Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus sosiaalipolitiikkaa koskevassa asiassa

Ennakkoratkaisupyyntö – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Kansallinen säännöstö, jossa annetaan tiettyjä oikeuksia rajatulle työntekijäryhmälle – Vertailukelpoisuus – Uskontoon perustuva suora syrjintä – Oikeuttamisperuste – Positiivinen erityistoimenpide – Perusoikeuskirjan horisontaalinen soveltaminen – Perusoikeuskirjan horisontaalinen välitön oikeusvaikutus – Työnantajien ja kansallisten tuomioistuinten velvollisuudet, jos kansallinen lainsäädäntö on ristiriidassa perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan ja direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan kanssa

Ennakkoratkaisupyynnön oli tehnyt Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta).

Itävallan lainsäädännön mukaan pitkäperjantai on (palkallinen) yleinen
vapaapäivä ainoastaan neljän kirkon jäsenille. Jos näiden kirkkojen jäsenet
kuitenkin työskentelevät pitkäperjantaina, heillä on oikeus saada
kaksinkertaista palkkaa vastaava korvaus. Markus Achatzi (jäljempänä kantaja)
työskentelee Cresco Investigations GmbH:n (jäljempänä vastaaja) palveluksessa.
Kantaja ei kuulu mihinkään näistä neljästä kirkosta. Hän ei siten saanut
palkallista vapaapäivää tai korvausta vastaajalta pitkäperjantaina
työskentelystä vuonna 2015.

Kantaja nosti vastaajaa
vastaan kanteen, jossa hän vaati tätä maksamaan korvauksen ja väitti, että
kansallinen säännös merkitsee uskontoon ja vakaumukseen perustuvaa syrjintää
työolojen ja palkan osalta. Tässä tilanteessa Oberster Gerichtshof (ylin
tuomioistuin, Itävalta) tiedustelee unionin tuomioistuimelta lähinnä, onko
kyseinen kansallinen säännös unionin oikeus huomioon ottaen syrjivä ja, jos on,
mitä tällaisesta mahdollisesta yhteensopimattomaksi toteamisesta seuraisi sitä
edeltävänä ajanjaksona, että kansallinen lainsäätäjä antaa uuden, syrjimättömän
sääntelyn: olisiko kaikkien työntekijöiden saatava pitkäperjantaita koskeva
lomaoikeus ja korvaus (jonka työnantaja maksaa), vai eikö tällaista etuutta pidä
myöntää yhdellekään työntekijälle?

Ennakkoratkaisua pyytänyt
tuomioistuin viittaa kysymyksissään ”perusoikeuskirjan 21 artiklaan (luettuna)
yhdessä” direktiivin 2000/78 kanssa. Perusoikeuskirjan määräyksen ja johdetun oikeuden merkityksellisen säännöksen,
joka ilmentää kyseistä perusoikeuskirjan määräystä, tietynlainen de facto
sisällöllinen ja soveltamiseen liittyvä rinnakkaisuus ei suinkaan ole uutta
unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Kun käsitellään kysymystä kansallisen
säännöksen abstraktista yhteensopivuudesta perusoikeuskirjan ja unionin
direktiivin kanssa, kysymys siitä,
mitä asiassa tarkasti ottaen sovelletaan, on oletettavasti merkitykseltään
toissijainen. Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään kuitenkin
täsmentämään tällaisen mahdollisen yhteensopimattomuuden seurauksia tietylle
(horisontaaliselle) oikeussuhteelle, mikä puolestaan edellyttää sen
erittelemistä, minkä kanssa tällainen kansallinen säännös tarkasti ottaen olisi
yhteensopimaton tämäntyyppisessä oikeussuhteessa.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus:

Julkisasiamies ehdottaa, että unionin
tuomioistuin vastaa Oberster Gerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin
seuraavasti:

1)      Perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohtaa,
luettuna yhdessä direktiivin 2000/78/EY 1 artiklan ja 2 artiklan 2 kohdan a
alakohdan kanssa, on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle
kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan vain Augsburgin ja Helvetian
tunnustuksen mukaisen evankelisen kirkon jäsenille, vanhakatolisen kirkon ja
evankelis-metodistisen kirkon jäsenille pitkäperjantai on vapaapäivä vähintään
24 tunnin keskeytymättömällä lepoajalla, ja jos johonkin näistä kirkoista
kuuluva työntekijä työskentelee vapaapäivästä huolimatta, tällä on myös
vapaapäivän vuoksi tekemättä jääneestä työsuorituksesta maksettavan korvauksen
lisäksi oikeus suoritetun työn perusteella maksettavaan palkkaan, mutta muilla
työntekijöillä, jotka eivät ole mainittujen kirkkojen jäseniä, tätä oikeutta ei
ole.

2)      Käsiteltävän asian kaltaisissa
olosuhteissa kansallinen säännöstö, jolla myönnetään ensimmäisessä kysymyksessä
tarkoitetun kaltainen korvaus ainoastaan sellaisille tiettyjen kirkkojen
jäsenille, jotka työskentelevät pitkäperjantaina, ei ole toimenpide, joka on
demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätön muiden henkilöiden oikeuksien ja
vapauksien turvaamiseksi direktiivissä 2000/78 tarkoitetulla tavalla.

3)      Kansallinen säännöstö, jossa myönnetään
ensimmäisessä kysymyksessä tarkoitetun kaltainen korvaus, ei ole direktiivin
2000/78 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu positiivinen erityistoimenpide.

4)      Käsiteltävän asian kaltaisissa
olosuhteissa, joissa on kyse yksityisten oikeussubjektien välisestä
oikeudenkäynnistä:

–      niin kauan kuin lainsäätäjä ei luo
syrjimätöntä oikeudellista tilannetta, kansallisia säännöksiä, joiden katsotaan
olevan perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä direktiivin
2000/78/EY 1 artiklan, 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan
kanssa, vastaisia, on jätettävä soveltamatta;

–      perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa,
luettuna yhdessä direktiivin 2000/78/EY 1 artiklan, 2 artiklan 2 kohdan a
alakohdan ja 7 artiklan 1 kohdan kanssa, ei voida itsessään asettaa
velvollisuuksia työnantajalle;

–      osapuoli, jolle on aiheutunut vahinkoa
tällaisesta kansallisen lainsäädännön soveltamisesta, voi kuitenkin vedota
tuomioon 19.11.1991, Francovich ym. (C-6/90 ja C-9/90, EU:C:1991:428) saadakseen
tarvittaessa korvausta aiheutuneesta vahingosta.

Linkki asiaan C-193/17