Eduskunnan oikeusasiamies katsoi poliisin epäonnistuneen pahasti asiakirjapyynnön toteuttamisessa

A oli ollut epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Samassa asiakokonaisuudessa oli useita pääepäiltyä. A:n avustaja, asianajaja B oli pyytänyt useaan otteeseen kokonaisuuteen kuuluvaa yhtä kanssaepäiltyä koskevaa esitutkintapöytäkirjaa. B oli pyytänyt kyseistä esitutkintapöytäkirjaa poliisilta useita kertoja saamatta kuitenkaan tätä itselleen. B sai lopulta noin 4 kuukautta tietopyynnön jälkeen asiaa koskevan kuulustelupöytäkirjan, kun B oli tiedustellut esitutkintapöytäkirjan sijaan, että olisiko asiasta mitä tahansa kirjallista asiakirjaa. Kuulustelupöytäkirjan antaminen tapahtui noin 2 kuukautta käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen.

Poliisilaitos katsoi toimineensa asianmukaisesti, kun B:lle oli vastattu tiedusteluihin, että esitutkintapöytäkirjaa ei ole muodostunut, koska tutkinta oli päätetty. Poliisilaitos katsoi, että tietopyyntöön oli vastattu riittävällä tarkkuudella. Poliisilaitos katsoi, että julkisuuslaki olisi edellyttänyt tarkempaa asian yksilöimistä, jos olisi tarkoitettu saada muuta asiakirjaselvitystä.

Eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että poliisin näkemys ei ollut sopusoinnussa julkisuuslain eikä hallintolain vaatimusten kanssa. Julkisuuslain 13 § velvoittaa viranomaista avustamaan tiedonpyytäjää tietopyynnössään tarkoittamansa asiakirjan yksilöinnissä. Hallintolain 7 § ja 8 §:t osaltaan korostavat viranomaisen velvollisuutta neuvontaan ja palveluun viranomaisissa asioivia kohtaan. B on pyytänyt tiedossaan olevan tutkintailmoituksen numeron perusteella asiassa laadittua esitutkintapöytäkirjaa. Hänelle on ensivaiheessa ilmoitettu, ettei tällaista esitutkintapöytäkirjaa ole ja toisen pyynnön jälkeen hänelle on toimitettu asiassa tehty päätös esitutkinnan aloittamatta jättämisestä ja uusi ilmoitus, ettei esitutkintapöytäkirjaa ole. Oikeusasiamiehen mukaan esitutkintapöytäkirjan tilaajan tarkoituksena on yleensä saada tieto siitä, mitä esitutkinnassa on selvinnyt. Tämä taas käy selville esitutkinta-aineistosta riippumatta siitä, onko asiassa laadittu esitutkintalain 9 luvun 6 §:ssä tarkoitettu esitutkintapöytäkirja.

Tapauksessa B on pyytänyt esitutkintapöytäkirjaa luullen, että sellainen on laadittu. B:n tiedossa oli, että kysymyksessä oleva rikosilmoitus liittyi samaan kokonaisuuteen hänen päämiehensä epäillyn rikoksen kanssa, mutta hänellä ei välttämättä ole ollut tietoa siitä, onko asiassa laadittu esitutkintapöytäkirjaa. Oikeusasiamies totesi, että julkisuuslain 13 § ja hallintolain palvelu- ja neuvontaperiaatteet olisivat edellyttäneet, että B:tä olisi ensimmäisen pyynnön jälkeen opastettu asiassa ilmoittamalla, ettei pyynnön mukaista esitutkintapöytäkirjaa ole laadittu, mutta asiaan liittyviä kuulustelupöytäkirjoja on ja samalla tiedusteltu, haluaako hän ei.

Oikeusasiamies totesi, että käsillä olevassa tapauksessa poliisilaitoksessa on pahoin epäonnistuttu julkisuuslain mukaisen asiakirjapyynnön toteuttamisessa. Seurannaisvaikutuksena tälle oikeusasiamiehen käsityksen mukaan on ollut A:n oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaarantuminen, koska B:llä ei ole ollut käräjäoikeuden pääkäsittelyä varten valmistellessaan ja pääkäsittelyssä käytettävissään sellaista aineistoa, jolla hän on katsonut olevan merkitystä A:n puolustautumiselle.