Lausunto laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista muutostarpeista

Dnro 38/2017

Lausuntopyyntönne: OM 23/41/2016, 6.6.2017
ARVIOMUISTIO LAITTOMAN MAASSA OLESKELUN TUTKINTAKEINOJA JA RANGAISTUSASTEIKKOA KOSKEVISTA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTARPEISTA

Yleisiä huomioita

Laiton maassa oleskelu kriminalisoi ulkomaalaisen oleskelun eli sen, että hän on paikassa, jossa oleskeluun hänellä ei ole hallinnollisessa menettelyssä myönnettyä lupaa.

Ulkomaalaislain 40 §:ssä määritellään ulkomaalaisen laillisesta oikeudesta oleskella Suomessa. Säännös määrittää keskeisen osan laittoman maassa oleskelun tunnusmerkistöä. Tarkkarajaisuusvaatimuksen vuoksi on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että oleskelun määrittäminen laittomaksi on yksiselitteisesti todettavissa ulkomaalaislain säännöksistä. Erityisesti niiden tilanteiden määrittämiseen, joissa laillinen oleskelu muuttuu laittomaksi, on kiinnitettävä erityistä huomiota. Arvioimuistiossa ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota ulkomaalaislain säännöksiin, vaan oleskelun määrittäminen laittomaksi oletetaan yksiselitteiseksi.

Laiton oleskelu on tällä hetkellä rangaistavaa ulkomaalaisrikkomuksena, josta voi seurata sakkoa. Tyypillisessä tapauksessa rikokseen syyllistyminen on ollut niin selvä, että sakko on voitu määrätä rangaistusmääräysmenettelyssä. Sakko on määrätty tyypillisesti tilanteissa, joissa ulkomaalainen on tavattu maasta laittomasti tai hän on jäänyt maahan oltuaan täällä ensin laillisesti, esimerkiksi haettuaan oleskelulupaa jollain perusteella, mutta on hakemuksen tultua hylätyksi vältellyt viranomaisia.

Laittoman oleskelun rangaistusasteikon muuttaminen vankeusuhkaiseksi ja sen siirtäminen erilliseksi kriminalisoinniksi on kuitenkin omiaan muuttamaan laittomaan maassa oleskeluun liittyvän rikosasian käsittelyn luonnetta. Esityksen perusteella on odotettavissa, että rangaistuksia on tarkoitettu käytettäväksi enenevässä määrin sellaisten turvapaikanhakijoiden rankaisemiseen, jotka eivät poistu maasta poistamispäätöksen tultua täytäntöönpanokelpoiseksi, mutta joita ei kyetä pakkotoimin poistamaan. Tämän vuoksi muutoksia tehtäessä ei voida olettaa, että aikaisemmin noudatettu laittoman oleskelun määritelmä olisi riittävän vakiintunut, jotta tulkintaongelmia ei muodostuisi.

Rikoksesta tuomittavia rangaistusasteikkoja muutettaessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että rangaistus on oikeassa suhteessa rikokseksi määritettävän teon moitittavuuteen, vakavuuteen ja vaarallisuuteen. Riittävän moitittavien ja vakavien rikosten kohdalla on mahdollisuus käyttää perusoikeuksiin puuttuvia pakkokeinoja, joista erityisen vakavien rikosten tutkinnassa osa voi olla salaisia pakkokeinoja, joiden käytöstä pakkokeinon kohde ei tiedä.

Laiton maassa oleskelu ei vaaranna tai loukkaa yksityisiä oikeushyviä, vaan sen kriminalisoinnissa on kyse pikemminkin julkisten oikeushyvien turvaamisesta. Oleskelua ei sinänsä voida pitää erityisen vakavana tai vaarallisena tekona. Teon moitittavuuteen ja vaarallisuuteen nähden arviomuistiossa esitettyyn rangaistusasteikon muuttamiseen on syytä suhtautua varauksellisesti, koska se mahdollistaa sellaisten pakkokeinojen käytön, jotka eivät ulkomaalaisrikkomuksen tutkinnassa ole olleet mahdollisia ja puuttuvat merkittävästi perusoikeuksiin.

