KKO:n presidentti Tatu Leppänen esittää uusia keinoja muutoksenhaun sujuvoittamiseksi

5.11.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Presidentti Tatu Leppänen:

“Myönteisenä tuoreena tietona kuluvan vuoden tilastoista voin kertoa, että jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevien valituslupahakemusten osuuden kasvu näyttää tänä vuonna pysähtyneen ja jopa taittuneen lievään laskuun. —

Korkein oikeus on arviomuistiosta antamassaan lausunnossa ehdottanut uutena ”keinona numero 22” harkittavaksi ennakkopäätöskysymystä koskevaa menettelyä, jossa

käräjäoikeus voisi siirtää käsiteltävänään olevassa asiassa ilmenevän ennakkopäätöskysymyksen korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Saatuaan korkeimman oikeuden kannanoton laintulkintakysymykseen käräjäoikeus jatkaisi asian käsittelyä siltä pohjalta. Menettelyä ehdotettiin hovioikeuksien jatkokäsittelylupaa koskevassa mietinnössä vuonna 2008, mutta menettelyä ei tuolloin otettu asian jatkovalmisteluun.

Nostan tässä lisäksi esille yhden, mielestäni samassa yhteydessä selvittämisen arvoisen mahdollisuuden, ”keinon numero 23”, nimittäin ns. hyppyvalitusluvan. Se on ollut käytössä Ruotsin korkeimmassa oikeudessa vuodesta 2016 lähtien.

Jos asiassa, jossa hovioikeus ei ole myöntänyt jatkokäsittelylupaa, ilmenisi ennakkopäätöskysymys, korkein oikeus voisi myöntää valitusluvan ja ratkaista suoraan ennakkopäätöskysymyksen sekä sen pohjalta asian jatkokäsittelyn tarpeen. Vaikka tätä mahdollisuutta ei usein käytettäisikään, se toisi prosessiekonomisia etuja ja olisi linjassa korkeimman oikeuden ennakkopäätöstehtävän kanssa.”

Presidentti Tatu Leppäsen avauspuheenvuoro korkeimman oikeuden hovioikeuspäivässä 5.11.2021

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments