Vaihto-opiskelu Norjassa oli tavanomaisen elämän toiminto, johon vaikeavammaiselle tuli myöntää henkilökohtainen apu

KHO:2019:134 Vammaispalvelu – Henkilökohtainen apu – Yliopistossa opiskelu – Vaihto-opiskelu Norjassa – Lukukauden mittainen vaihto-opiskelu

X:n yliopistossa Suomessa filosofian maisterin tutkintoa opiskeleva A tuli valituksi yhden lukukauden mittaiseen opiskelijavaihtoon Norjassa. X:n perusturvalautakunnan alainen viranhaltija hylkäsi A:n hakemuksen saada henkilökohtaista apua 12 tuntia vuorokaudessa vaihto-opiskelun ajaksi. X:n perusturvalautakunnan yksilöasiainjaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen, koska X:n kaupungilla ei ollut velvollisuutta myöntää henkilökohtaista apua ulkomaille. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen katsoen, että henkilökohtaisen avun järjestäminen ulkomailla tapahtuvaan vaihto-opiskeluun ei kuulunut vammaispalvelulain mukaan kunnan erityiseen järjestämisvastuuseen, vaan kysymyksessä oli määrärahasidonnainen palvelu.

Korkein hallinto-oikeus kumosi A:n valituksesta hallinto-oikeuden ja X:n perusturvalautakunnan alaisen viranhaltijan ja perusturvalautakunnan yksilöasiainjaoston päätökset. Asiaa ei palautettu ajan kulumisen vuoksi lautakunnalle, vaan asia tuli ratkaista uudestaan A:n tehdessä uuden hakemuksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan A oli vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vaikeavammainen henkilö, jolla oli oikeus saada henkilökohtaista apua muun ohella opiskelua varten. Vaihto-opiskelua oli pidettävä säännöksessä tarkoitettuna opiskeluna ja siten tavanomaisena elämän toimintona.

Unionin kansalaisena A:lla oli oikeus vedota myös asuinvaltiotaan vastaan siihen, että asuinvaltio rajoittaa hänen liikkumisvapauttaan opiskelutarkoituksessa jättäessään myöntämättä vaihto-opiskelun ajaksi henkilökohtaista apua. Oikeudelliseen arviointiin asiassa ei vaikuttanut se seikka, että A:n tarkoituksena oli käyttää liikkumisvapauttaan opiskelijana suhteessa ETA-valtioon. Asiassa ei siten ollut myöskään merkitystä sosiaalihuoltolain 57 §:ssä säädetyllä vaatimuksella siitä, että tuen myöntämisestä ulkomaille tulisi säätää erikseen.

Korkein hallinto-oikeus viittasi myös siihen, että korkeimman hallinto-oikeuden jo aikaisemmin vakiintuneen oikeuskäytännön (muun ohella KHO 2014:14) mukaan vaikeavammaisen henkilön kotikunnan tuli myöntää henkilökohtaista apua vaikeavammaiselle henkilölle vammaispalvelulain nojalla ulkomaille silloin, kun ulkomailla oleskelussa oli kysymys henkilön tavanomaisen elämän toiminnoista.