Työnantajan tarjoama lastenhoitoapu oli veronalainen luontoisetu

Kuntayhtymä A oli hakenut ennakkoratkaisua siitä, syntyykö sen järjestämästä ja maksamasta lastenhoitoavusta kuntayhtymän työntekijöille veronalainen luontoisetu, josta A:n on toimitettava ennakonpidätys ja maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu.

A on palkannut vuosina 2001–2003 syntyneitä nuoria kesätöihin. Kesätyöntekijöistä 56 on osoitettu hoitamaan A:n työntekijöiden 7–9 vuotiaita lapsia työntekijöiden koteihin heidän ollessaan töissä. Hoitojakso on kestänyt kaksi viikkoa muiden kuin yhden työntekijän osalta, joka on käyttänyt hoitomahdollisuutta yhden viikon ajan. Samoihin perheisiin ei ole osoitettu hoitojakson jälkeen toista lastenhoitajaa. Lastenhoitajien työaika on ollut 30 tuntia viikossa ja enintään 6 tuntia työpäivässä.

Lastenhoitopalvelua käyttäneet työntekijät on valittu hakumenettelyn kautta. Kesätyöntekijöillä on voinut teettää pääsääntöisesti vain lastenhoitoon liittyviä töitä. Hoidettavat lapset ovat hakemuksen mukaan terveitä, mutta ikänsä puolesta sellaisia, jotka eivät oikein pärjää yksin kotonaan. Lastenhoitopalvelua saaneissa perheissä ei ole samanaikaisesti voinut olla kotona yli 10 vuotiaita sisaruksia, isovanhempia tai muita vastaavia henkilöitä. Hakemuksen mukaan lastenhoitopalvelujen tarjoamisessa on ollut kyse kokeiluluonteisesta toiminnasta, jolla on haluttu selvittää, voidaanko A:n työntekijöiden työssäkäyntiä tällä tavoin tukea lomakauden aikana.

Verohallinnon ennakkoratkaisun mukaan kuntayhtymä A:n järjestämästä ja maksamasta lastenhoitoavusta syntyy kuntayhtymän työntekijöille veronalainen luontoisetu, josta kuntayhtymän on toimitettava ennakonpidätys ja maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksu.

Kuntayhtymä A vaati valituksessaan ennakkoratkaisua muutettavaksi siten, että lastenhoitoetu katsotaan saajalleen verovapaaksi eduksi, josta kuntayhtymän ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä eikä maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksua. Kuntayhtymä totesi vaatimuksensa perusteina muun muassa, että lastenhoitoapu on verrattavissa tuloverolain 69 §:n 3 momentissa tarkoitettuun sairaan lapsen tilapäisen hoidon järjestämiseen.

Hallinto-oikeus totesi, että tuloverolain 69 §:ssä säädetään eräistä tavanomaisista verovapaista henkilökuntaeduista. Pykälän 3 momentin mukaan veronalaista tuloa ei synny työnantajan tilapäisesti järjestämästä sairaan lapsen hoidosta ajalta, jona työntekijällä olisi oikeus hoitovapaaseen täysin palkkaeduin. Edun verovapauden edellytyksenä on, että hoitojakso kestää enintään neljä päivää saman sairaustapauksen johdosta. Tuloverolaissa ei ole vastaavaa säännöstä työnantajan järjestämästä lasten kesäajan hoidosta.

Työntekijöille syntyy elantokustannusten säästöä, kun työnantajan maksama lasten kesäajan hoito korvaa vaihtoehtoisella tavalla järjestetyn hoidon kustannuksia. Kun otettiin huomioon A:n tarjoaman lastenhoitoavun kesto ja muut ehdot, hallinto-oikeus katsoi, että työntekijöiden kotona järjestetystä lastenhoidosta muodostunut etu ei ole sellainen tavanomainen ja vähäinen sosiaalietuus, jonka voitaisiin katsoa olevan saajalleen verovapaata tuloa. Edusta muodostuu siten työntekijöille tuloverolain 29 §:n 1 momentissa tarkoitettua veronalaista tuloa ja ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua palkkaa, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys. Kun saadun edun on kuitenkin katsottava olevan sen luonteesta saatu selvitys huomioon ottaen sairausvakuutuslain 11 luvun 2 §:n (1113/2005) 4 momentin 1 kohdan ja sairausvakuutuslain 11 luvun (535/2019) 3 §:n 3 momentin 1 kohdan mukainen henkilökuntaetu, ei A:n tule suorittaa siitä työnantajan sairausvakuutusmaksua.

Ennakkoratkaisua muutettiin siten, että A:n kuntayhtymän järjestämästä ja maksamasta lastenhoitoavusta syntyy työntekijöille veronalainen henkilökuntaetu, josta A:n on toimitettava ennakonpidätys, mutta ei maksettava työnantajan sairausvakuutusmaksua.