Arviomuistion johdannossa viitataan laittoman maassa oleskelun ehkäisyä ja hallintaa koskevaan maahanmuuton ministerityöryhmän 16.12.2016 hyväksymään toimenpidesuunnitelmaan todeten, ettei rangaistusasteikkoja muuteta uusien tutkintakeinojen käyttöön ottamiseksi. (s. 4)

Esityksen ensimmäiseksi tavoitteeksi kuitenkin määritellään sen varmistaminen, että laittoman maassa oleskelun selvittämisessä ovat käytettävissä sellaiset riittävät ja tarpeelliset pakkokeinolain mukaiset pakkokeinot, joiden käyttö on mainitun teon selvittämisessä mahdollista. (s. 38)

Arviomuistion tavoitteet ovat ristiriidassa toimenpidesuunnitelman kanssa. Arviomuistiosta ilmenee, että rangaistusasteikon muuttamisella nimenomaan tavoitellaan tiettyjen uusien tutkintakeinojen käyttöön ottamista, vaikka suurta osaa pakkokeinoista ei pidetä tarpeellisina.

Maassa oleskelua ilman ulkomaalaislain oikeuttamaa perustetta ei voida tekona pitää niin moitittavana tai vaarallisena tekona, että perusoikeuksiin puuttuvien pakkokeinojen lisäämistä taikka esitutkintaviranomaisten henkilö- ja teknologiaresursseja olisi perusteltua tai edes hyödyllistä käyttää laitonta oleskelua koskevan rikosvastuun laajempaan toteuttamiseen. Ehdotus on omiaan johtamaan lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden ja heitä auttavien perusoikeuksiin puuttumiseen ja rajoittamiseen.

Laittoman maassa oleskelun rangaistusasteikko

Arvioitaessa tarvetta laittoman maassa oleskelun erilliselle kriminalisoinnille ja rangaistusasteikon muuttamiselle on kiinnitettävä huomiota siihen, että laiton oleskelu tarkoittaa ainoastaan maassa oleskelua ilman hallinnollisessa menettelyssä myönnettyä lupaa.

Laittoman maassa oleskelun rangaistusasteikolle haetaan vertailukohtaa valtiorajaa ja Suomen aluetta koskevista rikoslain 17 luvun säännöksistä. Verrattaessa ehdotettua asteikkoa näihin rikoksiin, muutos näyttää perustellulta. Laiton maassa oleskelu ei kuitenkaan ole tekona täysin rinnastettavissa näihin rikoksiin, joiden tarkoituksena on suojella Suomen alueen loukkaamattomuutta. Ihmisten liikkumisen lisääntymisen ja EU-maiden sisäisten rajatarkastusten poistumisen myötä valtiorajarikos tapahtuu yhä enenevässä määrin virallisten rajanylityspaikkojen kautta. Ulkorajan ylittäminen virallisten rajanylityspaikkojen ulkopuolelta on yhä harvinaisempaa ja tapahtuu yleensä turvapaikan hakemisen tarkoituksessa, jolloin se jää kokonaan rankaisematta. Valtiorajarikoksen tyypillinen tekomuoto on sisärajan ylittäminen ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja, jota ei myöskään voida tekona pitää erityisen vaarallisena tai moitittavana. Tähän nähden voitaisiin löytää kriminaalipoliittisia perusteita valtiorajarikoksen rangaistusasteikon lieventämiselle.

Arvioitaessa tarvetta korostaa laittoman oleskelun paheksuttavuutta vankeusuhkaisella rangaistuksella, on kiinnitettävä huomiota siihen, millaisia rangaistuksia luvanvaraisen toiminnan harjoittamisesta ilman lupaa on yleensä säädetty ja toisaalta, mitä oikeushyviä tällaisella kriminalisoinnilla pyritään suojelemaan. Mikäli toiminnan luvanvaraisuus perustuu siihen, että toiminta on omiaan aiheuttamaan vaaraa merkittäville yksityisille tai julkisille oikeushyville, on luvattoman toiminnan ankarampi rangaistavuus kriminaalipoliittisesti hyväksyttävämpää kuin pelkän luvattoman oleskelun säätäminen vankeusuhkaiseksi. Laiton maassa oleskelu ei tekona aiheuta vaaraa tai vahinkoa yksityisille oikeushyville, vaan kriminalisoinnilla suojattavat oikeushyvät ovat pikemminkin julkisen vallan intresseistä lähteviä.

