Lausunto HE-luonnoksesta laiksi pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä

Dnro 38/2018

 

Lausuntopyyntönne: VM008:00/2017, 14.6.2018

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI PANKKI- JA MAKSUTILIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄSTÄ JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

 

Hallituksen esitysluonnos liittyy Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) (2018/843) (ns. viides rahanpesudirektiivi) kansalliseen täytäntöönpanoon.

 

Viidennessä rahanpesudirektiivissä jäsenvaltioille asetetaan velvollisuus ottaa käyttöön keskitettyjä automatisoituja mekanismeja, kuten keskitettyjä rekistereitä tai sähköisiä tietojenhakujärjestelmiä. Niiden avulla voidaan ajallaan tunnistaa mikä tahansa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka on niiden alueella toimivassa luottolaitoksessa olevan IBAN-tunnisteisen maksutilin ja pankkitilin sekä tallelokeron haltija tai jolla on määräysvalta tällaiseen tiliin tai tallelokeroon. Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä on laadittu vuonna 2017 arviomuistio. Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ’Asianajajaliitto’) on 27.6.2017 antanut lausunnon pankki- ja maksutilijärjestelmän uudistamishanketta koskevasta arviomuistiosta ja viittaa myös tässä yhteydessä tuolloin annettuun lausuntoon. 

 

Asianajajaliitto pitää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä tärkeänä yhteiskunnallisena tavoitteena. Nyt kysymyksessä olevassa esitysluonnoksessa on kuitenkin huomattavia ongelmakohtia, eikä sitä voida hyväksyä ehdotetussa muodossa. 

 

Asianajajaliitto vastustaa hallituksen esityksen luonnoksessa tarkoitettuja sähköisiä tiedonhakujärjestelmiä siltä osin, kuin ne koskevat asianajajan asiakasvaratilejä. Asianajajan asiakasvaratilien tietojen saattaminen viranomaisten saataville sähköisten tietojenhakujärjestelmien kautta tarkoittaa käytännössä asianajajan laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden sekä todistamiskiellon murtamista. Asianajajan ja tämän päämiehen välinen luottamuksellinen suhde on tunnustettu muun muassa rikoslain muuttamista koskevassa HE:ssä (53/2002), jonka tuottamuksellista rahanpesua koskevan 32. luvun 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että: ”tuottamuksellista rahanpesua ei sovellettaisi esimerkiksi oikeudenkäyntiavustajaan tai -edustajaan, joka avustaa rikosasiassa syytettynä olevaa henkilöä ja vastaanottaa syytetyltä palkkion avustustehtävästään. Näin olisi siitä huolimatta, että rikossyytteessä olevan henkilön avustajalle voitaisiin ajatella olevan erityinen syy epäillä varojen laillista alkuperää. Edustajan velvollisuus toimia päämiestä vastaan ei sovellu edustajan ja päämiehen väliseen luottamukselliseen suhteeseen”.

 

Lakiesitys sisältää myös ehdotuksia, jotka eivät mitenkään kuulu viidennen rahanpesudirektiivin soveltamisalan piiriin, kuten esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen tiedonsaantioikeus.

 

Hallituksen esityksen luonnos laiksi pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä vaatii tarkentamista ja muutoksia. Esitetyn lain 1 § 2 momentin mukaan sen tarkoituksena on edistää viranomaisen sähköistä tiedonsaantia pankki- ja maksutileistä. Pykälää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan lakiehdotuksella ei ole tarkoitus muuttaa toimivaltaisten viranomaisten tietojensaannin oikeusperustaa, vaan luoda sähköinen kanava tiedon saamiseen esimerkiksi pankeilta. 

 

Lakiehdotuksen 3 §:n mukaan oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä tietoa pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä annettaisiin Verohallinnolle, Tullille, ulosottovirastolle, rahanpesulaissa tarkoitetuille toimivaltaisille viranomaisille ja asianajajayhdistykselle, rahanpesun selvittelykeskukselle, poliisille ja rajavartiolaitokselle, Kansaneläkelaitokselle sekä Finanssivalvonnalle. Tiedonsaantia koskeva ehdotettu säännös on ristiriidassa viidennen rahanpesudirektiivin sanamuodon sekä edellä mainitun pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmää koskevan lain perustelujen kanssa. Kansallisessa lakiehdotuksessa soveltamisala on laajennettu koskemaan myös Kansaneläkelaitosta, joka ei edes ole rahanpesulaissa tarkoitettu viranomainen.

