi. Heidän tavoittamisensa vaatii jatkuvaa viestintää ja vakuuttamista. Se on hyvin vaikeaa.

Asianajajaliitto ehdottaa työtapareformia helpottamaan tuomioistuinten jonoja

Kannetta valmistellaan kolme kuukautta, tiedoksiantoon menee toiset kolme ja vastauksen antamiseen saman verran. Sen jälkeen suullista valmistelua odotellaan vuosi. Huomataan, ettei valmistelua vielä voikaan päättää. Jatketaan kirjallista valmistelua puoli vuotta. Vihdoin valmisteluistunnossa saadaan pääkäsittely kuuden kuukauden päähän, ja siitä kahden kuukauden jälkeen tulee tuomio. Näin pitkäksi voi venyä riita-asian, esimerkiksi hometalojutun käsittely.

Syksyn budjettiuutisten pettyneisiin kuuluvat tuomioistuimet. Kaivattua lisärahaa ei tullut, ja Tuomioistuinviraston mukaan se tietää oikeuskäsittelyjen pitenemistä entisestään. Asianajajaliitto ehdottaa työtapareformia helpottamaan tuomioistuinten jonoja. Esimerkiksi selkeä aikataulutus heti alussa niin kirjalliselle valmistelulle, valmisteluistunnolle kuin pääkäsittelylle tiivistäisi prosessia ja vähentäisi ylimääräistä työtä.

Asianajaja tunnustaa KuPSin värejä

Asianajaja Matti Reinikaisessa syttyi palo jalkapalloon jo lapsena. Hän hoitaa urheiluoikeuden piiriin kuuluvia asioita sekä työssä että vapaa-aikanaan. Kuopion Palloseura KuPSin kasvatti toimii nykyään myös seuran hallituksessa ja hänellä on käytössään kuusi paikkaa seuran kotikatsomossa – niillä istuu jo kolme sukupolvea.

Lue Advokaattia:
http://advokaatti.fi

Lisätietoja: Johanna Kainulainen, Advokaatin toimituspäällikkö, puh. 040 721 7289, etunimi.sukunimi@asianajajaliitto.fi