Arviomuistiossa ei esitetä riittäviä perusteita sille, että julkiset intressit edellyttäisivät laittoman maassa oleskelun vankeusuhkaista rangaistusta, vaan siinä kiinnitetään pääosin huomiota erilaisiin pakkokeinoihin, jotka tulisivat mahdollisiksi laittoman maassa oleskelun selvittämiseksi.

Arviomuistion mukaan vankeusrangaistuksen tuomitsemista voisivat edellyttää pitkäkestoiset, motiiveiltaan erityisen paheksuttavat, toistuvat ja suunnitelmalliset teot, joita oletetaan olevan vain joitakin kymmeniä vuodessa. Muutos kuitenkin laajentaisi merkittävästi pakkokeinojen käyttöä ja siten puuttuisi useisiin perustuslaissa suojattuihin perusoikeuksiin. Ehdotusten toteutuessa pakkokeinoja voitaisiin käyttää lähtökohtaisesti aina, kun epäillään ulkomaalaisen oleskelevan maassa ilman lakiin perustuvaa oikeutta. Pakkokeinoja käytettäessä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, onko kyse paheksuttavasta teosta vai tavanomaisesta oikeudettomasta maassa oleskelusta. Vain odotettujen joidenkin kymmenien vuosittaisten vakavampien tapausten johdosta ei ole perusoikeuksien suojan näkökulmasta syytä avata mahdollisuutta nykyistä laajempaan perusoikeuksiin puuttumiseen.

Rangaistusasteikon muuttamisella on vaikutuksia myös muunlaisiin rikosvastuun toteuttamistilanteisiin. Rikoslain 15 luvun 11 §:ssä säädetään rangaistavaksi rikoksentekijän suojeleminen. Ulkomaalaisrikkomukseen syyllistyvän suojeleminen ei ole voimassa olevan lain mukaan rikoksena rangaistavaa säännöksen 2 momentin rajoituksen vuoksi. Esimerkiksi laittomasti maassa oleskelevan majoittaminen ei ole ulkomaalaisrikkomuksena rangaistavaa. Laittoman maassa oleskelun ehdotetun rangaistusasteikon perusteella siihen syyllistyvän suojeleminen tulee rangaistavan toiminnan piiriin. Esityksen vaikutuksia koskevassa kappaleessa ei arvioida millään tavoin tämän lisäkriminalisoinnin taloudellisia vaikutuksia tai sen vaikutuksia viranomaisten työmäärään.

Laittoman maassa oleskelun tunnusmerkistö täyttyy pelkästään sillä, että henkilö oleskelee Suomessa ilman ulkomaalaislain mukaista perustetta. Tunnusmerkistöön olennaisesti kuuluvan Suomessa oleskelun johdosta esimerkiksi laittomasti maassa oleskelevan majoittamisen tai hänen muunlaisen auttamisen voidaan tulkita tarkoittavan rikoslain 15 luvun 11 §:n mukaista rikoksentekijän paon edistämistä tai yritystä estää rikoksentekijän saattaminen vastuuseen rikoksesta. Erityisesti viimeksi mainitun tekomuodon rankaisemisen perusteena voitaisiin lain tulkinnassa käyttää jopa sitä, ettei laittomasta oleskelusta tietoinen ilmoita laittomasta maassa oleskelijasta viranomaisille. Ilmoittamatta jättäminen voidaan tulkita yritykseksi estää laittoman maassa oleskelijan saattaminen vastuuseen laittomasta oleskelusta.