 

Asianajajaliitto katsoo, että esitetyssä muodossa ehdotetun pykälän suhde kansallisissa erityislaeissa oleviin salassapitosäännöksiin on erittäin ongelmallinen. Asianajajaliitto käsittelee lausunnossaan niitä erityislakeja, joissa asianajajan erityisasema on salassapitovelvollisuuden ja todistamiskiellon osalta otettu huomioon. On huomattava, että esityksessä avataan tekninen yhteys laajalle joukolle viranomaisia, joiden tiedonsaantioikeus poikkeaa toisistaan. Esityksestä ei käy ilmi, miten tekninen yhteys käytännössä luodaan siten, ettei sen kautta voi päästä tietoihin, joihin kyseisellä viranomaisella ei ole erityislaissa säädettyä nimenomaista tietojensaantioikeutta. Asianajajaliitto katsoo, että järjestelmässä on teknisin keinoin varmistettava, ettei viranomainen voi saada sen kautta tietoja, joihin sillä ei ole erityislainsäädäntöön perustuvaa oikeutta.

 

Rikoksen esitutkintaa suorittavilla viranomaisilla on laissa säädetyissä erityistilanteissa oikeus saada tietoja asianajajan asiakasvaratilien tilitapahtumista. Muilla esityksessä mainituilla viranomaisilla ei ole niitä koskevien erityislakien nojalla eikä nytkään käsiteltävänä olevan esityksen nojalla oikeutta saada tietoja asianajajan asiakasvaratileistä. Asianajajaliitto lähtee siitä, että viranomaisten oikeuteen saada tietoja asiakasvaratili- ja pankkitietojen osalta tulee noudattaa samoja periaatteita kuin mitä noudatetaan, kun kysymys on esitutkintaviranomaisten oikeudesta saada tällaisia tietoja. Jos asianajajalta pyydetään tietoja asianajajan hallussa olevista asiakkaan tileistä, asiakirjoista jne., on asianajajalla oikeus kieltäytyä niitä antamasta tai todistamasta OK 17 luvun, esitutkintalain ja pakkokeinolain jäljempänä kuvattujen säännösten nojalla. 

 

Lakiehdotuksessa mainittujen viranomaisten tiedonsaantioikeus ei voi olla laajempi kuin esitutkintaviranomaisten esitutkinta- ja pakkokeinolaissa säädetyt yleiset valtuudet. Tässä yhteydessä Asianajajaliitto muistuttaa, että osa asiakasvaratileillä olevista varoista voivat liittyä oikeustoimiin tai oikeudenkäynteihin, jotka eivät edes kuulu rahanpesulain soveltamisalan piiriin. Tässä lakiehdotuksessa esitetyn tiedonsaantioikeuden täytyy aina liittyä rahanpesun tai terrorismin rahoituksen estämiseen. Tällaisenaan lakiehdotus ja sen perustelut ovat epäselvät.

 

Ilmoitusvelvolliset, esimerkiksi pankit, ovat velvollisia keräämään tietoja asiakkaistaan ja näiden liiketoiminnasta rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja epäilyttävien liiketoimien havaitsemiseksi. Rahanpesulain 3 luvun 3 §:n 4 momentin mukaan ilmoitusvelvollisen on ilmoitettava asiakkailleen, että asiakkaan tuntemistietoja ja muita henkilötietoja voidaan käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ja sen rikoksen, jolla rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen kohteena oleva omaisuus tai rikoshyöty on saatu, tutkintaan saattamista varten. 

 

Pykälän 5 momentin mukaan ilmoitusvelvollinen ei saa käyttää asiakkaan tuntemistietoja tai muita henkilötietoja, jotka on hankittu ainoastaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi ja paljastamiseksi, muuhun tarkoitukseen.  

