USA:n passia ei tarvinnut hyväksyä pankin asiakkaan ensitunnistuksessa
7.7.2016 | OikeusuutisetHelsingin HAO: Pankkipalvelut – Syrjintä – Yhdysvallat – Passi – Ensitunnistaminen – Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista
Yhdysvaltain ja Italian kansalainen A oli hakenut
valittajana olevalta pankilta verkkopankkitunnuksia. Hän
oli esittänyt henkilöllisyystodistuksenaan Yhdysvaltain
biometrisen passin. Pankki ei ollut myöntänyt A:lle
verkkopankkitunnuksia perustellen menettelyään sillä, että
se oli toiminut voimassaolevan lainsäädännön,
Finanssivalvonnan ohjeiden ja omien
tunnistusperiaatteidensa mukaisesti täyttääkseen sille
lainsäädännössä asetetut velvoitteet. Tunnistamislain
nimenomaisen sanamuodon mukaan palveluntarjoajalla ei
ollut velvollisuutta hyväksyä muiden maiden kuin
ETA-jäsenvaltion, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen
myöntämää voimassaolevaa passia tai henkilökorttia.
A
oli tehnyt Syrjintälautakunnalle hakemuksen
syrjintäasiassa. Hän oli pyytänyt Syrjintälautakuntaa
kieltämään häneen pankkipalveluiden saamisessa
kohdistuneen syrjinnän, koska pankki ei ollut suostunut
antamaan hänelle verkkopankkitunnuksia ilman suomalaisen
viranomaisen myöntämää tunnistusasiakirjaa.
Syrjintälautakunta
oli valituksenalaisessa päätöksessään arvioinut pankin
ilman asianmukaista perustetta asettaneen A:n
epäsuotuisampaan asemaan henkilöllisyyden osoittamisessa
ja oli kieltänyt pankkia sakon uhalla jatkamasta
yhdenvertaisuuslain (21/2004) 6 §:n vastaiseksi arvioimaansa
menettelyä. Syrjintälautakunnan päätöksen mukaan pankin
menettelyssä oli ollut kyse välillisestä syrjinnästä,
koska pankin suorittama riskinarviointi ei ollut ollut
tosiasiallisesti A:han yksilöidysti kohdistuvaa, vaan
pankki oli viitannut vain yleisesti muiden kuin
ETA-jäsenvaltioiden passien hyväksymisestä aiheutuvaan
korkeampaan riskiin. Edelleen Syrjintälautakunta oli
katsonut A:n joutuneen erityisen epäedulliseen asemaan, koska
verkkopankkitunnusten saamisen epääminen oli vaikeuttanut
huomattavasti monien tärkeiden viranomaispalveluiden ja
muiden palveluiden sähköistä käyttämistä.
Valittajana oleva pankki oli valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut kieltopäätöksen kumoamista.
Hallinto-oikeudessa
oli näin ollen ratkaistavana kysymys siitä, oliko pankin
menettelyssä ollut kyse tapahtumien aikaan voimassa olleen
yhdenvertaisuuslain (21/2014) 6 §:ssä tarkoitetusta
syrjinnästä ja oliko Syrjintälautakunta voinut kieltää
pankkia jatkamasta sen tunnistusperiaatteiden mukaista
menettelyään. Keskeisin ratkaistavana ollut yksittäinen
kysymys asiassa oli se, edellyttikö yhdenvertaisuuslain 6 § 2
momentti valituksenalaisessa päätöksessä todetulla
tavalla sitä, että tunnistuspalvelun tarjoajan olisi tullut
tehdä yksilöllinen riskiarvio jokaisesta muun valtion kuin
Euroopan talousalueen jäsenvaltion, Sveitsin tai San Marinon
viranomaisen myöntämästä passista, vai voitiinko
yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta pitää riittävänä,
että pankki määritteli tunnistusperiaatteissaan ne valtiot,
joiden viranomaisten myöntämät passit se katsoi voivansa
hyväksyä.
Valituksenalaisessa päätöksessä oli
pidetty merkityksellisenä sitä, ettei lainsäädännöstä tai
virallisohjeista ollut aiheutunut estettä Yhdysvaltojen
passin hyväksymiselle henkilöllisyyden osoittavana
asiakirjana verkkopankkitunnuksia haettaessa.
Hallinto-oikeus totesi tältä osin, että tunnistuslain 17 §:n
(617/2009) 1 momentin sanamuodon perusteella
tunnistamispalvelun tarjoajalla oli ollut
lähtökohtaisesti harkintavalta päättää, halusiko se
hyväksyä myös muiden kuin ETA-alueen, Sveitsin tai San Marinon
viranomaisen myöntämiä passeja ensitunnistamisen
yhteydessä. Näin ollen sille seikalle, ettei lainsäädännöstä
tai virallisohjeista ollut aiheutunut estettä
Yhdysvaltojen passin hyväksymiselle henkilöllisyyden
osoittavana asiakirjana, ei ollut annettava merkitystä
arvioitaessa sitä, oliko pankki rajatessaan
tunnistusperiaatteissaan Yhdysvaltojen passit
ensitunnistamisen yhteydessä hyväksyttävien
tunnistamisasiakirjojen ulkopuolelle loukannut
yhdenvertaisuuslain 6 §:n mukaista syrjinnän kieltoa. Pankin
menettelytapa olla hyväksymättä muiden valtioiden kuin
ETA-maiden, Sveitsin ja San Marinon passia
ensitunnistamisvälineenä asettaa sinänsä Yhdysvaltojen
passin omaavat henkilöt kansallisen alkuperänsä
perusteella erilaiseen asemaan kuin henkilöt, joilla on
ETA-maiden, Sveitsin tai San Marinon viranomaisen myöntämä
passi. Eri kansallisuuden omaavien henkilöiden asettaminen
toisiinsa nähden erilaiseen asemaan kansallisuuden
perusteella on kiellettyä välillistä syrjintää, paitsi jos
menettelyllä on hyväksyttävä tavoite ja tavoitteen
saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja
tarpeellisia.
