Ylimmän tuomioistuimen tuomareiden eläkeiän alentamista koskevat säännökset Puolassa ovat ristiriidassa unionin oikeuden kanssa

24.6.2019 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tuomio asiassa C-619/18 komissio v. Puola

Riidanalaisilla toimenpiteillä loukataan tuomareiden erottamattomuuden ja tuomioistuimen riippumattomuuden periaatteita.

Ylimmästä tuomioistuimesta annettu uusi Puolan laki (jäljempänä ylimmästä tuomioistuimesta annettu laki) tuli voimaan 3.4.2018. Kyseisen lain nojalla ylimmän tuomioistuimen tuomareiden eläkeikä alennettiin 65 vuoteen. Uutta ikärajaa sovellettiin lain voimaantuloajankohdasta alkaen ja myös ennen tätä ajankohtaa nimitettyihin ylimmän tuomioistuimen tuomareihin. Ylimmän tuomioistuimen tuomareiden aktiivisen lainkäyttötehtävän jatkaminen sen jälkeen, kun he ovat täyttäneet 65 vuotta, oli mahdollista mutta edellytti sellaisen ilmoituksen, jossa asianomainen tuomari esittää toiveensa jatkaa tehtäviensä hoitamista, ja sellaisen todistuksen toimittamista, joka osoittaa, että hänen terveydentilansa sallii hänen toimia tuomioistuimen jäsenenä, sekä Puolan tasavallan presidentin antamaa lupaa. Kyseisen luvan myöntämisessä Puolan tasavallan presidenttiä eivät sitoneet mitkään kriteerit eikä hänen päätökseensä voitu kohdistaa mitään tuomioistuinvalvontaa.
Kyseisen lain mukaan ylimmän tuomioistuimen virassa olevien tuomareiden, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta ennen kyseisen lain voimaantuloajankohtaa tai viimeistään 3.7.2018, oli siten lähdettävä eläkkeelle 4.7.2018, jolleivät he olleet toimittaneet viimeistään 3.5.2018 tällaista ilmoitusta ja tällaista todistusta ja jollei Puolan tasavallan presidentti ollut antanut heille lupaa jatkaa tehtäviään ylimmässä tuomioistuimessa.
Komissio nosti 2.10.2018 unionin tuomioistuimessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen.1 Komissio katsoo, että Puolan tasavalta on rikkonut unionin oikeutta,2 koska yhtäältä se on alentanut eläkeikää ja soveltanut kyseistä eläkeikää ylimpään tuomioistuimeen ennen 3.4.2018 nimitettyihin tuomareihin ja toisaalta antanut Puolan tasavallan presidentille harkintavaltaa jatkaa ylimmän tuomioistuimen tuomareiden aktiivista lainkäyttötehtävää.
Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi 15.11.2018 annetulla määräyksellä komission pyynnön siitä, että kyseinen asia käsitellään nopeutetussa menettelyssä.