 

Yksittäisen asiakkaan, joka antaa ilmoitusvelvolliselle rahanpesulaissa tarkoitettuja henkilöönsä liittyviä tietoja, on mahdotonta arvioida, mihin tarkoituksiin niitä tietoja, joita häneltä on rahanpesun estämiseksi kerätty, käytetään. Myös ilmoitusvelvollisen näkökulmasta on ristiriitaista, että tietoja voitaisiin luovuttaa esimerkiksi Kansaneläkelaitokselle eläkkeen tai etuuksien toimeenpanoa varten – vastoin rahanpesulaissa säädettyä nimenomaista kieltoa käyttää tietoja muuhun kuin rahanpesun tai terrorismin rahoittamisen estämiseen. Tässä laissa Kansaneläkelaitoksen tietojensaantioikeutta ei voi laajentaa, koska Kansaneläkelaitos ei ole rahanpesulaissa tarkoitettu viranomainen.

 

Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä esitetyn lakiluonnoksen 4 §:n 2 momentin 7 kohdan mukaan luottolaitoksen tulee välittää viranomaiselle tilinhaltijan tai sen käyttöoikeuden haltijan asiakkuuteen liittyviä muita tietoja. Lakiesityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi sijoitusvarallisuuteen liittyvät tiedot. 

 

Asianajajaliiton mielestä kyseisessä 7 -kohdassa on tyhjentävästi lueteltava ne tiedot, joita luottolaitos voi viranomaisille luovuttaa tilinhaltijan tai tilinkäyttöoikeuden haltijan asiakkuudesta.

 

Asianajajaliitto katsoo, että hallituksen esityksestä on pyydettävä eduskunnan lakivaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan lausunto. 

 

Esityksen kohdassa 3 (s. 82), jossa käsitellään esityksen suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestykseen, viitataan perustuslakivaliokunnan lausuntoihin PeVL 14/2002 vp, s. 4 ja PeVL 7/2000 vp, s. 4. 

 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 14/2002, s. 4 (Tietojen saaminen rahalaitoksilta) arvioinut pankkisalaisuuden suhdetta yksityiselämän suojaan. Lausunnossaan valiokunta on katsonut, että pankkisalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot eivät kosketa yksityiselämän ydinaluetta. Valiokunta on kuitenkin samassa yhteydessä lausunut, että tietojensaannin edellytyksenä on, ettei riittäviä tietoja ja selvityksiä saada muutoin ja on perusteltua syytä epäillä etuuden hakijan tai saajan antamien tietojen riittävyyttä tai luotettavuutta. Valiokunta on rinnastanut tiedonsaannin edellytykset sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 20 §:n 2 momenttiin, joka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 7/2000 vp, s. 4/I ja PeVL 7a/2000 vp, s. 3/II). Kyseisen lain mukaan tietopyyntö on tehtävä kirjallisesti ja hakijalle tai saajalle on annettava tieto ennen pyynnön esittämistä.

 

Nyt annetun esityksen mukaan viranomaiset, mukaan lukien Kansaneläkelaitos, voivat saada pankki- ja maksutilien tiedonhakujärjestelmän tai -rekisterin kautta tiedot tilinhaltijasta ja käyttöoikeudenhaltijasta, yhteisön tosiasiallisesta edunsaajasta, yksityiskohtaisia tietoja pankkitilistä (mm. tilin numero- ja tilitapahtumatiedot jopa useilta vuosilta) ja siihen liitetyistä maksuvälineistä (mm. maksuvälineen numerosta ja voimassaoloajasta, joiden osalta on huomioitava PCI-standardin asettamat vaatimukset korttitietojen salaamisesta), luotoista ja luottojen vakuutena olevasta omaisuudesta sekä tilinhaltijan tai tilin käyttöoikeudenhaltijan asiakkuuteen liittyvistä muista tiedoista, kuten sijoitusvarallisuudesta.   

 

Olisi hyvä arvioida pankkisalaisuuden suhdetta yksityiselämän suojaan uudelleen ehdotetun teknologisen ratkaisun käyttöönoton vuoksi. Näin laaja tiedonsaantioikeus rikkoo yksityisyyden suojaa, jolloin lain on oltava tarkkarajainen ja täsmällinen eikä sitä saa laajentaa koskemaan muita viranomaisia.  

