Mielenterveyslaki ei mahdollista määräystä potilaan puheluiden kuuntelemisesta
15.10.2016 | OikeusuutisetItä-Suomen HAO:
Tahdosta riippumaton hoito – Yhteydenpidon rajoittaminen – Yksityiselämän suoja – Luottamuksellisen viestin salaisuus – Lailla säätämisen vaatimus – Puheluiden kuuntelu
Asiassa oli valituksen johdosta
muun ohessa ratkaistava, voiko mielenterveyslakiin sisältyvä
mahdollisuus rajoittaa tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan
potilaan yhteydenpitoa sairaalan ulkopuolelle puhelimitse sisältää sen,
että puheluita kuunnellaan.
Niuvanniemen sairaalan ylilääkäri oli
mielenterveyslain 22 j §:n nojalla tekemällään päätöksellä päättänyt
rajoittaa tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan potilaan oikeutta
pitää yhteyttä sairaalan ulkopuolelle muun muassa siten, että potilas
voi puhelimitse pitää yhteyttä ainoastaan osaston lainapuhelimella
soittamalla omaisilleen erillisen listan mukaan puolen tunnin ajan
päivittäin. Päätöksen mukaan puhelut kuunnellaan toistaiseksi.
Päätöksessä oli todettu, että mikäli yhteistyössä ilmenee potilaan
puolelta ongelmia, täytyy tämä yhteydenpito rajoittaa minimiinsä.
Yhteydenpitoon käytettävät potilaan puhelimet ja tietokoneet
liittymineen oli otettu sairaalan haltuun. Päätös oli tehty ajaksi
29.6.2016-28.7.2016.
Päätöstä oli perusteltu sillä, että potilas
on vaikeasti päihderiippuvainen ja yhteydenpidosta on vakavaa haittaa
hänen turvallisuudelle sekä hänen hoidolleen tai kuntoutukselleen.
Yhteydenpitoa on jouduttu rajaamaan edellisen kerran hoidon alussa
huhti-toukokuussa 2016, ettei potilas saisi hankittua osastolle omaan ja
muiden potilaiden käyttöön päihteitä tuhotakseen oman ja muiden
potilaiden hoidon. Tarkasta valvonnasta huolimatta potilas onnistui
hankkimaan osastolle huumeita ja päihdyttämään itsensä ja tarjosi
huumeita myös potilastoverille. Potilas on yrittänyt värvätä
potilastoveria huumeiden salakuljettamiseen osastolle useaan otteeseen.
Potilaan
valituksen johdosta hallinto-oikeus kumosi Niuvanniemen sairaalan
ylilääkärin päätöksen puheluiden kuuntelun osalta. Hallinto-oikeus
totesi päätöksensä perusteluissa seuraavaa:
Mielenterveyslaissa ei
erikseen ole säädetty puheluiden kuuntelemisesta, vaan ainoastaan
potilaan hallussa olevien yhteydenpitoon käytettävien välineiden ja
laitteiden haltuun ottamisesta tai niiden käytön rajoittamisesta.
Asiasta ei ole tarkemmin lausuttu myöskään mielenterveyslain muuttamista
koskevassa hallituksen esityksessä (HE 113/2001 vp). Puhelimen haltuun
ottoa tai sen käytön rajoittamista koskeva mielenterveyslain sääntely
liittyy sekä yksityiselämän suojaan että luottamuksellisen viestin
suojaan. Myös perustuslakivaliokunnan edellä mainitun hallituksen
esityksen johdosta antamasta lausunnosta (PeVL 34/2001 vp) ilmenee, että
se on tarkastellut ehdotettua yhteydenpidon rajoittamista koskevaa
sääntelyä molemmista näkökulmista.
Puheluiden kuunteleminen osana
yhteydenpidon rajoittamista sisältää sellaisen rajoituksen perustuslain
10 §:n 2 momentissa tarkoitettuun luottamuksellisen viestin
salaisuuteen, josta ei ole perustuslain 10 §:n 3 momentin edellyttämällä
tavalla säädetty riittävän täsmällisesti mielenterveyslaissa.
Perustuslain esitöiden mukaisesti luottamuksellisen viestin suoja koskee
viestinnän kummankin osapuolen suojaa. Se seikka, että viestinnän
toinen osapuoli on tahdosta riippumattomassa hoidossa oleva potilas, ei
muuta tätä perusasetelmaa, vaikka tarve hoidon tarkoituksenmukaiseksi
järjestämiseksi onkin perusoikeuksien yleisten rajoittamisedellytysten
osalta hyväksyttävä peruste. Lainsäädännön jäätyä puheluiden kuuntelun
osalta puutteelliseksi ei ole mahdollista perusoikeuksien välisellä
tulkinnalla ja punninnalla päätyä voimassa olevaa lakia sovellettaessa
siihen, että edellä tarkoitettu rajoitus olisi lainmukainen. Tästä
syystä valituksenalainen Niuvanniemen sairaalan ylilääkärin päätös on
kumottava siltä osin kuin yhteydenpidon rajoitus on kohdistunut
puheluiden kuunteluun.