Unionin tuomioistuin huomauttaa tänään antamassaan tuomiossa aluksi, että unionin oikeus perustuu siihen perustavanlaatuiseen lähtökohtaan, jonka mukaan kukin jäsenvaltio jakaa kaikkien muiden jäsenvaltioiden kanssa – ja tunnustaa sen, että nuo muut jäsenvaltiot jakavat sen kanssa – SEU 2 artiklassa tarkoitetut yhteiset arvot.3 Tämä lähtökohta merkitsee sitä – ja perustelee sen –, että jäsenvaltioiden ja etenkin niiden tuomioistuinten välillä vallitsee keskinäinen luottamus siihen, että kyseiset arvot, joihin unioni perustuu ja joihin kuuluu oikeusvaltion arvo, tunnustetaan ja että siis ne täytäntöön panevaa unionin oikeutta noudatetaan.
Vaikka lainkäytön järjestäminen jäsenvaltioissa kuuluu lisäksi jäsenvaltioiden toimivaltaan, jäsenvaltioiden on kyseistä toimivaltaa käyttäessään noudatettava kuitenkin niille unionin oikeuden nojalla kuuluvia velvoitteita. Tästä seuraa, että jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavista oikeussuojakeinoista Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tarkoitetun tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Jokaisen jäsenvaltion on erityisesti varmistettava SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla, että elimet, jotka kuuluvat unionin oikeudessa tarkoitettuina ”tuomioistuimina” sen oikeussuojakeinojen järjestelmään näillä aloilla, täyttävät tehokkaan oikeussuojan vaatimukset. Sen takaamiseksi, että ylimmän tuomioistuimen kaltainen elin voi antaa tehokasta oikeussuojaa, on ensisijaisen tärkeää suojata kyseisen elimen riippumattomuus. Komission kanteessaan kyseenalaistamien kansallisten sääntöjen laillisuus voidaan siis tutkia SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kannalta.
Unionin tuomioistuin toteaa tämän jälkeen, että tuomareiden välttämätön vapaus kaikista ulkoisista toimenpiteistä tai painostuksista edellyttää tiettyjä takeita, joilla voidaan suojata henkilöitä, joiden tehtäväksi päätöksenteko on annettu, kuten erottamattomuus. Erottamattomuuden periaate edellyttää muun muassa, että tuomarit voivat hoitaa tehtäviään niin kauan kuin he eivät ole saavuttaneet pakollista eläkeikää tai heidän toimikautensa päättymiseen saakka, jos kyseinen toimikausi on määräaikainen. Vaikka mainittu periaate ei olekaan täysin ehdoton, siitä voidaan poiketa suhteellisuusperiaatetta noudattaen ainoastaan sillä edellytyksellä, että se on perusteltua oikeutetuista ja pakottavista syistä. Käsiteltävässä asiassa ylimmän tuomioistuimen tuomareiden eläkeiän alentamisesta muodostuvan toimenpiteen soveltaminen kyseisessä tuomioistuimessa jo virassa oleviin tuomareihin johtaa siihen, että kyseisten tuomareiden hoitamat tuomiovallan käyttöön liittyvät tehtävät päättyvät ennenaikaisesti. Tällainen soveltaminen voidaan hyväksyä ainoastaan, jos se on perusteltu oikeutetulla ja siihen nähden oikeasuhteisella tavoitteella ja siltä osin kuin kyseinen soveltaminen ei ole omiaan herättämään yksityisten epäilyjä siltä osin, onko kyseessä oleva tuomioistuin täysin ulkopuolisen vaikutusvallan ulottumattomissa, ja siltä osin, onko se täysin neutraali vastakkain oleviin intresseihin nähden.
Unionin tuomioistuin hylkää Puolan argumentin, jonka mukaan ylimmän tuomioistuimen tuomareiden eläkeiän alentaminen 65 vuoteen perustui haluun yhdenmukaistaa tämä eläkeikä kaikkiin työntekijöihin Puolassa sovellettavan yleisen eläkeiän kanssa ja optimoida tällä tavoin kyseisen tuomioistuimen johtavassa asemassa olevien henkilöiden ikärakenne. Ylimmästä tuomioistuimesta annettua uutta lakia koskevan ehdotuksen perustelut, sellaisen uuden mekanismin käyttöönotto, jolla tasavallan presidentti voi harkintansa mukaan päättää jatkaa näin lyhennettyä tuomarin tehtävien hoitamista, ja se, että kyseessä oleva toimenpide on vaikuttanut lähes kolmannekseen ylimmän tuomioistuimen virassa olevista jäsenistä, joihin kuuluu kyseisen tuomioistuimen ensimmäinen presidentti, jonka perustuslaissa taattu kuuden vuoden toimikausi on lyhentynyt, ovat näet omiaan herättämään vakavia epäilyjä kyseisen uudistuksen varsinaisista tarkoituksista. Tämä toimenpide ei myöskään sovellu Puolan vetoamien tavoitteiden saavuttamiseen, eikä se ole oikeasuhteinen. Unionin tuomioistuin toteaa näin ollen, että sellaisen toimenpiteen, jolla alennetaan ylimmän tuomioistuimen tuomareiden eläkeikää, soveltaminen kyseisessä tuomioistuimessa virassa oleviin tuomareihin ei ole perusteltu oikeutetulla tavoitteella, ja sillä loukataan tuomareiden erottamattomuuden periaatetta, joka liittyy erottamattomasti tuomareiden riippumattomuuteen.

Tiedotteet: fi, sv

Avainsanat