 

Tässä hallituksen esityksen luonnoksessa ei ole arvioitu esityksen perustuslainmukaisuutta asianajosalaisuuden näkökulmasta. Tällainen arvio tulee tehdä ennen varsinaisen hallituksen esityksen antamista. 

 

Asianajajaliitto pitää välttämättömänä, että hallituksen esityksessä tulee selkeästi esille asianajajien erityisasema ja salassapitovelvollisuus. Asianajajille on laissa säädetty velvollisuus asianajosalaisuuksien säilyttämiseen. Kyseessä on asiakkaan ja asianajajan välinen luottamuksen suoja, joka on säädetty asiakkaan turvaksi. Asianajajia koskeva salassapitovelvollisuus on tunnistettu tuoreessa rahanpesulain voimaansaattamisesta annetussa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVL 3/2017 vp).

 

Asianajajan salassapitovelvollisuus turvaa päämiehen mahdollisuuksia puolustautua oikeudenkäynnissä ja luo samalla muutoinkin edellytyksiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että asianajajan ammattisalaisuuden murtaminen saattaa vaikuttaa lainkäyttötoimintaan laajemminkin ja loukata näin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvattuja oikeuksia.

 

Mitkään viranomaiset, eivät edes esitutkintaviranomaiset voi automaattisella tietojenhaulla saada tietoja asianajajan hallussa olevista asiakasvaratileistä tai niiden tilitapahtumista. Tilanteissa, joissa asianajajan salassapitovelvollisuutta ei voida rikkoa edes pakkokeinoilla, ei voida rikkoa muillakaan tavoilla. 

 

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota asianajosalaisuuteen ja asianajajia koskevaan poikkeukseen tietojensaanti- ja tarkastusoikeudesta mm. antamassaan lausunnossa hallituksen edistyksestä eduskunnalle laeiksi sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain, Energiavirastosta annetun lain 1 ja 4 §:n sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 71 §:n muuttamisesta (PeVL 15/2014 vp – HE 50/2014 vp). Valiokunta on pitänyt tiedonsaantirajoitusta perustuslain 21 §:n 2 momenttiin ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan kiinnittyvän oikeuden neuvotella luottamuksellisesti oikeusavustajansa kanssa kannalta merkityksellisenä (PeVL 28/2008 vp, s. 3). 

Asianajosalaisuuden suoja perusoikeusliityntäisenä oikeutena on tunnustettu myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.  

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi (Sommer v. Germany) tapauksessa yksimielisesti, että asianajajan pankkitilin tutkimisella loukattiin oikeutta ammatilliseen luottamuksellisuuteen ja yksityiselämään. 

 

Asiassa syyttäjäviranomaisen pyyntö tarkastaa asianajajan tilit oli tehty järjestäytynyttä petosta koskevan rikostutkinnan yhteydessä. Yksi epäillyistä oli ollut asianajajan asiakas. Asianajaja valitti EIT:hen, että Saksan viranomaiset olivat oikeudettomasti keränneet, tallentaneet ja luovuttaneet hänen yrityksensä tilitietoja ja samalla paljastaneet hänen asiakkaidensa tietoja. 

 

EIT totesi ratkaisussaan, että asianajajan pankkitilin tarkastus oli ollut suhteeton, etenkin kun otettiin huomioon alhainen kynnys, jolla tilit oli voitu Saksan lain mukaan tarkastaa. Lainsäädäntö oli mahdollistanut toimenpiteiden toteuttamisen heti, kun rikosta epäiltiin. Huomioitavaa oli myös syyttäjäviranomaisten laaja tietojensaantioikeus, joka oli ollut voimassa rajoitetun ajan, ja se oli kattanut kaikki tiedot asianajajan yrityksen pankkitilistä ja sen tilitapahtumista. Huomiota kiinnitettiin myös asianajajan henkilökohtaisten tietojen paljastumiseen ja niiden jatkuvaan tallentamiseen etenkin, kun asianmukaiset prosessuaaliset oikeussuojakeinot olivat puuttuneet.

 

Tapauksessa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa.

