KHO: Afganistanilaiselle hazara-nuorukaiselle oli myönnettävä turvapaikka

Maahanmuuttovirasto oli
katsonut, että Afganistanin kansalaisella, hazara-alkuperää olevalla
A:lla oli perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotialueellaan
Wardakin maakunnassa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa
tarkoitetulla tavalla. Asiassa oli kysymys siitä, oliko hänellä
katsottava olevan ulkomaalaislain 88 e §:n mukainen sisäisen paon
mahdollisuus Kabuliin.

Maahanmuuttovirasto oli
Afganistanin ja Kabulin turvallisuustilannetta koskevien tietojen
perusteella arvioinut, että A:lla oli mahdollisuus turvallisesti ja
laillisesti siirtyä asumaan Kabuliin, eikä hän siellä ollut vaarassa
joutua henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi vainon tai vakavan
haitan kohteeksi. Hallinto-oikeus oli hylännyt Maahanmuuttoviraston
päätöksestä tehdyn valituksen ja katsonut, että A:n voitiin kohtuudella
edellyttää turvautuvan sisäiseen pakoon Kabuliin.

Korkein
hallinto-oikeus katsoi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden tavoin,
että A:lla oli sinänsä mahdollisuus matkustaa ja päästä Kabuliin
turvallisesti ja laillisesti. Asiassa oli vielä arvioitava, voitiinko
A:n kohtuudella edellyttää oleskelevan Kabulissa. Tältä osin oli
arvioitava, voisiko A elää Kabulissa suhteellisen
normaalia elämää, joka ei merkittävästi poikkeaisi toisten, samaan
väestöryhmän kuuluvien henkilöiden keskimääräisestä tilanteesta.

Korkein
hallinto-oikeus arvioi lähtökohtaisesti, että terveen, naimattoman ja
työkykyisen miehen voitiin edellyttää oleskelevan Kabulissa siitäkin
huolimatta, että hänellä ei ole kaupungissa sukulaisia tai muuta
verkostoa. Sisäisen paon kohtuullisuuden arvioinnissa oli kuitenkin
kiinnitettävä huomiota henkilön olosuhteisiin kokonaisuudessaan.
Merkitystä oli myös sisäisen paon kohteen turvallisuustilanteella, koska
turvallisuuden heiketessä edellytykset suhteellisen normaaliin elämään
vaikeutuvat.

A oli 19-vuotias, eikä hänellä nuoresta
iästään johtuen ollut ammattia tai merkittävää työkokemusta. A:lla ei
ollut enää perheenjäseniä tai muuta verkostoa Kabulissa. A kärsi myös
vakavista mielenterveysongelmista, joiden korkein hallinto-oikeus arvioi
vaikuttavan hänen toimintakykyynsä ja siten merkittävällä tavalla
heikentävän hänen edellytyksiään hankkia Kabulissa toimeentulo ja
turvata muut, ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiin kuuluvat
tarpeensa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, kiinnittäen
myös huomiota Kabulin shiia-hazaraväestön heikentyneeseen
turvallisuustilanteeseen, ettei A:n voitu kohtuudella edellyttää
oleskelevan Kabulissa. Hänellä ei siten ollut ulkomaalaislain 88 e §:ssä
tarkoitettua sisäisen paon mahdollisuutta Kabuliin ja näin ollen
hänelle oli myönnettävä turvapaikka.