Hallinto-oikeus totesi, että
arvioitaessa pankin menettelytavan perusteena olevien
seikkojen ja tavoitteen hyväksyttävyyttä sekä käytettyjen
keinojen asianmukaisuutta ja tarpeellisuutta oli otettava
huomioon tunnistuslain lähtökohdat ja tarkoitus.
Tunnistuslaissa säädettiin vahvaan sähköiseen
tunnistamiseen liittyvien palveluiden, kuten
verkkopankkitunnusten, tarjoamisesta.
Verkkopankkitunnusten käyttäminen oli nykyisin osa
päivittäistä asiointia pankkipalveluissa ja lisääntyvässä
määrin myös muissa yksityisissä ja julkisissa palveluissa.
Verkkopankkitunnusten myöntäminen oli osa pankin
tavanomaista toimintaa, jota kuitenkin koski
ensitunnistamisen osalta tunnistuslain 17 §:n 1 momentissa
säädetty tunnistuspalvelun tarjoajaa velvoittava
huolellisuusvelvoite ja vastuu tilanteessa, jossa
tunnistuspalvelun tarjoaja päätti riskiarvionsa
perusteella hyväksyä myös muun kuin lainkohdassa mainitun
valtion voimassaolevan passin
ensitunnistamisasiakirjaksi. Lainkohdan esitöissä
todetulla tavalla oli selvää, että riskien määrä kasvoi
tällaisten passien osalta, koska niitä koskevia säännöksiä ei
ollut harmonisoitu.
Pankki oli todennut, ettei se ollut
halunnut ottaa kannettavakseen riskiä siitä, että se
hyväksyisi ETA-alueen ulkopuolisten valtioiden passeja
ensitunnistamisessa. Päätös olla hyväksymättä tällaisia
passeja ensitunnistamistilanteessa oli perustunut pankin
vastuuseen ja arvioon siitä, ettei tällaisten muiden
valtioiden myöntämien passien aitous- ja turvatekijöistä
ollut saatavilla luotettavia tietoja, minkä johdosta
palveluntarjoajana olevan pankin oli käytännössä
mahdotonta varmistua lain edellyttämällä huolellisuudella
muiden kuin ETA-valtioiden, Sveitsin ja San Marinon
viranomaisten myöntämien passien aitoudesta.
Hallinto-oikeus
totesi, että passin aitouden arvioiminen tunnistuslain 17
§:n 1 momentin (617/2009) huolellisuusvaatimuksen mukaisesti
edellytti sitä, että tunnistuspalvelun tarjoajalla oli
käytettävissään luotettavat tiedot kyseisen valtion passien
aitous- ja turvatekijöistä ja siten mahdollisuus kouluttaa
henkilökuntansa arvioimaan, oliko esitetty passi aito.
Hallinto-oikeus totesi, ettei pankin tunnistusperiaatteita
voitu pitää A:n näkökulmasta kohtuuttomina, sillä hänellä
oli ollut joka tapauksessa mahdollisuus saada
verkkopankkitunnukset hankkimalla tunnistuslain 17 §:n
(617/2009) 1 momentissa tarkoitettu ensitunnistamiseen
kelpaava henkilökortti tai vaihtoehtoisesti antamalla
poliisin suorittaa ensitunnistaminen saman pykälän 4
momentin mukaisesti. Näin ollen pankin menettelytapaa,
jossa se oli määritellyt tunnistusperiaatteissaan ne valtiot,
joiden viranomaisten myöntämät passit se katsoi voivansa
hyväksyä ensitunnistamisen yhteydessä, oli pidettävä
hyväksyttävään tavoitteeseensa nähden asianmukaisena ja
tarpeellisena. Yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentin 2 kohdan
ei myöskään voitu katsoa valituksenalaisessa päätöksessä
todetulla tavalla edellyttävän, että pankin suorittaman
ensitunnistamiseen liittyvän riskinarvioinnin olisi tullut
olla Yhdysvaltojen passin esittäneeseen A:han
yksilöllisesti kohdistuvaa.
Hallinto-oikeus katsoi,
ettei pankin menettelyssä olla myöntämättä A:lle
verkkopankkitunnuksia hänen esittämänsä Yhdysvaltojen
passin perusteella ollut ollut kyse syrjinnästä.
Syrjintälautakunnan päätös oli tämän vuoksi kumottava.
Syrjintälautakunnan päätös: 2014/1765