 

Asianajajaa koskeva salassapitovelvollisuus on tunnustettu myös kansallisessa oikeuskäytännössä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:19 tulkinnut asianajajan yleistä salassapitovelvollisuutta. Asiassa olivat vastakkain konkurssipesän pesänhoitajan konkurssilain (120/2004) 8 luvun 9 §:n mukainen tietojensaantioikeus ja asianajajan salassapitovelvollisuus. Kysymys oli siitä, oliko asianajajan asiakkaan konkurssipesän hoitajalla oikeus saada asianajajalta tietoja asianajajan asiakkaaseensa kohdistamasta laskutuksesta ja laskujen maksamisesta. Korkein oikeus päätyi siihen, että asianajajan salassapitovelvollisuus esti vaadittujen tietojen luovuttamisen. 

 

Korkein oikeus totesi perusteluissaan muun muassa seuraavaa: Kysymyksessä olevan asianajotoimiston asianajajat ovat avustaneet X:ää ainakin rikosasiassa, jossa X on tuomittu rangaistukseen kavallusrikoksesta. X:llä on ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c-kohdan mukainen oikeus puolustautua itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Oikeudenkäyntiavun saaminen on edellyttänyt asianajopalkkioiden maksamista, mikä käytännössä tapahtuu pankkiyhteyksiä käyttämällä. Tieto pankkiyhteyksistä saattaa edistää maksajan omaisuuden jäljittämistä. Jos asianajotoimistot olisivat velvollisia antamaan tiedot asiakkaansa pankkiyhteyksistä, pelko omaisuuden paljastumisesta vaikeuttaisi tällaisessa tapauksessa turvautumista oikeudenkäyntiavustajaan tai saattaisi estää sen kokonaan. 

 

Esityksessä ei ole huomioitu asianajajan asiakasvaratilejä, jotka kuuluvat asianajajan salassapitovelvollisuuden piiriin. Perustuslakivaliokunnan kannanottoa pankkisalaisuuden ja yksityiselämän suojan suhteesta ei voida laajentaa koskemaan asianajajien asiakasvaratilejä, joiden osalta viranomaisten tietojensaantia rajoittaa asianajajan salassapito- ja todistamiskieltovelvollisuus, josta on säädetty asianajajalain 5 c §:ssä, OK 17 luvun 13 ja 9 §:ssä, esitutkintalain 7 luvun 8 §:ssä sekä pakkokeinolain 7 luvun 3 §:ssä.

 

Asianajajalain 5 c §:n nojalla asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon. 

 

Rangaistus edellä mainitun salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. 

 

OK 17 luvun 13 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiamies tai -avustaja taikka tulkki ei saa luvattomasti todistaa siitä, mitä hän on saanut tietää:

1) hoitaessaan oikeudenkäyntiin liittyvää tehtävää; 

2) antaessaan oikeudellista neuvontaa päämiehen oikeudellisesta asemasta esitutkinnassa tai muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa;

3) antaessaan oikeudellista neuvontaa oikeudenkäynnin käynnistämiseksi tai sen välttämiseksi. 

Tuomioistuin voi velvoittaa muun 13 §:n 1 momentissa tarkoitetun henkilön kuin rikosasian vastaajan oikeudenkäyntiasiamiehen, oikeudenkäyntiavustajan tai tulkin todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. 

 

Asianajaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa tarkoitettu oikeudenkäyntiavustaja taikka julkinen oikeusavustaja ei saa luvattomasti todistaa yksityisen tai perheen salaisuudesta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, josta hän on muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa tehtävässään saanut tiedon. Tuomioistuin voi kuitenkin velvoittaa henkilön todistamaan, jos syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, tai jos erittäin tärkeät syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja seuraukset sen esittämisestä sekä muut olosuhteet sitä vaativat.

 

Asianajajan velvollisuudesta luovuttaa asiakirja käytettäväksi todisteena on säädetty OK 17 luvun 9 §:ssä. Säännöksen mukaan sillä, jolla on tuomioistuimessa kuulusteltaessa asianosaisena todistelutarkoituksessa, todistajana tai asiantuntijana velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, ei ole velvollisuutta luovuttaa esinettä tai asiakirjaa käytettäväksi todisteena taikka sallia katselmuksen toimittamista näytön hankkimiseksi salassa pidettävästä tai vaitiolo-oikeuden alaisesta tiedosta. 

