Hovioikeus palautti kiristyksen avunantoon syllistyneen lupalakimiehen toimiluvan

Helsingin hovioikeus antoi 8.10.2021 päätöksen lupalakimiehen valitukseen, jossa tämä vaati kumottavaksi oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätöksen, jolla hänen toimilupansa oli peruutettu.

Juristille oli myönnetty 4.12.2013 lupa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. Turun hovioikeus on 28.2.2020 tuominnut hänet sittemmin lainvoiman saaneella tuomiolla avunannosta kiristykseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

Lautakunta totesi päätöksessään, että lakimiehen oli rikoksella katsottu tahallaan loukanneen asianomistajan oikeutta. Teko oli tapahtunut hänen hoitaessaan oikeudellista asiantuntemusta edellyttänyttä toimeksiantoa. Vaikka hän ei kyseistä toimeksiantoa hoitaessaan ollut sinänsä toiminut oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen tehtävässä, hänen menettelynsä oli kuitenkin ollut vakavassa ristiriidassa niiden velvollisuuksien kanssa, joita oikeudenkäyntiavustajalta tai -asiamieheltä edellytettiin. Lakimies oli laatinut sopimuksen, jonka sen toinen osapuoli oli joutunut allekirjoittamaan kiristysrikoksen tuloksena. Lautakunta äänesti peruuttaessaan lakimiehen toimiluvan.

Hovioikeudessa oli arvioitava, osoittaako lakimiehen syyksi luettu rikos hänen olevan ilmeisen sopimaton toimimaan  oikeudenkäyntiavustajana ja -asiamiehenä.

Hovioikeus totesi, että tyypillisiä sopimattomuutta osoittavia rikoksia ovat erilaiset talousrikokset, kuten kirjanpitorikokset, velallisen rikokset, erilaiset petokset, kavallukset sekä väärennös- ja verorikokset. Lakimies oli edellä kerrotusti tuomittu avunannosta kiristykseen. Kiristyksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että tekijä muulla kuin ryöstön tunnusmerkistön täyttävällä uhkauksella pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta.

Hovioikeus katsoi, että lähtökohtaisesti myös kiristystä ja siten avunantoa tällaiseen rikokseen voidaan pitää tyypiltään rikoksena, joka osoittaa lupalakimieslain 2 §:n tarkoittamalla tavalla ilmeistä sopimattomuutta.

Arvioitaessa sitä, onko tässä tapauksessa perusteita arvioida asiaa toisin kuin edellä mainitun lähtökohdan mukaisesti, on kiinnitettävä huomiota seuraaviin seikkoihin. Lakimies on sinänsä hovioikeuden syyksilukemin tavoin toiminut tahallisesti oltuaan tietoinen siitä, että kiristysrikoksen asianomistaja oli maksanut jo huomattavan suuren rahamäärän sittemmin kiristyksestä tuomituille henkilöille ja että näiden vaatima taloudellinen etu oli siten ollut kiristysrikoksen tunnusmerkistön tarkoittamin tavoin epäoikeutettu.

Toisaalta lakimiehen syyksi luettu rikos on lajissaan monessa suhteessa varsin epätavanomainen ja siihen on liittynyt hänen syyllisyyttään vähentäviä seikkoja. Lakimiehen ainoana toimintavaihtoehtona kyseisessä tilanteessa oli ollut luopua toimeksiannosta ja ilmeistä on, että tilanteen kiireellisyys oli johtanut huonosti harkittuun toimintavaihtoehtoon. Lakimies oli kuitenkin uskottavasti pyrkinyt toimimaan asianomistajan edun mukaisesti, sillä oli ollut ilmeistä, että asianomistajan ensisijaisena intressinä oli ollut estää vastaajia julkaisemasta asianomistajan liiketoimintaa vahingoittavia tietoja ja saada kiristys päättymään.

Lupalakimieslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on korostettu, että henkilön sopimattomuuden oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään täytyy olla ilmeistä, jotta lupa voitaisiin tällä perusteella evätä (HE 318/2010 vp s. 28). Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan sopimattomuutta on arvioitava kokonaisarvostelulla kussakin yksittäistapauksessa.

Sopimattomuutta arvioitaessa on tällöin otettava huomioon, että luvan peruuttamista on pidettävä jyrkempänä puuttumisena henkilön elinkeinon harjoittamisoikeuteen kuin luvan epäämistä (KKO 2019:18, kohta 36 ja KKO 2016:94, kohta 24). Perusoikeusnäkökulmasta asiassa on punnittava vastakkain perustuslain 18 §:n turvaamaa asianomaisen oikeutta elinkeinon harjoittamiseen ja toisaalta lupalakimieslain säätämisen perusteena ollutta tavoitetta nostaa oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatua ja parantaa näin asianosaisten oikeusturvaa ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytyksiä (KKO 2016:94, kohdat 24 ja 26 ja HE 318/2010 vp s. 13—14 ja 16 sekä LaVM 40/2010 vp s. 2—3).

Edellä mainitut punnintaa koskevat näkökohdat liittyvät niin sanottuun suhteellisuusperiaatteeseen, joka on ilmaistu hallintolain 6 §:ssä. Suhteellisuusperiaatteen keskeisenä sisältönä on, että viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että viranomaisen toimen on oltava asianmukainen, tarpeellinen ja oikein mitoitettu sen tavoitteen kannalta, johon kysymyksessä olevalla toimella pyritään.

Suhteellisuusperiaatteen merkitys lupalakimiesasioissa on tuotu esille myös sen säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä, jossa todetaan, että sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeusturvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden (HE 318/2020 vp s. 16). Tässä tapauksessa suhteellisuusperiaatteen huomioon ottaminen tarkoittaa sitä, että luvan peruuttamisen perusteen on oltava tämän periaatteen edellyttämällä tavalla kohtuullisessa suhteessa siihen seuraamukseen, mitä toimenpide merkitsee lakimiehelle henkilökohtaisesti.

Hovioikeus totesi, että luvan peruuttamisella olisi Lakimiehelle merkittäviä henkilökohtaisia vaikutuksia. Hänellä on yhden miehen lakiasiantoimisto pienellä paikkakunnalla ja luvan peruuttamisen seurauksena hänen mahdollisuutensa koulutuksensa mukaisen ammatin harjoittamiseen olennaisesti heikentyisivät. Lakimiehen toimintaan ei ole kohdistettu moitteita kyseessä olevan rikostuomion lisäksi eikä asiassa ole muutoinkaan tullut esille muita seikkoja, joilla voisi olla kielteistä vaikutusta hänen sopivuuttaan arvioitaessa.

Hovioikeus katsoi, että arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös yksittäiseen tekoon johtaneet seikat ja siihen muutoin liittyvät olosuhteet sekä niiden mahdollinen merkitys arvioitaessa edellä selostettujen lupalakimieslain tavoitteiden toteutumista. Vaikka edellä todetusti Lakimiehen syyksi luettu rikos on lajityypillisesti sellainen, joka osoittaa ilmeistä sopimattomuutta oikeudenkäyntiavustajan ja -asiamiehen tehtävään, tässä tapauksessa tekoon on liittynyt edellä kerrottuja poikkeuksellisena pidettäviä olosuhteita. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi asiaa kokonaisuutena arvioitaessa, että luvan peruuttaminen ei olisi oikeassa suhteessa niihin tavoitteisiin, joihin lupalakimieslain sääntelyllä pyritään, ja että luvan peruuttaminen johtaisi lakimiehen kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Näin ollen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätös on kumottava, eikä lakimiehelle myönnettyä lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana ja -asiamiehenä määrätä peruutettavaksi.

Helsingin hovioikeus 8.10.2021 nro 1325, H 21/590