Lausunto kuluttajaluottojen markkinointia koskevasta arviomuistiosta

Dnro 06/2019

 

Lausuntopyyntönne: VN/2281/2019, 10.4.2019

Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 10.4.2019 päivätyn lausuntopyynnön koskien arviomuistiota kuluttajaluottojen markkinoinnista. Lausunnonantajilta toivotaan erityisesti näkemyksiä arviomuistiossa esitetyistä sääntelyvaihtoehdoista.

 

Suomen Asianajajaliitto lausuu mietinnön johdosta seuraavaa.

 

Kuluttajaluottoja koskevaa lainsäädäntöä on uudistettu 1.9.2019 voimaan tulevalla sääntelyllä. Korkeariskisten vakuudettomien kuluttajaluottojen markkinoinnin kieltämisestä tehtiin kansanedustajan lakialoite (LA 24/2018 vp) edellä mainittujen muutosten käsittelyn yhteydessä. Lakialoitteessa, jonka allekirjoitti 119 kansanedustajaa, ehdotettiin kiellettäväksi eräiden korkeariskisten kulutusluottojen markkinointi säätämällä kuluttajansuojalain 7 lukuun uusi 8 a §. Lakialoitetta ei hyväksytty edellä mainittujen muutosten yhteydessä ja mahdolliset toimet kuluttajaluottojen markkinointia koskevan sääntelyn tiukentamiseksi tulevat selvitettäviksi siten erikseen.

 

Yleisellä tasolla Asianajajaliitto toteaa, että oikeusministeriön tavoite hillitä kuluttajien velkaantumista on oikea ja kotitalouksien velkaantumiskehitys ja luottojen markkinointi ovat ongelmia ja keinoja ongelmien ratkaisemiseksi on kehiteltävä. Arviomuistiossa on esitetty keinovalikoimaa kattavasti, tosin melko yleisellä tasolla. Arviomuistiossa on esitetty harkittavaksi markkinoinnin sisältöön, kanaviin ja valvontaan liittyviä erilaisia sääntelyvaihtoehtoja joko yhdessä tai erikseen.

 

 

Arviomuistion mukaan yksi vaihtoehto olisi rajoittaa markkinoinnin sisältöä nykyistä huomattavasti yksityiskohtaisemmilla säännöksillä. Säännöksissä voitaisiin kieltää markkinointi, jossa rahan lainaamisen seuraukset esitetään harhaanjohtavan positiivisena, kuten että luotonotto ratkaisee taloudelliset ongelmat tai edistää sosiaalista menestystä. Asianajaliitto toteaa, että arviolausunnossa esimerkkeinä esitetyt kriteerit eivät ole tarkkarajaisia ja arviolausunnonkaan mukaan luettelo ei voi olla tyhjentävä. Säännöksen noudattamisen arviointi voisi olla hankalaa sekä luotonantajien että heidän toimintaansa valvovien tahojen puolella ja johtaisi tulkintaerimielisyyksiin.

 

Muut esitetyt säännökset, kuten kielto markkinoida henkilöille, joilla on maksuhäiriömerkintä, yhdistää markkinoinnissa luoton käyttö ei-välttämättömiin hankintoihin, kuten lomamatkoihin, sosiaalisen elämän menoihin tai pelaamiseen, luotonsaannin nopeuden tai helppouden esilletuonti tai luoton takaisinmaksun lykkäämisen korostaminen, ovat jossakin määrin selkeämpiä ja konkreettisempia sisällöltään. Yksittäisiin käyttötarkoituksiin tällaisilla rajoituksilla voisi olla merkitystä, mutta tuskin velkaantumiseen yleisemmin. Lainsäädäntöä voitaisiin joutua päivittämään nopeassa tahdissa markkinoinnin muutoksiin reagoimiseksi ja sääntely ja valvonta eivät ehkä pysyisi muutosten vauhdissa. 

 

Toisena sisällön rajoittamisen tapana arviolausunnossa on pohdittu sitä, että markkinoinnissa pidättäydyttäisiin yksinomaan tosiasiatiedoissa, niin että kuluttajansuojalain 7 luvun mukaan luoton markkinoinnissa annettavat pakolliset tiedot olisivat samalla ne enimmäistiedot, jotka luotosta saisi antaa mainonnassa. Sääntelyn noudattaminen ja noudattamisen valvonta olisi helpompaa, vaikka käyttötilanteiden määrittely loisi tässäkin tulkintatilanteita. Mainonnan mahdollisuuksia rajoitettaisiin merkittävästi niin, että rajoituksen oikeasuhtaisuus voidaan kyseenalaistaa. 

 

 

Tässä vaihtoehdossa kuluttajaluoton markkinoinnissa tai ainakin mainonnassa tulisi antaa varoitus luoton mahdollisista haitallisista vaikutuksista kuluttajan talouteen sekä muistuttaa kuluttajan velvollisuudesta maksaa luotto kaikkine luottokustannuksineen takaisin. Tällaiset varoitukset, vaikkakin ovat käytössä joissakin muissa maissa, tuntuvat väkinäisiltä ja niiden vaikutukset olisivat todennäköisesti melko vähäiset.

 

 

Eräänä keinona puuttua kuluttajaluottojen markkinointiin on edellä todetun mukaisesti esitetty myös kalleimpien kuluttajaluottojen markkinoinnin täyskieltoa. Vastaavaa ei muistion mukaan ole käytöissä vertailumaissa.

 

Asianajajaliitto katsoo, että täyskielto on sääntelyteknisesti haastava, huomioiden sekä perusoikeuksiin kuuluva elinkeinovapaus että kiellon soveltamisalan kohtuullinen rajaaminen ja yhteensopivuus luotonantajan tiedonantovelvollisuuksia koskevien säännösten kanssa. Arviolausunnossa mainitaan kysymys tällaisen kiellon perustuslainmukaisuudesta, mutta sitä arvioidaan vain yleisluontoisesti. Markkinointikiellon osalta Asianajajaliitto pitää parempana mallia, jossa mahdollinen kielto koskisi kuluttajaluottojen markkinointia tietyissä paikoissa, tiettyinä aikoina tai tiettyjä välineitä käyttäen, esimerkiksi muistiossa mainitut sähköistä suoramarkkinointia koskevat rajoitukset ja markkinointirajoitteet luotonantajan aiempia asiakkaita koskien.

 

 

Asianajajaliitto toteaa, että luottojen hintasääntelyä koskeva uudistus ei ole tullut vielä voimaan ja siksi uuden sääntelyn vaikutuksista luottomarkkinoihin ei toistaiseksi ole tietoa. Markkinointia koskevaan sääntelyyn tehtävät merkittävät muutokset eivät liiton mielestä ole kannatettavia ennen kuluttajansuojalain hintasääntelymuutoksista saatujen kokemusten analyysia. 

 

Asianajajaliitto pitää tärkeänä, että ei luoda sääntelyä, jonka noudattamista ei voida valvoa. Sääntöjen on oltava mahdollisimman yksiselitteiset ja valvontaviranomaisten resurssien pitää olla riittävät, jotta rikkomuksiin voidaan käytännössä puuttua. Tästä aiheutuva kustannus on arvioitava ja otettava huomioon harkittaessa, onko sääntely tarkoituksenmukainen ja tehokas keino tavoitteiden saavuttamiseksi 

 

Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 2019

 

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

 

Jarkko Ruohola

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

 

 

LAATI

Asianajaja Hans Sundblad, Asianajotoimisto DLA Piper Finland Oy, Helsinki