 

Esitutkintalain 7 luvun 8 §:n mukaan todistajan on totuudenmukaisesti ja mitään salaamatta ilmaistava, mitä hän tietää tutkittavasta asiasta. Jos hän kuitenkin olisi tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14 §:n 16–21 §:n taikka 22 §:n 1 ja 2 momentin nojalla oikeutettu tai velvollinen kieltäytymään todistamasta, hän on vastaavasti oikeutettu tai velvollinen siihen myös esitutkinnassa. 

 

Esitutkintalain 7 luvun 8 §:n 3 momentin mukaan todistaja on velvollinen myös esittämään hallussaan olevan, esitutkinnan kannalta merkityksellisen asiakirjan tai muun todistusaineiston, jos se voitaisiin pakkokeinolain 7 luvun 1 §:n mukaan takavarikoida eikä takavarikoimiselle ole mainitun luvun 3 §:ssä säädettyä estettä. 

 

Pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n mukaan asiakirjaa tai muuta 1 §:ssä tarkoitettua kohdetta ei saa takavarikoida eikä jäljentää, jos se sisältää tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 10–14, 16, 20 tai 21 §: n nojalla on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. 

 

Jos salassapitovelvollisuus tai -oikeus perustuu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 tai 3 momenttiin tai 13, 14, 16 tai 20 §:iin, edellytyksenä kiellolle 1 momentissa säädetyn lisäksi on, että kohde on mainitussa lainkohdassa tarkoitetun henkilön tai häneen mainitun luvun 22 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön hallussa taikka sen hallussa, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus tai -oikeus on säädetty. 

 

On huomattava, että tilanteessa, jossa asianajaja on itse rikoksesta epäiltynä, noudatetaan normaaleja rikosprosessin sääntöjä. Kuitenkin tilanteissa, joissa asianajotoimistoon tehdään esimerkiksi rikostutkintaan liittyvää etsintää, on etsinnässä aina läsnä nk. etsintävaltuutettu, jonka tehtävänä on huolehtia, etteivät esitutkintaviranomaiset etsinnän yhteydessä tutki sellaisia asianajosalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja, jotka eivät kuulu kyseessä olevaan rikostutkintaan. Näin on haluttu varmistua siitä, että asianajajan asiakkaiden asianajosalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot pidetään salassa. 

 

Asianajajan asiakasvaratilit kuuluvat asianajajan salassapitovelvollisuuden piiriin. Asiakasvaroja ovat asianajajan tai hänen toimistonsa hallussa olevat muille kuin asianajajalle tai hänen toimistolleen kuuluvat raha- ja muut varat. Asiakasvaroja ovat esimerkiksi ne varat, jotka asianajaja on saanut tietyssä tehtävässä asiakkaansa puolesta joko kolmannelle suoritettavaksi tai muulla tavoin käytettäväksi. Asiakasvaroja ovat niin ikään rahavarat, arvopaperit ja -osuudet sekä varallisuusarvoiset esineet, jotka asianajaja on vastaanottanut kolmannelta asiakkaansa lukuun ja asiakkaalle tilitettäväksi taikka asiakkaan lukuun säilytettäväksi samoin kuin asianajajan määräyksenvaraista tehtävää hoitaessaan saamat varat. 

 

Asianajajaliitto on vahvistanut asianajajien asiakasvarojen hoitoa koskevan ohjeen. Asianajaja on velvollinen pitämään asiakasvarat erillään omista ja toimistonsa varoista. Asiakasvarojen tilillä saa pitää vain asiakasvaroja. Asiakasvarojen tilistä on tehtävä pankille nimenomainen ja ulospäin (esim. tiliotteesta) näkyvä ilmoitus siitä, että tilillä olevat rahavarat eivät ole asianajotoimiston omaisuutta. 

 

Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain 3 luvun 3 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 10-kohta, jonka mukaan asiakkaan tuntemista koskevista tiedoista on säilytettävä pankki- tai maksutilin numero, tilin omistajan tai käyttöoikeuden haltijan nimi ja tilin avaamis- ja sulkemispäivä sekä muut tiliin liittyvät tunnistetiedot siltä osin kuin ne eivät sisälly kohtiin 1–9. 

