Vuonna 1972 tehty virheellinen merkintä henkilön Suomen kansalaisuudesta ei estänyt Maahanmuuttovirastoa katsomasta, ettei henkilö ole Suomen kansalainen

KHO:2020:168 Kansalaisuusasia – Kansalaisuusaseman määrittäminen – Kansalaisuuden saaminen syntymäpaikan perusteella – Vuoden 1968 kansalaisuuslaki – Kaksoiskansalaisuus – Väestörekisterimerkintä – Vakiintunut olotila

A oli vuonna 1972 syntyessään saanut syntymäpaikkansa perusteella Irlannin kansalaisuuden. Hänen äitinsä oli tuolloin Suomen kansalainen. A oli merkitty ilmoituksen perusteella Suomen väestötietojärjestelmään Suomen kansalaiseksi äitinsä kansalaisuuden mukaan, koska viranomaisille ei ollut ilmoitettu hänen saaneen Irlannin kansalaisuuden. A ei ollut tuolloin voimassa olleen kansalaisuuslain (401/1968) 1 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla voinut saada Suomen kansalaisuutta äitinsä kansalaisuuden perusteella, koska A oli syntyessään saanut toisen maan kansalaisuuden. Väestötietojärjestelmän merkintä A:n kansalaisuudesta oli ollut virheellinen.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kansalaisuuteen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien vuoksi Suomen kansalaisena ei voitu pitää henkilöä, joka ei ollut saanut Suomen kansalaisuutta lain mukaisessa järjestyksessä. Yleinen etu edellytti, että kansalaisuutta koskevan merkinnän tekeminen väestötietojärjestelmään ei sellaisenaan voinut olla perusteena kansalaisuudelle, vaikka merkintä olisi ollut järjestelmässä pitkänkin aikaa. A:n kansalaisuutta koskevan tiedon virheellisyys väestötietojärjestelmässä oli ollut ilmeinen ja johtunut siitä, ettei viranomaisilla ollut ollut tietoa hänen syntyessään saamasta Irlannin kansalaisuudesta. A:n subjektiiviselle käsitykselle omasta kansalaisuusasemastaan ei voitu näissä olosuhteissa antaa oikeudellista suojaa. A:n asemaa Suomen kansalaisena ei voitu pitää myöskään muulla perusteella vakiintuneena. Maahanmuuttovirasto oli voinut päättää, että A:ta tulee pitää Suomessa Irlannin kansalaisena.

Vahvennettu jaosto

KHO:2020:168