KHO: Suullinen käsittely ei ole aina tarpeen kun kyse on turvapaikanhakijan uskonnollisen vakaumuksen selvittämisestä

Korkein hallinto-oikeus oli
kumonnut ja palauttanut Maahanmuuttovirastolle Irakin kansalaisen A:n
kansainvälistä suojelua, oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevan asian,
kun A valituslupahakemuksessaan ja valituksessaan oli esittänyt
kääntyneensä kristinuskoon ja olevansa tämän vuoksi vainon vaarassa
kotimaassaan.

Maahanmuuttovirasto oli järjestänyt A:lle
uuden turvapaikkapuhuttelun. Uudessa turvapaikkapuhuttelussa A oli
kertonut muun ohella, että hänellä ei ollut aikomusta tai tarkoitusta
kääntyä kristinuskoon. Maahanmuuttovirasto hylkäsi A:n hakemuksen ja
päätti käännyttää hänet Irakiin. Valituksessaan hallinto-oikeudelle A
vaati, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely. Hallinto-oikeus
hylkäsi suullista käsittelyä koskevan vaatimuksen sekä valituksen.

Korkein
hallinto-oikeus totesi, että kun on kysymys turvapaikanhakijan
kristinuskoon kääntymisen aitoudesta ja henkilökohtaisen uskottavuuden
arvioinnista tältä osin, voitiin vahvana lähtökohtana pitää, että
asiassa oli hallinto-oikeudessa toimitettava suullinen käsittely, mikäli
asianosainen sitä oli pyytänyt.

Suullisen käsittelyn
toimittaminen voi kuitenkin olla ilmeisen tarpeetonta tilanteessa, jossa
valittaja sinänsä vetosi kansainvälisen suojelun perusteenaan
kristinuskoon kääntymiseen, mutta keskeinen selvitettävä seikka ei
liittynyt vakaumuksen aitouteen omantunnonkysymyksenä tai elämäntapana.
Näin voi olla esimerkiksi, jos valittajan kääntymistä oli pidettävä
selvitettynä, mutta kirjallisista lähteistä selvitettävissä olevan,
asian kannalta merkityksellisen maatiedon perusteella kääntymisen ei
voitu arvioida henkilön olosuhteet huomioon ottaen aiheuttavan hänelle
kotimaahansa palatessaan vainon tai vakavan haitan vaaraa.

Korkein
hallinto-oikeus totesi lisäksi, että hallinto-oikeus voi asian
yksilöllisiä olosuhteita kokonaisuutena huomioon ottaen
poikkeuksellisesti arvioida, että suullisen käsittelyn toimittaminen oli
hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen
tarpeetonta myös silloin, kun asian arviointi liittyi valittajan
kristinuskoon kääntymisen aitouteen. Suullisen käsittelyn ilmeisestä
tarpeettomuudesta oli siinä tapauksessa kuitenkin voitava vakuuttua
asiassa saadun kirjallisen selvityksen perusteella.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus oli voinut perustaa
päätöksensä valittajan uudessa turvapaikkapuhuttelussa kertomaan ja
kirjalliseen selvitykseen sekä katsoa, että kun valittaja oli
turvapaikkapuhuttelussa ilmoittanut, ettei hänellä ollut aikomusta tai
tarkoitusta kääntyä kristinuskoon, hänen suullista kuulemistaan
kristinuskoon kääntymisestä ja uskonvakaumuksesta oli pidettävä ilmeisen
tarpeettomana.