EU:n tuomioistuimen tuomio eurooppalaista pidätysmääräystä koskevassa asiassa
11.8.2017 | OikeusuutisetEnnakkoratkaisupyyntö – Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa – Eurooppalainen pidätysmääräys – Puitepäätös 2002/584/YOS – Jäsenvaltioiden väliset luovuttamismenettelyt – Täytäntöönpanon edellytykset – Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet – Puitepäätökseen 2009/299/YOS perustuva 4 a artiklan 1 kohta – Vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten annettu pidätysmääräys – Käsite ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” – Oikeudenkäynti, joka koskee aiemmin määrättyjen rangaistusten muuntamista – Tuomio, jolla määrätään yhteinen rangaistus – Tuomio, joka on annettu ilman, että asianomainen henkilö on ollut henkilökohtaisesti läsnä – Tuomittu henkilö, joka ei ole ollut henkilökohtaisesti läsnä ensimmäisen asteen eikä muutoksenhakuasteen oikeudenkäynnissä, jossa hänet alun perin tuomittiin – Henkilö, jota oikeudenkäyntiasiamies on puolustanut muutoksenhaussa – Pidätysmääräys, jossa ei toimiteta tätä koskevia tietoja – Seuraukset täytäntöönpanosta vastaavalle oikeusviranomaiselle
Ennakkoratkaisupyynnön, oli tehnyt Rechtbank Amsterdam (Amsterdamin alioikeus, Alankomaat)
Ennakkoratkaisupyyntö koskee eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS (EYVL 2002, L 190, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS (EUVL 2009, L 81, s. 24) (jäljempänä puitepäätös 2002/584), 4 a artiklan 1 kohdan tulkintaa.
Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, joka koskee eurooppalaisen pidätysmääräyksen, jonka Sąd Okręgowy w Gdańsku (Gdanskin alueellinen tuomioistuin, Puola) on antanut Sławomir Andrzej Zdziaszekista vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa Puolassa varten.
Unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 annetulla neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” on tulkittava siten, että sillä ei viitata pelkästään vaiheeseen, jossa annettiin tuomio valituksen johdosta, kun tällöin annettiin asian aineellisen uudelleen tutkimisen jälkeen lopullinen ratkaisu kyseisen henkilön syyllisyydestä, vaan myös myöhempään oikeudenkäyntiin – kuten pääasiassa kyseessä olevaan oikeudenkäyntiin, jossa määrättiin yhteisestä rangaistuksesta –, jonka päätteeksi annettiin tuomio, jolla muunnettiin lopullisesti alun perin määrätyn rangaistuksen tasoa, jos tämän viimeksi mainitun tuomion antaneella viranomaisella on ollut tältä osin tiettyä harkintavaltaa.
2) Puitepäätöstä 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, on tulkittava siten, että jos asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä tämän puitepäätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisen kannalta merkityksellisessä oikeudenkäynnissä tai tapauksen mukaan merkityksellisissä oikeudenkäynneissä ja jos mainitun puitepäätöksen liitteenä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhtenäisen mallin mukaiseen lomakkeeseen sisältyvät tiedot tai saman puitepäätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 15 artiklan 2 kohtaa soveltamalla saadut tiedot eivät sisällä riittäviä tietoja, jotta jonkin puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 a artiklan 1 kohdan a–d kohdan mukaisen tilanteen olemassaolo voidaan näyttää toteen, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.
Tämä puitepäätös, sellaisena kuin se on muutettuna, ei kuitenkaan estä tätä viranomaista ottamasta huomioon kaikkia sen käsiteltävänä olevalle asialle ominaisia olosuhteita varmistuakseen asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien noudattamisesta asiaankuuluvassa oikeudenkäynnissä tai asiaankuuluvissa oikeudenkäynneissä.
Unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS, sellaisena kuin se on muutettuna 26.2.2009 annetulla neuvoston puitepäätöksellä 2009/299/YOS, 4 a artiklan 1 kohdassa tarkoitettua käsitettä ”päätökseen johtanut oikeudenkäynti” on tulkittava siten, että sillä ei viitata pelkästään vaiheeseen, jossa annettiin tuomio valituksen johdosta, kun tällöin annettiin asian aineellisen uudelleen tutkimisen jälkeen lopullinen ratkaisu kyseisen henkilön syyllisyydestä, vaan myös myöhempään oikeudenkäyntiin – kuten pääasiassa kyseessä olevaan oikeudenkäyntiin, jossa määrättiin yhteisestä rangaistuksesta –, jonka päätteeksi annettiin tuomio, jolla muunnettiin lopullisesti alun perin määrätyn rangaistuksen tasoa, jos tämän viimeksi mainitun tuomion antaneella viranomaisella on ollut tältä osin tiettyä harkintavaltaa.
2) Puitepäätöstä 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna puitepäätöksellä 2009/299, on tulkittava siten, että jos asianomainen henkilö ei ollut henkilökohtaisesti läsnä tämän puitepäätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 a artiklan 1 kohdan soveltamisen kannalta merkityksellisessä oikeudenkäynnissä tai tapauksen mukaan merkityksellisissä oikeudenkäynneissä ja jos mainitun puitepäätöksen liitteenä olevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen yhtenäisen mallin mukaiseen lomakkeeseen sisältyvät tiedot tai saman puitepäätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 15 artiklan 2 kohtaa soveltamalla saadut tiedot eivät sisällä riittäviä tietoja, jotta jonkin puitepäätöksen 2002/584, sellaisena kuin se on muutettuna, 4 a artiklan 1 kohdan a–d kohdan mukaisen tilanteen olemassaolo voidaan näyttää toteen, täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta.
Tämä puitepäätös, sellaisena kuin se on muutettuna, ei kuitenkaan estä tätä viranomaista ottamasta huomioon kaikkia sen käsiteltävänä olevalle asialle ominaisia olosuhteita varmistuakseen asianomaisen henkilön puolustautumisoikeuksien noudattamisesta asiaankuuluvassa oikeudenkäynnissä tai asiaankuuluvissa oikeudenkäynneissä.