KHO katsoi Finanssivalvonnan salanneen asiakirjojaan liiallisesti
16.6.2016 | OikeusuutisetKHO:2016:95
Asiakirjajulkisuus – Finanssivalvonta – Valvontasalaisuus – Päättynyt valvontatoimi – Listalleottoesitteen hyväksyminen – Kansainvälisten tilinpäätösstandardien noudattamisen valvonta
Finanssivalvonnasta annetussa laissa (878/2008) tai muussa
Finanssivalvonnan toimintaa koskevassa laissa ei ole säädetty
Finanssivalvonnan asiakirjojen julkisuudesta julkisuuslain säännöksistä
poiketen.
Yhtiön listalleottoesitteen hyväksymiseen
liittyvät Finanssivalvonnan kirjalliset yhteydenotot yhtiöön eivät
niiden sisältökin huomioon ottaen olleet esitteen julkaisemisen jälkeen
julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 15 kohdan perusteella salassa
pidettäviä.
Finanssivalvonta oli lisäksi lähettänyt
yhtiölle 27.8.2013 ja 31.10.2013 valvontakirjeet, jotka koskivat sen
konsernitilinpäätöstä 31.12.2012 ja osavuosikatsausta 30.6.2013.
Finanssivalvonnalla on lakiin perustuva oikeus saada kansainvälisten
tilinpäätösstandardien noudattamisen valvontaa varten tarvitsemansa
tiedot, joten se ei tältä osin toimi vapaaehtoisesti annettujen tietojen
varassa. Tietojen antamisen valvontakirjeiden sisällöstä siltä osin
kuin niiden julkisuudesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli kysymys
ei näin ollen voitu katsoa vaarantavan Finanssivalvonnan suorittaman
valvonnan tai sen tarkoituksen toteutumista. Valvontakirjeet eivät
myöskään niiden sisältöön nähden olleet muullakaan perusteella
julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 15 kohdan perusteella salassa pidettäviä
siltä osin kuin niiden julkisuudesta oli korkeimmassa
hallinto-oikeudessa kysymys.
Ks. myös samanaikaisesti ratkaistu
Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus (Finanssivalvonnan valvontatoimet)