Eu:n tuomioistuimen tuomio tietosuojaa koskevassa asiassa
3.10.2018 | OikeusuutisetEnnakkoratkaisupyyntö – Sähköinen viestintä – Henkilötietojen käsittely – Direktiivi 2002/58/EY – 1 ja 3 artikla – Soveltamisala – Sähköisen viestinnän luottamuksellisuus – Suoja – 5 artikla ja 15 artiklan 1 kohta – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 7 ja 8 artikla – Sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamisen yhteydessä käsitellyt tiedot – Kansallisten viranomaisten oikeus saada tietoja tutkintaa varten – Rikoksen vakavuusaste, joka oikeuttaa tietojensaannin
(Tarragonan maakunnallinen ylioikeus, Espanja).
Ennakkoratkaisupyyntö
koskee henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen
viestinnän alalla 12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) (EYVL
2002, L 201, s. 37), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009
annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/136/EY
(EUVL 2009, L 337, s. 11) (jäljempänä direktiivi 2002/58), 15 artiklan
1 kohdan tulkintaa, kun se luetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan
(jäljempänä perusoikeuskirja) 7 ja 8 artiklan valossa.
Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa Ministerio Fiscal
(syyttäjäviranomainen, Espanja) teki valituksen Juzgado de Instrucción
n° 3 de Tarragonan (Tarragonan tutkintatuomari nro 3, jäljempänä
tutkintatuomari) päätöksestä, jolla tämä kieltäytyi antamasta
rikospoliisille lupaa saada sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien
säilyttämiä henkilötietoja.
Unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Henkilötietojen
käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla
12.7.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin
2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), sellaisena kuin
se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivillä 2009/136/EY, 15 artiklan 1 kohtaa, kun se luetaan Euroopan
unionin perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan valossa, on tulkittava siten,
että se, että viranomaiset saavat varastetulla matkapuhelimella
aktivoitujen SIM-korttien haltijoiden tunnistamiseksi tietoja, kuten
näiden haltijoiden etu- ja sukunimen ja mahdollisesti osoitteen,
merkitsee viimeksi mainittujen perusoikeuskirjan kyseisissä artikloissa
vahvistettuihin perusoikeuksiin puuttumista, joka ei ole vakavuudeltaan
sen laatuista, että tätä tiedonsaantia pitäisi rikosten ehkäisemisen,
tutkinnan, selvittämisen ja syyteharkinnan alalla rajoittaa vain vakavan
rikollisuuden torjumiseen.