Kriminaalipoliittisista ja viranomaistoiminnan resurssien kohdentamisen näkökulmasta voidaan perustellusti asettaa kyseenalaiseksi esitys, jonka seurauksena lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa olevan laittomasti maassa oleskelevan auttaminen muuttuu rangaistavaksi ja tällaiset auttajat saatetaan pakkokeinojen käytön alaisiksi. Viimekädessä kysymys on siitä, halutaanko suomalaisen yhteiskunnan muuttuvan sellaiseksi, jossa hädänalaisessa asemassa olevan henkilön auttamisesta tai ilmiantamisen laiminlyönnistä voi olla seurauksena rangaistus ja joutuminen pakkokeinojen kohteeksi.

Asianajajaliitto ei voi kannattaa muistiossa ehdotettujen lainmuutosten toteuttamista ja toteaa, ettei laittoman maassa oleskelun rangaistusasteikkoa tule muuttaa ehdotetulla tavalla vaan asteikko tulee pitää entisellään.

Laitonta maassa oleskelua koskeva rangaistussäännös

Laittoman maassa oleskelun kriminalisoinnissa on kyse ulkomaalaisen rankaisemisesta siitä, ettei hänellä ole maassa oleskeluun oikeuttavaa lupaa (oleskelulupaa tai viisumia), tällainen lupa on vanhentunut tai ulkomaalainen ei ole hakenut tällaista lupaa. Laillinen oleskelu määritellään ulkomaalaislain 40 §:ssä, jonka 1 momentti määrittää laillisen oleskelun yksiselitteisesti. Kuitenkin säännöksen 3 momentti voi aiheuttaa tulkinnanvaraisuutta. Laittoman maassa oleskelun toteamisen tekee ongelmalliseksi sen sitominen täytäntöönpanokelpoiseen maasta poistamispäätökseen.

Arviomuistiossa todetaan turvapaikanhakijan oleskelun muuttuvan laittomaksi siinä vaiheessa, kun hakemusta koskeva asia on ratkaistu lainvoimaisesti tai täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseksi on tehty. Tämä perustuu ulkomaalaislain 40 §:n 3 momenttiin, joka koskee kaikkia Suomessa oleskelulupaa hakevia ulkomaalaisia. Säännös siis koskee hakuperusteesta riippumatta kaikkia maassa oleskelevia oleskeluluvan hakijoita eikä pelkästään turvapaikanhakijoita.

Maasta poistamisen täytäntöönpanokelpoisuudesta säädetään ulkomaalaislain 200 § ja 201 §:ssä. Ainoastaan turvapaikanhakijan maasta poistamista ei saa laittaa täytäntöön ennen kuin hallinto-oikeus on ratkaissut valituksen. Tosin muutamissa turvapaikkahakemuksen käsittelyn erityismenettelyissä tästä pääsäännöstä on poikkeuksia ja määräajat täytäntöönpanon kelpoisuudelle lyhyitä. Muiden oleskeluluvan hakijoiden kuin turvapaikanhakijoiden kohdalla Maahanmuuttoviraston maasta poistamispäätös on ulkomaalaislain 201 §:n 1 momentin mukaan välittömästi täytäntöönpantavissa muutoksenhausta huolimatta. Lisäksi oleskeluluvan hakuperusteesta riippumatta kaikkien hakijoiden maasta poistaminen on aina lähtökohtaisesti mahdollista, jos hallinto-oikeus on hylännyt päätöstä koskevan valituksen, vaikka päätöksen johdosta haettaisiin valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Ulkomaalaislain 200 §:n 4 momentin mukaan päätöstä maasta poistamisesta ei saa panna täytäntöön ulkomaalaislain 147a §:n perusteella määrätyn vapaaehtoiselle paluulle annetun määräajan kuluessa. Tältä osin päätöksen täytäntöönpanon kelpoisuus on yksiselitteinen. Yleisimmin määrätty määräaika on 30 päivää, jota voidaan pitää liian lyhyenä jo sen vuoksi, että samassa ajassa päätökseen on haettava muutosta. Valituksen määräajan viimeinen päivä on myös vapaaehtoisen poistumisen määräpäivä, jonka jälkeen maasta poistaminen on täytäntöönpanokelpoinen.

