Lausunto rahanpesudirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä

Dnro 10/2019 

 

Lausuntopyyntönne: VN/3411/2018, 10.5.2019

 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/1673 rahanpesun torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin annettiin 23.10.2018.

 

Oikeusministeriö asetti 21.8.2018 työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida, mitä lainsäädäntömuutoksia direktiivin täytäntöönpano edellyttää. Työryhmän toimikausi päättyi 31.3.2019.

 

Työryhmä ehdottaa mietinnössään direktiivin edellyttämiä muutoksia rikoslakiin. Omalla rikoksella saatuun omaisuuteen tai hyötyyn kohdistuvan rahanpesun eli niin sanotun itsepesun rangaistavuuden alaa laajennettaisiin nykyisestä. Tämä toteutettaisiin muuttamalla itsepesun rangaistavuutta koskevaa rajoitussäännöstä. Säännöksessä määriteltäisiin nykyistä laajemmin ne rahanpesun tunnusmerkistöön kuuluvat teot, joiden osalta esirikokseen osallisen vastuu rahanpesusta ei olisi poissuljettu.

 

Eräitä vakavampia rikoksia pidettäisiin rahanpesun tai törkeän rahanpesun esirikoksina niiden tekovaltion laista riippumatta. Näihin rikoksiin kuuluisivat järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen sekä eräät vakavammat lahjontaa, ihmiskauppaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat rikokset.

 

Asianajajaliitto kannattaa työryhmän ehdotuksia. Työryhmän mietinnössä on valittu linja, jossa direktiivin johdosta tehdään kansalliseen lainsäädäntöön vain välttämättömät muutokset. Tämä valittu linja on kannatettava eikä kriminalisointivelvoitetta tule ulottaa laajemmalle kuin direktiivissä on edellytetty. 

 

Rahanpesun rangaistavuuden edellytyksenä on, että esirikos täyttää rangaistavan teon tunnusmerkistön sekä siinä valtiossa, jossa rahanpesusta tuomitaan, että myös esirikoksen tekopaikan valtiossa. Poikkeuksena tästä kaksoisrangaistavuuden edellytyksestä ovat 2 artiklan 1 alakohdan a–e ja h alakohdissa tarkoitetut EU:n rikosoikeudellisissa säädöksissä mainitut esirikokset, joiden osalta ei saa edellyttää sitä, että esirikos on rangaistava sen tekopaikan lain mukaan. 

 

Rikoslain 1 luvun 7 §:n nojalla Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen, sovelletaan Suomen lakia. Näitä rikoksia ovat muun muassa terrorismiin, ihmiskauppaan ja huumausaineisiin liittyvät rikokset.

 

Rahanpesudirektiivin osalta Suomen rikoslain osalta velvoitteet eivät sen sijaan täyty direktiivin 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti seuraavien rikosnimikkeiden osalta, koska niitä ei voi pitää rahanpesun esirikoksina tekopaikan lainsäädännöstä riippumatta:

 

Mietinnössä esitetään, että lainsäädäntöä olisi tämän vuoksi muutettava direktiivin 3 artiklan 4 kohdan velvoitteiden täyttämiseksi. Rahanpesun esirikoksiksi tekopaikan laista riippumatta olisi säädettävä ne edellä mainitut rikokset, jotka eivät kuulu rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisalaan. Säännös tulisi ulottaa koskemaan myös törkeää rahanpesua.

 

Mietinnössä on katsottu, että rikosten säätäminen rahanpesun esirikokseksi tekopaikan lainsäädännöstä riippumatta merkitsee Suomen rikosoikeuden soveltamisalan laajentamista tältä osin maailmanlaajuiseksi ilman EU:n säädöstä laajempaa kansainvälistä sopimusta. Lisäksi sääntely merkitsee poikkeusta laillisuusperiaatteeseen liittyvään kaksoisrangaistavuuden edellytykseen. 

Näistä syistä mietinnössä on katsottu, että direktiivin velvoitetta on tulkittava suppeasti. Kaksoisrangaistavuudesta poikkeamista ei ole ehdotettu ulotettavaksi esirikosten vähäisempiin tekotapoihin, joista ei ole säädetty sakkoa ankarampaa rangaistusta. Poikkeussäännöstä ei myöskään ehdoteta koskemaan tuottamuksellista rahanpesua, jota direktiivi ei ylipäänsä velvoita säätämään rangaistavaksi.

 

Esityksessä direktiivin 3 artiklan 4 kohdan velvoitteet ehdotetaan täytäntöönpantavaksi lisäämällä rikoslain 1 luvun 11 §:ään uusi 3 momentti, jonka nojalla edellä mainittuja rikoksia pidetään rahanpesun tai törkeän rahanpesun esirikoksina, vaikka teosta ei säädettäisi rangaistusta tekopaikan laissa.

 

Ehdotettu muutos on perusteltu ja Asianajajaliitto kannattaa mietinnössä valittua linjaa, jossa lainsäädäntöön tehdään vain välttämättömät muutokset.

