Oikeusapu voitiin jättää myöntämättä kun prosessin tavoite oli oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen
25.9.2017 | OikeusuutisetHelsingin HAO: Oikeusapu – Ratkaisupyyntö – Turvapaikka-asia – Oikeusavun myöntämättä jättäminen – Oikeudellisen avustamisen tarpeellisuus – Oikeuden väärinkäyttäminen – Hakemushistoria – Oikeusturvan takeet
Oikeusaputoimisto ei ollut
myöntänyt ulkomaalaiselle A:lle oikeusapua Maahanmuuttovirastossa
vireillä olleeseen, kesäkuussa 2017 vireille pantuun hänen viimeisimpään
turvapaikkahakemusasiaansa, vaan oli katsonut muun ohella A:n
hakemushistoriaan viitaten, että asian ajaminen olisi oikeuden
väärinkäyttämistä.
A:lla oli ollut Suomeen työntekijän
oleskelulupa ja jatko-oleskelulupa 3.9.2007–30.10.2009 välisenä aikana,
minkä jälkeen hän oli poistunut maasta. A oli ilmoittamansa mukaan
saapunut uudelleen maahan ilman oleskeluun oikeuttavaa lupaa tammikuussa
2011, mutta hakenut työntekijän oleskelulupaa vasta joulukuussa 2014.
Hakemus oli Maahanmuuttoviraston päätöksellä 30.10.2015 hylätty työ- ja
elinkeinotoimiston kielteisen osapäätöksen, maa-hantuloa ja maassa
oleskelua koskevien säännösten kiertämisen sekä yleisen järjestyksen ja
turvallisuuden vaarantamisen perusteella, minkä lisäksi A oli määrätty
käännytettäväksi kotimaahansa (Kosovo) sekä koko Schengen-aluetta
koskevaan neljän vuoden maahantulokieltoon. Päätös on lainvoimai-nen
korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä hallinto-oikeuden päätöstä
koskeneen valituslupahakemuksen. A oli hakenut Suomesta ensimmäisen
kerran kansainvälistä suojelua marraskuussa 2015 saatuaan tiedoksi
edellä mainitun Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen.
Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus oli Maahanmuuttoviraston
päätöksellä 11.11.2015 hylätty ilmeisen perusteettomana, sillä A ei
ollut esittänyt perusteita kansainväliselle suojelulle, ja hänet oli
määrätty käännytettäväksi Kosovoon sekä koko Schengen-aluetta koskevaan
maahantulokieltoon neljäksi vuodeksi. Päätös on lainvoimainen
hallinto-oikeuden hylättyä maaliskuussa 2016 A:n valituksen
Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Käännyttäminen oli pantu täytäntöön
26.11.2015. A oli samana päivänä hakenut Suomesta toisen kerran
kansainvälistä suojelua, mitä koskevat tiedot oli toimitettu
hallinto-oikeudelle, jossa valitus aiemmasta päätöksestä oli vielä
tuolloin vireillä. Toinen hakemus oli tehty vain muutama päivä sen
jälkeen, kun hallinto-oikeus oli vireillä olleessa valitusasiassa
välipäätöksellään hylännyt täytäntöönpanon kieltämistä koskevan
vaatimuksen. A oli kotimaastaan käsin hakenut hänelle määrätyn
maahantulokiellon peruuttamista tammikuussa 2016 sekä oleskelulupaa
Suomen kansalaisen huoltajana maaliskuussa 2016. Hakemukset oli hylätty,
ja hallinto-oikeus oli kesäkuussa 2017 hylännyt asioita koskeneet
valitukset.
A oli palannut Suomeen maahantulokiellon voimassa
ollessa ja saattanut 14.6.2017 vireille viimeisimmän kansainvälistä
suojelua koskevan hakemuksensa, jossa avustamiseksi nyt kysymyksessä
oleva oikeusapuhakemus oli tehty. A oli turvapaikkaa hakiessaan
esittänyt turvapaikkaperusteinaan ennen kaikkea sen, että Suomi on
turvallinen maa ja että hänen tyttärensä asuu Suomessa. Kysyttäessä
erityisiä syitä, joiden vuoksi A:ta ei voitaisi käännyttää, hän oli
maininnut Suomessa asuvan biologisen tyttärensä. A, joka ei ollut
väestötietojärjestelmän tietojen mukaan tyttärensä huoltaja, oli myös
erikseen hakenut heinäkuussa 2017 uudelleen oleskelulupaa viimeksi
mainitun perhesiteen perusteella. Maahanmuuttovirasto ei ollut
päätöksellään 27.6.2017 antanut A:lle turvapaikkaa eikä ollut myöntänyt
hänelle oleskelulupaa. A oli lisäksi määrätty käännytettäväksi maasta
sekä neljän vuoden koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon.