Maasta poistamisen täytäntöönpanon kelpoisuuden ajankohtaa ei ole selvästi ja yksiselitteisesti määritelty hallinto-oikeuden valituksen hylkäävän päätöksen jälkeen eikä tapauksissa, joissa vapaaehtoisen paluun aikaa ei ole määrätty. Mikäli laittoman maassa oleskelun rangaistusasteikkoa muutetaan niin, että siitä voidaan tuomita vankeutta, on rikoslain tarkkarajaisuusvaatimuksen vuoksi ulkomaalaislain 40 §:n 3 momentin tarkoittamaa laillista oleskeluoikeutta täsmennettävä täytäntöönpanokelpoisen maasta poistamispäätöksen osalta.

Asianajajaliitto ei sinänsä vastusta laittoman maassa oleskelun kriminalisointia erillisellä säännöksellä, koska kyse olisi tältä osin vain teknisestä muutoksesta. Rangaistusasteikon ankaroittamista Asianajajaliitto ei pidä perusteltuna edellisessä kappaleessa esitetyin perustein.

Asianajajaliitto kuitenkin katsoo, että muutoksen yhteydessä tulisi tarkastella myös laillisen oleskelun määrittävän ulkomaalaislain 40 §:n säännöstä ja sen osalta erityisesti maasta poistamisen täytäntöönpanon kelpoisuutta koskevia säännöksiä. Lisäksi tulisi arvioida, tulisiko vapaaehtoisen maasta poistumisen määräaikaa pidentää.

Sijaintitietojen hankkiminen laittoman maassa oleskelun selvittämiseksi ja oikeudenkäynnin turvaamiseksi

Pakkokeinona sijaintitietojen hankkiminen tarkoittaa laittomasti maassa oleskelevan paikantamista teknologiaa hyväksi käyttäen. Kysymys on siis laittomasti maassa oleskelevan henkilön etsimisestä. Tällä hetkellä salaisten pakkokeinojen käyttö on mahdollista vain tiettyjen vakavimpien rikosten esitutkinnassa tai vakavista rikoksista tuomittujen tavoittamiseksi. Maassa oleskelua ilman ulkomaalaislain oikeuttamaa perustetta ei voida tekona pitää tällaisiin rikoksiin rinnastettavana. Laitonta maassa oleskelua ei voida pitää myöskään niin moitittavana tai vaarallisena tekona, että esitutkintaviranomaisten henkilö- ja teknologisia resursseja olisi perusteltua tai hyödyllistä käyttää laittoman maassa olijan etsimiseen.

Tietyn ulkomaalaisen laiton maassa oleskelu on selvitettävissä Maahanmuuttoviraston ulkomaalaisrekisteristä. Ulkomaalaisrekisteristä on löydettävissä tieto siitä, onko ulkomaalaisella Suomessa oleskeluun oikeuttava lupa. Mikäli oleskeluoikeus perustuu EU:n toisen jäsenvaltion myöntämään oleskelulupaan, oleskeluoikeus on selvitettävissä kansainvälisellä tietojenvaihdolla. Sen selvittäminen, onko rikoksesta epäilty maassa laillisesti vai laittomasti, ei siis tyypillisesti edellytä sijaintitietojen hankkimista muutoin kuin ulkomaalaisen tavoittamiseksi.

Sijaintitietojen hankkimista koskevasta ehdotuksesta ei ilmene, voitaisiinko sitä käyttää laittoman maassa oleskelijan paikantamiseen ilman, että epäillyn henkilöllisyys on tiedossa. Kyse olisi siis tilanteesta, jossa pyrittäisiin löytämään maassa laittomasti oleskelevia, joilla ei ole vielä ollut kontaktia viranomaisten kanssa, mutta esimerkiksi ilmiannon perusteella tiedettäisiin jossain paikassa oleskelevan henkilöitä, joiden epäillään oleskelevan maassa laittomasti. Tämän tyyppiseen sijaintitietojen hankkimiseen on suhtauduttava erityisen varauksellisesti.