 

Nykyisen rikoslain 32 luvun 11 §:n mukaan henkilö voidaan rajoitussäännöksen estämättä tuomita törkeästä rahanpesusta, mikäli rahanpesurikos muodostaa tekojen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus huomioon ottaen olennaisimman ja moitittavimman osan rikoskokonaisuudesta.

 

Suomessa vuonna 2012 voimaan tulleen lainmuutoksen tarkoituksena oli varmistaa se, ettei vähäisempikin osallistuminen esirikokseen aina poistaisi rikosoikeudellista vastuuta rahanpesusta. Itsepesun rangaistavuus edellyttää, että törkeän rahanpesun edellytykset täyttyvät ja että rikoksentekijän toiminnan painopiste on rahanpesussa eikä esirikoksessa. 

 

Mietinnössä on todettu, että voimassa olevan lain esitöiden mukaan käytännön soveltamistilanteessa huomio on suunnattava rikoskokonaisuuteen ja on punnittava, onko törkeä rahanpesu rikoskokonaisuuden olennaisin ja moitittavin osa. Tekijä voidaan tuomita törkeästä rahanpesusta lähinnä tilanteissa, joissa törkeästä rahanpesusta tuomittaisiin ankarampi rangaistus kuin esirikoksesta. Perustelujen mukaan ”kaikissa tilanteissa harkintaa ohjaavat kuitenkin jälkiteon rankaisemattomuutta koskevat periaatteet” (HE 138/2011 vp, s. 12, LaVM 2/2012 vp).

 

Rahanpesudirektiivin artiklan 5 mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että itsepesuna tekoon syyllistyneille henkilöille on rangaistavaa varojen muuntaminen tai siirtäminen tietoisena siitä, että kyseiset varat on saatu rikollisesta toiminnasta tarkoituksena salata tai peittää varojen laiton alkuperä tai auttaa tällaisen toiminnan harjoittamiseen osallistunutta henkilöä välttämään toimintansa oikeudellisia seuraamuksia.

 

Lisäksi 5 artiklan mukaan itsepesuna rangaistavaa tulee olla varojen todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin, niistä määräämisen, niiden liikkeiden, niitä koskevien oikeuksien tai niiden omistuksen salaaminen tai peittely tietoisena siitä, että kyseiset varat on saatu rikollisesta toiminnasta. Direktiivin 4 artiklan mukaan itsepesuna rangaistavien tekojen yrityksen tulee olla myös rangaistavaa.

Direktiivin 5 artiklan johdanto-osassa täsmennetään sitä, kuinka laajasti itsepesun tulee olla rangaistavaa esirikoksen ohella. Mietinnössä on todettu, että johdanto-osan kohta on otettu huomioon valmisteltaessa esityksessä ehdotettua muutosta rikoslain 32 luvun 11 §:n rajoitussäännökseen. Johdanto-osan kohdan mukaan itsepesuna tulee olla rangaistavaa sellaiset rahanpesutoimet, jotka ”eivät rajoitu pelkästään varojen hallussapitoon tai käyttöön vaan käsittävät myös varojen siirtämisen tai muuntamisen tai niiden laittoman alkuperän salaamisen tai peittämisen ja johtavat suurempaan vahinkoon [”skada utöver”, ”further damage”] kuin rikollisen toiminnan jo tuottama vahinko, esimerkiksi siihen, että rikollisesta toiminnasta saadut varat laitetaan kiertoon ja näin salataan niiden laiton alkuperä”. Itsepesun tulisi siten olla rangaistavaa, kun sillä aiheutetaan sellaista vahinkoa, jota esirikos ja siitä langetettava rangaistus eivät jo kata. Tämä noudattaa EU:n perusoikeuskirjan 50 artiklassa säädettyä kieltoa, jonka nojalla ketään ei saa panna syytteeseen tai rangaista rikoksesta, josta hänet on jo unionissa lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi lain mukaisesti (niin sanottu ne bis in idem -sääntö).

 

Mietinnön mukaan direktiivin täytäntöönpanon kannalta ei kuitenkaan ole selvästi osoitettavissa, että voimassa oleva rikoslain 32 luku kattaisi rangaistavana itsepesuna kaikki sellaiset teot, joita direktiivi edellyttää itsepesuna rangaistavaksi. Esimerkiksi pitkälle vietyjä häivyttämistoimia käsittävien rahanpesutekojen ei voida osoittaa kattavasti tulevan katetuksi myötärangaistuna jälkitekona, koska tällaisilla teoilla voidaan katsoa olevan itsenäistä moitittavuutta. Tällaisista teoista ei voisi nykyisen lain nojalla myöskään rangaista erikseen itsepesuna, jos ne eivät täyttäisi törkeän rahanpesun tunnusmerkistöä eivätkä muodostaisi rikoskokonaisuuden olennaisinta ja moitittavinta osaa. 

 

Mietinnön mukaan, edellä mainituista syistä johtuen, nykyisen lainsäädännön nojalla ei voi todeta direktiivin itsepesua koskevien kriminalisointivelvoitteiden riittävästi täyttyvän. Tästä syystä direktiivin itsepesua koskevien velvoitteiden täyttämiseksi lainsäädäntöä on muutettava.

