Hankintayksikkö oli tehnyt hankintasopimuksen ilman, että olisi pyytänyt markkinaoikeutta sallimaan hankintapäätöksen täytäntöönpanon
12.8.2016 | OikeusuutisetKHO:2016:114
Julkinen hankinta – Hyvitysmaksu – Hyvitysmaksun määrä – Korotettu hyvitysmaksu
Hankintayksikkö oli kilpailuttanut Kehäradan
maanalaisen rautatieaseman ja tunneliosuuden
sprinkleriurakan.
Markkinaoikeus katsoi yhtiön A
valituksesta hankintaan sovellettavan vesi- ja
energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla
toimivien yksiköiden hankinnoista annettua lakia ja katsoi
olevansa toimivaltainen tutkimaan valituksen.
Markkinaoikeus katsoi lisäksi hankintayksikön menetelleen
virheellisesti hyväksyessään yhtiön B takuuehdon osalta
tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen ja määräsi
hankintayksikön maksamaan A:lle hyvitysmaksuna 200 000
euroa. Markkinaoikeuden mukaan asiassa oli julkisista
hankinnoista annetun lain 95 §:n 2 momentissa tarkoitettu
erityinen syy ylittää hyvitysmaksun suuruudelle asetettu
hankintasopimuksen arvoon sidottu kymmenen prosentin raja.
Korkein
hallinto-oikeus hylkäsi hankintayksikön valituksen eikä
muuttanut markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta.
Hyvitysmaksun
määräämisen osalta korkein hallinto-oikeus katsoi
markkinaoikeuden tavoin hankintayksikön tehneen julkisista
hankinnoista annetun lain 90 §:n vastaisesti
hankintasopimuksen, vaikka hankinta-asia oli saatettu
markkinaoikeuden ratkaistavaksi.
Julkisista
hankinnoista annetusta laista suoraan seuraavan
hankintasopimuksen tekemistä koskevan kiellon lisäksi
markkinaoikeus oli, varatessaan hankintayksikölle
tilaisuuden vastineen antamiseen A:n valituksen johdosta,
toimittanut hankintayksikölle tiedoksi A:lle lähetetyn
tiedoksiannon. Kyseisessä tiedoksiannossa markkinaoikeus
oli muun ohella todennut, että asian siinä vaiheessa saadun
selvityksen perusteella A:n valitus kohdistui julkisista
hankinnoista annetun lain 90 §:n 1 momentissa tarkoitettuun
hankintaan, joten hankintayksikkö ei saanut valituksen
tultua vireille markkinaoikeudessa tehdä
hankintasopimusta eikä markkinaoikeus siksi antanut
päätöstä A:n hankintapäätöksen täytäntöönpanon
väliaikaista kieltämistä koskevasta vaatimuksesta.
Hankintayksikkö
oli tullut tietoiseksi markkinaoikeuden vastinepyynnöstä
ja siinä mainitusta tiedoksiannosta, koska se oli pyytänyt
markkinaoikeudelta määräajan pidennystä vastineen
antamiselle. Hankintayksikkö oli samana päivänä kuin se oli
pyytänyt määräajan pidennystä tehnyt hankintasopimuksen
B:n kanssa ilman, että olisi hankintasäännöksissä
edellytetyllä tavalla pyytänyt markkinaoikeutta sallimaan
hankintapäätöksen täytäntöönpanon.
Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että hankintapäätöksen
täytäntöönpanossa noudatettu menettely osaltaan osoitti
hankintayksikön menettelyn erityistä moitittavuutta. Kun
otettiin lisäksi huomioon hankintayksikön virheen laatu eli
täydentämismahdollisuuden varaaminen hankintasäännösten
vastaisesti alun perin selvästi tarjouspyynnön vastaiselle
tarjoukselle ja tämän tarjouksen valitseminen, valituksen
kohteena olevan hankinnan arvo ja A:lle aiheutuneet arvioidut
kustannukset ja vahinko, korkein hallinto-oikeus katsoi,
että asiassa oli hankintalain 95 §:n 2 momentissa tarkoitettu
erityinen syy määrätä säännöksen mukaisen rajan ylittävä
hyvitysmaksu ja että markkinaoikeuden arviota
hyvitysmaksun määrästä oli pidettävä oikeana.
Äänestys 3-2 hyvitysmaksun määrästä. Enemmistö 200.000 euroa, vähemmistö 150.000 euroa.