Pakkokeinona sijaintitietojen hankkiminen tarkoittaisi tosiasiassa sen käyttämistä ulkomaalaisvalvonnan välineenä. Kaikkia maahanmuuttoviranomaisten tiedossa olevia ja etsimiä ulkomaalaisia voidaan epäillä laittomasta maassa oleskelusta, jos heillä ei ole oleskelulupaa. Kun laittomasti maassa oleskeleva on esitutkinnassa käytettyjen pakkokeinojen perusteella löydetty ja otettu kiinni, hänet voidaan ulkomaalaislain nojalla ottaa säilöön maasta poistamista koskevan päätöksen valmistelemiseksi tai sen täytäntöönpanon turvaamiseksi. Viimekädessä on kysymys siitä, halutaanko Suomen yhteiskunnallista kehitystä suunnata olosuhteisiin, joissa ilman ulkomaalaislain mukaista perustetta Suomessa oleskelevia ulkomaalaisia pyritään paikantamaan teknologiaa hyväksi käyttäen vai tulisiko tällaiset toimenpiteet kohdistaa vain vakaviin rikoksiin syyllistyneisiin ja vaarallisina pidettäviin henkilöihin heidän kansallisuudestaan riippumatta.

Asianajajaliitto ei pidä perusteltuna sellaisen järjestelmän luomista, jossa ulkomaalaisia voidaan etsiä teknologiaa hyväksi käyttäen vain sen vuoksi, että he oleskelevat Suomessa laittomasti. Asianajajaliitto ei pidä mahdollisena ja tarpeellisena muuttaa pakkokeinolain 10 luvun 8 §:ää ehdotetulla tavalla.

Muiden pakkokeinojen käyttömahdollisuus

Kuten edellä todetaan, on tietyn ulkomaalaisen laiton maassa oleskelu selvitettävissä Maahanmuuttoviraston ulkomaalaisrekisteristä eikä sen selvittäminen, onko rikoksesta epäilty maassa laillisesti vai laittomasti, tyypillisesti edellytä pakkokeinojen käyttöä.

Muistiossa käsiteltyjen erilaisten pakkokeinojen osalta todetaan, ettei niiden käyttöä laittoman maassa oleskelun tutkinnassa pidetä tarpeellisena. Muistiossa kuitenkin esitetään rangaistusasteikon ankaroittamista siten, että useat pakkokeinot kuitenkin tulisivat käytettäviksi laittoman maassa oleskelun tutkintaan. Kun pakkokeinot olisivat käytettävissä, voidaan olettaa, että niitä myös käytettäisiin.

Rangaistusasteikon ankaroittamisen motiiviksi näyttäytyy pakkokeinojen mahdollistamat keinot tavoittaa laittomasti maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Muutos tosiasiallisesti laajentaa ulkomaalaisvalvontaa tekevien viranomaisten toimivaltuuksia, koska samat viranomaiset toimivat myös esitutkintaviranomaisina. Rangaistusasteikon ankaroittaminen mahdollistaisi pakkokeinona käytettäväksi esimerkiksi kotietsinnän, joka voisi kohdistua myös muun kuin rikoksesta epäillyn hallinnassa olevaan paikkaan. Pakkokeinot antaisivat tehokkaat keinot laittomasti maassa oleskelevien etsintään, mutta merkisisivät laajaa puuttumista perusoikeuksiin.

Ehdotettu laittoman maassa oleskelun rangaistusasteikko tekisi lähtökohtaisesti mahdolliseksi yleisen kiinniotto-oikeuden käyttämisen. Muistiossa täysin aiheellisesti esitetään, ettei ole aiheellista edistää sellaisen tilanteen syntymistä, jossa henkilö turvautuu kiinnotto-oikeuteen esimerkiksi kiinniottettavan ulkomaalaisuuteen viittaavan ulkonäön perusteella. Vaikka yleisen kiinniotto-oikeuden käyttämisen edellytykset ovat sinänsä tiukat, sen lähtökohtainen hyväksyttävyys voidaan virheellisesti tulkita oikeudeksi ottaa kiinni ulkomaalaiselta näyttäviä henkilöitä esimerkiksi viime vuosina yleistyneiden katupartioiden toimesta.