 

Mietinnössä on esitetty direktiivin velvoitteiden täyttämiseksi, että itsepesuna säädetään rangaistavaksi rikoksen kautta saadun omaisuuden muuntaminen tai siirtäminen peittämis-, häivyttämis- tai avustamistarkoituksessa sekä tällaisen omaisuuden peittäminen tai häivyttäminen sekä näiden tekojen yritys.

 

Pelkästään omaisuuden vastaanottamisen, hallussapidon, luovuttamisen tai käytön säätämistä itsepesuna rangaistavaksi direktiivi ei edellytä. Velvoitetta ei myöskään ole säätää itsepesuna rangaistavaksi sellaisia tekoja, joilla ei ole peittämis-, häivyttämis- tai avustamistarkoitusta ja joiden tekijä ei tahalliseksi katsottavalla tavalla aiheuta peittymistä tai häivyttämistä.

 

Itsepesun rangaistavuuden ulottamisella direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdissa tarkoitettuihin tekoihin ei ole tarkoitus poiketa siitä lähtökohdasta, että itsepesu on esirikoksen myötärangaistu jälkiteko. Mietinnössä on todettu, että sen vuoksi direktiivin velvoite toteutettaisiin lakiteknisesti niin, että itsepesun rangaistavuuden poissulkeva rajoitussäännös jätettäisiin lakiin pääsääntönä, mutta tästä poikkeuksena määriteltäisiin direktiivin velvoitteiden mukaisesti ne rahanpesuteot, joiden osalta esirikokseen osallisen vastuu rahanpesusta ei olisi rajoitussäännöksen nojalla poissuljettu. Mietinnössä on lähtökohtana pidetty sitä, että esirikoksen ja rahanpesun suhdetta olisi arvioitava lainkonkurrenssin kannalta silloin, kun tekijänä on sama henkilö. Tämä noudattaisi direktiivin johdanto-osassa esitettyä tulkintaohjetta, jonka mukaan itsepesuna tulee olla rangaistavaa vain esirikoksen tuottamaa suurempaan vahinkoon johtavat rahanpesuteot. Tämä lausuttu on Asianajajaliiton käsityksen mukaan linjassa myös kaksinkertaisen rangaistuksen kiellon kanssa.

 

Ehdotettu säännös koskisi direktiivin velvoitteita vastaavasti vain vastuuta rahanpesusta ja törkeästä rahanpesusta sekä näiden yritystä. Pelkkä rahanpesurikkomus, tuottamuksellinen rahanpesu ja salahanke törkeän rahanpesun tekemiseksi eivät olisi itsepesuna rangaistavia.

 

Lakiehdotusten perustelua koskevassa osassa on todettu, että itsepesusta voitaisiin tuomita jatkossa ensinnäkin silloin, kun tekijä syyllistyy rahanpesua koskevan luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti hyödyn tai omaisuuden muuntamiseen tai siirtämiseen peittääkseen tai häivyttääkseen hyödyn tai omaisuuden laittoman alkuperän. Toiseksi esirikokseen osallinen voitaisiin tuomita rahanpesusta tai törkeästä rahanpesusta silloin, kun tällaisen teon tarkoituksena on avustaa toista rikoksentekijää välttämään rikoksen oikeudelliset seuraamukset. Kolmanneksi esirikokseen osallinen voitaisiin tuomita rahanpesusta tai törkeästä rahanpesusta silloin, kun hän 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti peittää tai häivyttää rikoksella hankitun omaisuuden, rikoksen tuottaman hyödyn taikka näiden tilalle tulleen omaisuuden todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin tai siihen kohdistuvat määräämistoimet tai oikeudet taikka avustaa toista tällaisessa peittämisessä tai häivyttämisessä.

 

Itsepesun rangaistavuuden ulkopuolelle jäisivät näin ollen rahanpesuteot, joissa tekijä pelkästään ottaa vastaan, käyttää, luovuttaa, välittää tai pitää hallussaan rikoksellaan hankkimaansa omaisuutta, rikoksensa tuottamaa hyötyä tai näiden tilalle tullutta omaisuutta. Myöskään omaisuuden siirtäminen tai muuntaminen pelkässä hyötymistarkoituksessa ei täyttäisi itsepesun rangaistavuuden edellytyksiä. 

 

Direktiivi edellyttää edellä mainitun muutoksen tekemistä rikoslain 32 luvun 11 §:ään. Lakiehdotuksen perustelujen mukaan tarkoitus ei ole näiden tekotapojen osalta muuttaa rahanpesusäännöksen tunnusmerkistöä asiallisesti muuten kuin tekijäpiirin osalta, ja tunnusmerkistössä tarkoitetuilla määritelmillä tarkoitetaan samaa kuin voimassa olevassa rahanpesua koskevassa tunnusmerkistössä.

 

Ehdotettu muutos on perusteltu ja Asianajajaliitto kannattaa mietinnössä valittua linjaa, jossa lainsäädäntöön tehdään vain välttämättömät muutokset.

 

Helsingissä heinäkuun 1. päivänä 2019

 

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

 

Jarkko Ruohola

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

 

LAATI

Asianajaja Ville Kivistö, Asianajotoimisto Bird & Bird Oy, Helsinki