 

Ehdotuksen mukaan näyttäisi siltä, että kyseinen velvollisuus säilyttää asiakkaan edellä mainittuja pankkitiliin liittyviä tietoja koskisi kaikkia ilmoitusvelvollisia, mukaan lukien asianajajia. Ehdotetussa pykälässä tulee täsmentää, miksi tämä velvollisuus koskisi myös asianajajaa ja missä tilanteissa asianajajan on kerättävä ja säilytettävä edellä mainitut tiedot. Sama koskee ehdotettua 11-kohtaa, jossa ilmoitusvelvollisen tulisi säilyttää tiedot tallelokeron vuokraajasta.

 

Rahanpesulain 7 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 1 a §, jossa säädetään Asianajajaliiton velvollisuudesta laatia vuosikertomus. Lakiehdotuksen sanamuoto 3) kohdassa tarkoitettujen tietojen osalta ei vastaa direktiivin (EU) 2018/843 sanamuotoa, jossa viitataan itsesääntelyelimen suorittamaan valvontaan ja siinä tehtyihin havaintoihin. Ehdotetusta sanamuodosta saa käsityksen, jonka perusteella Asianajajaliiton tulisi vuosikertomuksessaan julkaista asianajajien suorittamien asiakkaan tuntemismenettelyjen lukumäärä, mitä tietoa ei käytännössä pystytä hankkimaan. Säännös tulee tältä osin täsmentää vastaamaan direktiivin sanamuotoa. 

 

Ehdotuksen mukaan Asianajajaliiton tulisi lisäksi julkaista vuosikertomuksessaan rahanpesulain 8 luvun perusteella määräämänsä hallinnolliset seuraamukset. Voimassa olevan rahanpesulain mukaan Asianajajaliitto ei kuitenkaan voi määrätä asianajajille hallinnollisia seuraamuksia, vaan niiden määrääminen on säädetty Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehtäväksi. 

 

Asianajajaliitto pitää lähtökohtaisesti hyvänä teknisenä ratkaisuna ehdotusta sähköisen rekisterin sekä tiedonhakujärjestelmän yhdistelmän perustamisesta. 

 

Rekisterin ja rajapinnan yhdistelmällä on kuitenkin turvattava asianajajien asiakasvaratilien salassapitovelvollisuus siten, että sähköiseen rekisteriin tallennettavien asianajajan asiakasvaratilien yhteyteen tulee aina merkitä nimenomainen tieto siitä, että pankkitili on asianajajan asiakasvarojen tili, jota koskee asianajajan salassapitovelvollisuus. Asianajajaliitto edellyttää, että viranomaiset eivät sähköisen rajapinnan kautta pysty lainkaan saamaan tilitapahtuma- eikä muitakaan tietoja asiakasvaratileiksi merkityiltä tileiltä, vaan viranomaisten tulee kääntyä tilin haltijana toimivan asianajajan puoleen asiakasvaratilin tilitapahtumien selvittämiseksi.

 

Asianajajaliitto suhtautuu erittäin vakavasti asiaan. Asianajajien asiakkaiden oikeusturvaa vaarannetaan vakavasti, mikäli viranomaiset asiakkaiden tietämättä ja luvattaan hakevat ja saavat salassa pidettäviä tietoja, vaikka asianajajan asiakasta ei edes epäiltäisi mistään rikoksesta tai tiedonhaun kohteena ei edes ole kyseinen asiakas (ylimääräinen tieto). Liitto korostaa, että lakiesityksessä on kyse rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnasta. Rahanpesulaki ei sovellu mm. oikeudenkäyntiasioihin, jolloin vaarana on, että viranomaiset pääsevät käsiksi sellaisiin tietoihin, jotka eivät edes kuulu lain soveltamisalan piiriin.

 

Helsingissä 7. päivänä elokuuta 2018

 

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

 

Jarkko Ruohola

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

 

 

LAATIJAT

Tarkastuslakimies Kristiina Sare, Suomen Asianajajaliitto, Helsinki

Oikeuspoliittinen juristi Elina Castrén, Suomen Asianajajaliitto, Helsinki