Asianajajaliitto ei pidä tarpeellisena muuttaa lainsäädäntöä niin, että lisättäisiin pakkokeinojen käyttöä laittoman maassa oleskelun selvittämisessä. Puuttuminen yksilöiden perusoikeuksiin pakkokeinoja käyttämällä olisi laittoman maassa oleskelun selvittämisintressiin nähden ylimitoitettua.

Esityksen vaikutukset

Esityksen vaikutuksia arvioidaan ainoastaan siitä lähtökohdasta, kuinka suuri määrä laitonta maassa oleskelua koskevista esitutkinnoista ja oikeudenkäynneistä siirtyisi sakkomenettelystä täydelliseen esitutkintaan, syyteharkintaan ja tuomioistuimissa käsiteltäväksi. Tämän siirtymän arvioidaan olevan vain joitakin kymmeniä. Lähtökohta on virheellinen, koska rangaistusasteikon ankaroittaminen lisäisi viranomaisten työmäärää myös muutoin kuin sakkomenettelystä pois siirtyvien tapausten osalta.

Pakkokeinojen käytöstä aiheutuvia esitutkintaviranomaisten toimenpiteitä ja niiden hakemisesta tuomioistuinlaitokselle aiheutuvia kustannuksia ei esityksen vaikutuksissa arvioida mitenkään. Vaikutuksia arvioitaessa lähdetään oletuksesta, jonka mukaan pakkokeinoja käytettäisiin vain paheksuttavimmissa tapauksissa, joita tulee esiin kymmeniä vuosittain. Oletus on kuitenkin väärä, koska pakkokeinoja käytettäessä ei ole tiedossa, millaisesta laittomasta maassa oleskelusta on kyse tai millaisessa menettelyssä laitonta maassa oleskelua koskeva rikosasia tullaan tutkimaan. Pakkokeinoja käyttämällä pyritään vasta selvittämään, millaisesta laittomasta oleskelusta on kyse.

Laajempien pakkokeinojen käyttöönotto on omiaan hämärtämään rajaa esitutkinnan ja ulkomaalaisvalvonnan välillä. Pakkokeinoja voitaisiin käyttää peitellysti tosiasiallisesti ulkomaalaisvalvonnan keinoina. Tämä olisi omiaan lisäämään pakkokeinojen käyttöä.

Laittoman maassa oleskelijan suojelijan rikosvastuun toteuttaminen on myös omiaan lisäämään viranomaisten työmäärää ja kustannuksia. Sama vaikutus on tämän rikoksen selvittämiseen käytettävillä pakkokeinoilla. Tämän vaikutuksia ei arviomuistiossa millään tavoin arvioida.

Ulkomaalainen voi ulkomaalaislain 40 §:n 3 momentin mukaan laillistaa oleskelunsa myös laittamalla vireille uuden oleskelulupahakemuksen, vaikka hänen aikaisempi hakemuksensa olisi hylätty. Laittomasta maassa oleskelusta seuraava mahdollinen vankeusrangaistus voi olla omiaan lisäämään maassa oleskelun laillistamistarkoituksessa vireille laitettavia oleskelulupahakemuksia. Tästä Maahanmuuttoviraston toiminnalle aiheutuvia epäsuoria vaikutuksia ja kustannuksia ei ole arvioitu.

Esityksen vaikutuksia koskeva arvio on monelta osin puutteellinen. Arvion perusteella ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, millaisia tosiasiallisia vaikutuksia ehdotusten toteuttamisella tulisi olemaan.

Helsingissä 28. elokuuta 2017

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

Jarkko Ruohola
Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

LAATI
Asianajaja Ville Punto, Asianajotoimisto Punto Oy, Helsinki

Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu hallinto-oikeuden asiantuntijaryhmässä.