Hallinto-oikeuden olisi tullut selvittää, mihin Suojelupoliisin valittajalle kielteinen lausunto perustui

KHO: Ulkomaalaisasia – Suojelupoliisin lausunto – Työntekijän oleskelulupa – Asianosaisjulkisuus – Yleinen järjestys ja turvallisuus – Hallinto-oikeuden tutkimisvelvollisuus

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt
hakemuksen työntekijän oleskeluluvan osalta, koska hakijan katsottiin
vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja Suomen
kansainvälisiä suhteita ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin tarkoittamalla
tavalla. Maahanmuuttoviraston päätöksessä mainittiin, että
Suojelupoliisi oli antanut hakijan asiassa lausunnon, jossa katsottiin
hakijan voivan muodostaa vaaran Suomen yleiselle järjestykselle ja
sisäiselle turvallisuudelle.

Hallinto-oikeus oli perustellessaan
valituksen hylkäämistä työntekijän oleskeluluvan osalta katsonut, että
kun otettiin huomioon valittajan mahdollinen tausta Tunisian armeijan
sotilaana sekä Suojelupoliisin asiassa antama lausunto,
Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä valittajan oleskelulupahakemuksen
ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentissa tarkoitetulla perusteella.

Korkein
hallinto-oikeus totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan
samoin kuin perustuslain 21 §:n mukaisten vaatimusten täyttämiseksi on
hallintotuomioistuimen tehtävänä tutkia, onko valittajan oikeuksien ja
kansallisesta turvallisuudesta johtuvien intressien välillä asiassa
saavutettu oikeudenmukainen tasapaino. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu,
ettei oikeus saada tieto kaikesta oikeudenkäynnissä esitetystä
relevantista selvityksestä ole ehdoton, mutta tämän oikeuden
rajoituksista aiheutuvaa haittaa asianosaiselle tulee pyrkiä
lieventämään oikeudenkäynnissä. Jos tietoa selvityksestä ei voida
yleisen edun vuoksi antaa asianosaiselle, tuomioistuimen tulee tutkia
viranomaisen päätöksenteko sen varmistamiseksi, että päätöksenteko
täyttää asianmukaiset vaatimukset. Vastaavat periaatteet on hyväksytty
myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä sekä korkeimman
hallinto-oikeuden ja korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä.

Korkein
hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeus oli osittain perustellut
työntekijän oleskelulupaa koskevaa päätöstään Suojelupoliisin antamalla
lausunnolla kuitenkaan perehtymättä lausunnon perusteena oleviin
seikkoihin ja selvitykseen. Koska hallinto-oikeus ei ollut selvittänyt
asian käsittelyn aikana Suojelupoliisin lausunnon perusteena olevia
seikkoja, hallinto-oikeus ei ollut voinut arvioida, oliko lausunnosta
ilmeneville johtopäätöksille ollut perusteita. Hallinto-oikeus ei siten
ollut myöskään asiallisesti voinut punnita sitä, olivatko lausunnosta
ilmenevät yleisen edun sekä yleisen järjestyksen ja valtion
turvallisuuden perusteet olleet yksityiseen etuun nähden riittävän
painavia oikeuttamaan oleskeluluvan epäämisen.

Edellä mainitulla
perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus ei
ollut hallintolainkäyttölain 33 §:n mukaisesti huolehtinut siitä, että
oleskelulupa-asia on tullut selvitetyksi riittävästi, jotta sitä koskeva
valitus voidaan ratkaista. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös
kumottiin työntekijän oleskeluluvan, käännyttämisen ja maahantulokiellon
osalta ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle uudelleen
käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus ei ole miltään osin ratkaissut
kysymystä asianosaisen oikeudesta saada tieto Suojelupoliisin lausuntoon
liittyvästä selvityksestä, vaan tämä kysymys hallinto-oikeuden oli
ratkaistava selvityksen saatuaan.

• 29.12.2017/6937