Turvapaikkahakemus oli katsottu ilmeisen perusteettomaksi, sillä A oli
saapunut turvallisesta alkuperämaasta (Kosovo), jonne hänet voitiin
palauttaa. A oli valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka on
käsitellyt valituksen yhtä aikaa oikeusavun ratkaisupyynnön kanssa ja
hylännyt valituksen.
Hallinto-oikeus totesi, että
turvapaikkapäätös on oikeusvaikutuksiltaan perustavanlaatuinen yksilön
henkilökohtaisia oikeuksia koskeva päätös, eikä aiemman kielteisen
turvapaikkapäätöksen jälkeenkään tehdyn hakemuksen perusteettomuus ja
oikeudellisen avun tarpeettomuus ole välttämättä arvioi-tavissa ennen
kuin hakemuksen perusteet ovat tulleet selvitetyiksi
turvapaikkapuhuttelussa taikka muutoin. Kun kuitenkin otettiin huomioon
A:n hakemushistoria, usean vuoden laiton maassa oleskelu,
lainvoimaisesti todettu maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien
säännösten kiertäminen, hänelle 30.10.2015 ja 11.11.2015 määrätyt neljän
vuoden maahantulokiellot ja niiden rikkominen, lyhyen ajan sisällä
tehdyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset, mainittujen
hakemusten vireillepanon ajoittuminen heti käännyttämistä koskevien
päätösten jälkeiseen ajankohtaan sekä turvapaikkahakemusta jätettäessä
esitetyt Maahanmuuttoviraston asiakirjoista ilmenevät hakemuksen
perusteet, hallinto-oikeus katsoi asiassa olleen perusteltua aihetta
epäillä, että A:n tarkoituksena oli ollut viimeisimmällä kansainvälistä
suojelua koskevalla hakemuksellaan ainoastaan viivyttää maasta
poistamistaan. Hallinto-oikeus katsoi, että kansainvälistä suojelua
koskevien hakemusten tekeminen yksinomaan tai pääasiallisesti siinä
tarkoituksessa, että maasta poistaminen viivästyisi taikka määrätty
maahantulokielto kuluisi perusteettoman maassa oleskelun aikana, on
selvästi oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen tavoite.
A:n
aiempiin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin oli jo annettu
lainvoimainen ratkaisu ja A:lle oli myönnetty niihin liittyen oikeusapua
ilman omavastuuta. Kun otettiin huomioon oikeusapulain esitöistä
ilmenevä oikeusapujärjestelmän tarkoitus ja sinänsä poikkeukselliseksi
tarkoitettu oi-keusapuviranomaisen mahdollisuus arvioida pääasian
menestymismahdollisuuksia sekä myös Maahanmuuttoviraston lakiin
perustuva neuvonta- ja selvittämisvelvollisuus, hallinto-oikeus katsoi
A:n hakemushistoriaa ja aikaisempaa menettelyä sekä asiassa esitettyä
selvitystä kokonaisuutena arvioiden, että oikeusaputoimisto oli voinut
jättää myöntämättä A:lle oikeusavun tähän hänen viimeisimpään vireille
saattamaansa turvapaikka-asiaan. Edelleen hallinto-oikeus totesi, että
henkilöllä on lisäksi aina niin halutessaan mahdollisuus hankkia
itselleen oikeudellista apua muin kuin julkisin varoin. Asiaa
arvioidessaan hallinto-oikeus otti huomioon kansainvälisen suojelun
myöntämistä ja poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU
(uudelleenlaadittu menettelydirektiivi) mukaisen, hakijoille julkisin
varoin annettavan oikeusavun vähimmäistason. Hallinto-oikeus totesi,
ettei direktiivistä johdu, että turvapaikanhakijalla olisi kaikissa
tilanteissa ehdoton tai päättymätön oikeus saada oikeusapua julkisista
varoista.