Yle.fi: Teetkö verottomia ostoksia verkossa? Et tee enää tulevaisuudessa
12.5.2017 | OikeusuutisetKaikki verottomat verkkokauppaostokset jäävät historiaan, jos EU:n uusi direktiivi menee läpi. Myös Ahvenanmaan asema verottoman verkkokaupan postittajana murenisi
EU:n veroalueen ulkopuolelta tulevat pienet ostokset alle 22 euroa ovat olleet tähän
saakka verottomia, koska niistä lankeava vero jää alle viiden euron.
Verkkokaupan
yleistyessä tilannetta on alettu pitää epäreiluna – EU:n yritykset ovat
huonommassa asemassa kuin veroalueen ulkopuoliset yritykset, jotka
voivat myydä EU-alueelle tavaroita tai palveluita arvonlisäverotta.
Nyt EU-komissio ehdottaa viiden euron veron alarajaa poistettavaksi kokonaan.
Näin
Ahvenanmaan veroton pakettiralli loppuisi. Myöskään esimerkiksi
Kiinasta, Amazonista tai eBaystä ei voisi enää tilata verottomia
tuotteita.
Uusi verojärjestelmä aiotaan saada voimaan vuonna 2021.