HaO tulkitsi lakia perusoikeusmyönteisesti. Taksinkuljettajan ajolupa oli myönnettävä.
7.9.2017 | OikeusuutisetVaasan HaO: Taksinkuljettajan ajolupa – Hakemuksen hylkääminen – Henkilökohtaiset ominaisuudet – Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta – Kohtuullisuus – Suhteellisuusperiaate – Elinkeinon harjoittaminen – Perusoikeusmyönteinen laintulkinta
Liikenteen
turvallisuusvirasto (Trafi) oli valituksenalaisella päätöksellään
19.12.2016 taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 4
§:n ja 9 §:n sekä rikoslain 23 luvun 10 §:n perusteella hylännyt
taksinkuljettajan ajolupaa koskevan hakemuksen. Hakemuksen hylkäävää
päätöstä oli perusteltu sillä, että hakija oli syyllistynyt
kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta 10.5.2014. Trafi oli todennut,
että jos hakijaa on rangaistu kyseessä olevasta teosta, se estää
luvan myöntämisen viideksi vuodeksi eteenpäin.
Valituksessaan
hallinto-oikeudelle luvan hakija vaati päätöksen kumoamista ja
luvan myöntämistä. Valituksessa todettiin, että luvan hakija oli
erehdyksessä henkilöauton ja pakettiauton ajamiseen oikeuttavan
kortin haltijana ajanut viiden kilometrin matkan autoa, joka oli
rekisteröity kevyeksi kuorma-autoksi. Muutoksenhakija totesi, että
hän oli hakemuksen hylkäävän päätöksen vuoksi menettämässä
työmahdollisuutensa, joka aiheutti taloudellisia vaikeuksia.
Hallinto-oikeus
kumosi Liikenteen turvallisuusviraston päätöksen ja palautti asian
Liikenteen turvallisuusvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
Taksinkuljettajien
ammattipätevyydestä annetun lain 4 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan
taksinkuljettajan ajoluvan myöntämisen edellytyksenä on, että
hakija on muutenkin henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva
taksinkuljettajaksi. Mainittua edellytystä on täsmennetty lain 9
§:ssä, jonka 2 momentin 1 kohdan mukaan hakijaa ei pidetä sopivana
taksinkuljettajaksi, jos hän on ajoluvan hakemista edeltäneen
viiden vuoden aikana syyllistynyt muun ohella rikoslain 23 luvun 10
§:ssä tarkoitettuun kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Hallinto-oikeus
kiinnitti päätöksessään huomiota muun ohella siihen, että
taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n mukainen
sääntelytapa poikkesi ehdottomuudessaan muissa
liikenteenharjoittamiseen liittyvissä laeissa käytetyistä
sääntelytavoista. Taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun
lain säännöksistä poiketen taksiliikennelaki jätti
viranomaiselle aina harkintavaltaa arvioida tekojen merkitystä
taksiliikenteen harjoittamiseen. Myös joukkoliikennelaissa ja
kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetussa laissa säädetyt
hyvämaineisuutta koskevat edellytykset jättivät lupaviranomaiselle
harkintavaltaa.
Hallinto-oikeus
totesi, että taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 9
§:n 2 momentin 1 kohdan sanamuoto ei antanut viranomaiselle
mahdollisuutta harkita lupahakemuksen hylkäämisen kohtuullisuutta
suhteessa tekoon, josta lupahakemuksen hylkääminen seurasi. Tässä
tilanteessa kohtuullisuuteen liittyvät näkökohdat voivat tulla
tarkasteltavaksi vain osana perusoikeuksien rajoitettavuuden
arviointia eli sitä, oliko laintulkinnasta seuraava lopputulos
perustuslakivaliokunnan tarkoittaman suhteellisuusvaatimuksen
mukainen.
Asiassa
oli arvioitava, voivatko perustuslain 18 §:ssä tarkoitetun
elinkeinovapauden rajoittamiseen liittyvät seikat ja lisäksi
hallintolain 6 §:stä ilmenevä suhteellisuusperiaate johtaa
valituksen hyväksymiseen nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa,
jossa aineellisoikeudellinen lainsäädäntö edellytti kulkuneuvon
kuljettamisesta oikeudetta tuomitun rangaistuksen pitämistä
sinällään osoituksena tehtävään kelpaamattomuudesta ilman
erillistarkastelua.
Hallinto-oikeus
totesi, että kysymyksessä olevassa asiassa ilmi tulleet seikat
osoittivat, että taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun
lain 9 §:n sanamuoto ja sitä koskevista perusteluista (HE 33/2009
vp) ilmenevät seikat voivat yksittäisissä tapauksissa johtaa
tilanteisiin, joissa luvan epääminen yksittäisen teon perusteella
jopa viisi vuotta teon jälkeen rajoittaisi perustuslain 18 §:ssä
turvattua elinkeinovapautta suhteettomalla tavalla verrattuna
taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain perusteluissa
mainittuihin taksikuljetusten turvallisuuteen ja laatuun sekä
liikenneturvallisuuteen liittyviin seikkoihin, joita siis sinänsä
voitiin perustuslakivaliokunnan (PeVL 31/2006 vp) mukaan pitää
hyväksyttävinä rajoitusperusteina. Tämän vuoksi ja kun otettiin
huomioon myös hallintolain 6 §:stä ilmenevä
suhteellisuusperiaate, oli taksinkuljettajien ammattipätevyydestä
annetun lain 4 ja 9 §:ää nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa
tulkittava perusoikeusmyönteisesti kokonaisuutena siten, että
henkilökohtaisia ominaisuuksia arvioitaessa voitiin ottaa huomioon
myös lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdassa mainittuihin yksittäisiin
tekoihin johtaneet seikat ja niiden mahdollinen vaikutus
taksikuljetusten turvallisuuteen ja laatuun sekä
liikenneturvallisuuteen.
Hallinto-oikeus
totesi vielä, että taksinkuljettajien
ammattipätevyydestä annetun lain 9 §:n 2 momentin 1 kohdan
säännöksen sanamuotoon ja säädösaineistoon perustuva tulkinta
johtaisi nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa tekoon liittyvä
ilmeinen erehdys ja teon vähäisyys sekä teosta kulunut pitkä aika
huomioon ottaen luvanhakijan kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen.
Näin ollen ja kun otettiin huomioon mitä edellä oli todettu
taksinkuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain 4 ja 9 §:n
tulkitsemisesta perusoikeusmyönteisesti kokonaisuutena, sekä se,
että viranomaisen päätöksen oli suhteellisuusperiaatteen
edellyttämällä tavalla oltava kohtuullisessa suhteessa siihen
seuraamukseen, mitä ratkaisu luvan hakijalle henkilökohtaisesti
merkitsi, Trafin päätös oli kumottava ja asia oli palautettava
Trafille taksinkuljettajan ajoluvan myöntämistä varten.