Kristinuskoon kääntynyttä ei voitu palauttaa Afganistaniin

Afganistanilainen
turvapaikanhakija A oli Suomessa luopunut islamin uskosta ja kertomansa
mukaan kääntynyt kristinuskoon. Hallinto-oikeus oli toimittamansa
suullisen käsittelyn perusteella katsonut, ettei valittajan
kertomuksesta ole ollut havaittavissa erityisen syvällistä eikä
omakohtaista kristinuskon omaksumista. Asiassa oli korkeimmassa
hallinto-oikeudessa kuitenkin vielä arvioitava, onko valittajalla
perusteltu pelko joutua vainotuksi kotimaassaan sen vuoksi, että
mahdollinen vainon harjoittaja arvioi, että hänellä on vainoon johtavia
uskontoon liittyviä piirteitä riippumatta siitä, onko hänellä
todellisuudessa tällaisia piirteitä.

Maatiedon mukaan
Afganistan on uskonnollisesti ja kulttuurisesti vahvasti islamilainen
maa, jossa ei käytännössä juuri ole vähemmistöuskontojen edustajia.
Islamista luopuneisiin, mukaan lukien kristityiksi kääntyneet,
suhtaudutaan Afganistanissa vihamielisesti. Yleisesti ottaen suurin uhka
luopujiin kohdistuu heidän oman perheensä, paikallisyhteisönsä tai
alueella toimivien aseellisten ryhmien taholta. Seuraus islamista
luopumisesta voi olla lievimmillään yhteisön ulkopuolelle sulkeminen ja
pahimmillaan väkivalta, jopa kuolemanrangaistus.

Maatiedosta,
joka tosin on tältä osin jossain määrin vaihtelevaa, ilmenee ettei uhka
välttämättä ole yhteydessä siihen, onko ulkomailla tapahtunut
kristinuskoon kääntyminen todettu aidosta vakaumuksesta johtuvaksi vai
pelkästään lähinnä muodolliseksi. Palaajaa voidaan kotialueella pitää
kristittynä sillä perusteella, että tieto hänen saamastaan kasteesta ja
kristilliseen toimintaan osallistumisesta on levinnyt lähipiirissä tai
paikallisyhteisössä.

Maatiedon perusteella on sinänsä
mahdollista, että ensisijaisesti vain oleskeluluvan saadakseen
kristinuskoon kääntynyt henkilö välttyy palatessaan
oikeudenloukkauksilta, vaikka tieto olisi levinnyt perhepiirin tai
laajemmankin yhteisön tietoon. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että
toiminnan tarkoitushakuisuus on kotialueella kaikille selvää eikä vainon
uhkaa tämän vuoksi olisi olemassa.

Korkein
hallinto-oikeus arvioi asiaa ajankohtaisen maatiedon ja A:n
yksilöllisten olosuhteiden valossa. Asiassa oli riidatonta, että A:n
kääntyminen kristinuskoon on hänen perheensä tiedossa. Tämä oli johtanut
perhepiirissä häpeään sekä yhteydenpidon katkeamiseen valittajan ja
perheen välillä. Valittajan mukaan hänen perheensä on merkittävässä
asemassa kotiseudulla ja perheellä on vahva uskonnollinen tausta. Vaikka
tämän tiedon esittäminen vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa
heikensi sen uskottavuutta, vakavien oikeudenloukkausten uhkaa
valittajan perheen taholta ei voitu sulkea pois etenkään, kun otettiin
huomioon, että valittaja oli sittemmin Suomessa solminut kristillisen
avioliiton vakaumuksellisen kristityn kanssa. Maatiedon ja valittajan
kertomuksen perusteella ei voitu vakuuttua siitä, että valittajan
kristinuskoon kääntyminen ei olisi mennyt laajempaan tietoon hänen
kotialueellaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että valittajalla olisi
kotialueelleen palatessaan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa
perheensä ja lähiyhteisönsä taholta ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa
tarkoitetulla tavalla vainotuksi uskonnon johdosta eikä hänen voitaisi
Afganistania koskevan maatiedon perusteella edellyttää turvautuvan
sanotun maan suojeluun. Sisäisen paon mahdollisuutta ei arvioitu ensi
asteena.