Lausunto avustajadirektiivin 2013/48/EU täytäntöönpanosta

Dnro 25/2016

Lausuntopyyntönne: OM 3/41/2016, 18.4.2016

AVUSTAJADIREKTIIVIN 2013/48/EU TÄYTÄNTÖÖNPANO

Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut oikeusministeriöltä 18.4.2016 päivätyn lausuntopyynnön koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi esitutkintalain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Asianajajaliitto lausuu luonnoksen johdosta seuraavaa.

 

1. Yleistä

Lausuntopyyntö on päivätty 18.4.2016 ja siihen on pyydetty lausuntoa 11.5.2016 mennessä. Kyse on lähtökohtaisesti Asianajajaliitolle erittäin tärkeästä aiheesta, minkä vuoksi aikataulu on ollut varsin tiukka, vaikka Asianajajaliitto onkin saanut lausunnon laatimiselle jonkin verran lisäaikaa.

Aikatauluongelman sivuuttaen Asianajajaliitto toteaa hallituksen esityksen olevan pääosin perusteltu ja vastaavan suurilta osin direktiivin tavoitteiden saavuttamisen edellytyksiä. Asianajajaliitto esittää esityksestä kuitenkin muutaman kannanoton, joihin direktiivin implementoinnissa tulee vielä kiinnittää huomiota. Mainitusta aikarajoitteesta johtuen Asianajajaliitto joutuu valittaen toteamaan, että tässä vaiheessa kaikesta mahdollisesti oleellisesta asiassa ei pystytä lausumaan.

 

2. Kannanotot

2.1. Avustajan rooli kuulusteluissa/esitutkinnassa ja avustajasta luopuminen

Asianajajaliitto toteaa, ettei vallitsevassa käytännössä sallia avustajan läsnäolo kuulusteluissa ole lähtökohtaisesti ongelmia. Sen sijaan aktiivista osallistumista kuulusteluun ei aina pidetä toivottavana. Tosin varsin tuoreessa tapauksessa poliisi oli – alaikäisen henkilön pyydettyä avustajaa paikalle – sallinut puhelun epäillyn ja avustajan välillä, mutta tämän jälkeen välittömästi ja ennen kuin avustaja oli saanut kuulusteluun osallistua, suorittanut ”epävirallisen puhuttelun”, jossa ei poliisin epäillylle alaikäiselle kertoman mukaan ollut tarvetta avustajalle.

Tämänkaltaisen kulttuurin kitkemiseksi olisi tärkeää, että laissa tai ainakin sen perusteluissa tähdennettäisiin sitä, että kun epäiltyä – etenkin haavoittuvassa asemassa olevaa (esim. alaikäistä) – kuullaan esitutkintaviranomaisen toimesta, hänellä on aina ehdoton oikeus avustajaan, eikä ”epävirallisia” kuulemistilaisuuksia sallita. Mikäli vastaavanlaisia ”puhutuksia” tapahtuu, avustajalle olisi aina myös keskusteluista ja niiden sisällöstä ilmoitettava. Keskustelut epäillyn päivittäisestä voinnista ym. ovat toki eri asia, mutta on vaikea nähdä, miksi niitä pitäisi käydä tutkijan tai tutkinnanjohtajan kanssa, kun poliisi- ja tutkintavankiloissa on myös tätä varten palkattua henkilökuntaa, jonka toimenkuvaan ne kuuluvat.

Kyseiseen teemaan liittyy myös avustajasta luopumisen kirjaustapa. Nyt ehdotettuun esitutkintalain 4 luvun 10 §:ään tehtäisiin ainoastaan lisäys siitä, että esitutkintaviranomaisen on varmistettava, että epäillyllä on riittävät tiedot häntä koskevan rikosepäilyn sisällöstä sekä hänen oikeudestaan olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen ja oikeudestaan käyttää avustajaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Epäillylle on ilmoitettava mahdollisuudesta myöhemmin peruuttaa avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopuminen. Tämä on sinänsä kannatettavaa, mutta pykälään pitäisi vielä lisätä uusi momentti, jossa edellytettäisiin, että luopuminen aina nauhoitettaisiin videolle. Niin kauan kuin Suomessa ei ole olemassa avustajapakkoa, tämä on ainoa mahdollinen epäillyn oikeusturvaa riittävällä tavalla turvaava vaihtoehto, eikä asia Asianajajaliiton näkemyksen mukaan nykyisellä teknisellä laitteistolla voi olla kustannuskysymys. Tätä on esitetty myös käytännössä kaikki EU-maat kattavassa CCBE:n (Council of Bars and Law Societies of Europe) ja European Lawyers Foundationin huhtikuussa 2016 julkaistussa TRAINAC-selvityksessä, jossa todetaan seuraavaa (s. 9):

· As stated above under ’Quality of interpreters and translators’, the complete interview – including the waiver – should be taped (video and/or audio), and consideration given to a rule whereby any unrecorded interview should not be able to be used as evidence[1]

Asianajajaliitto haluaa myös korostaa, että avustajan aktiivinen rooli esitutkinnassa tulee turvata. Avustajan käytöstä ei ole käytännössä hyötyä, jos hänen puhevaltansa estetään kuulusteluissa tai ilmoitetaan nykyisen esitutkintalain sallimalla tavalla, että osallistuminen sallitaan enemmän tai vähemmän fasadiosallistumisena siten, kuin laissa säädetään. Esitutkintalain 7 luvussa säädetään tällä hetkellä seuraavaa (17 §):

Asianosainen ja hänen avustajansa tai asiamiehensä voivat kuulustelussa tutkijan luvalla esittää kuulusteltavalle kysymyksiä asian selvittämiseksi. Tutkija saa päättää, että kysymykset on esitettävä hänen välityksellään. Myös syyttäjä voi esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. Asianosaisella, hänen avustajallaan ja asiamiehellään on muulloinkin oikeus pyytää tutkijaa kysymään kuulusteltavalta asian selvittämiseksi tarpeellisia seikkoja.

Käytännössä tämä tapahtuu siten, että avustajalle esitetään tutkijan toimesta kuulustelun lopussa kysymys siitä, onko tällä kysyttävää. Tämä ei luonnollisestikaan ole riittävää tehokkaan osallistumisoikeuden turvaamiseksi. Esitys on näiltä osin varsin kannatettava. On kuitenkin huomattava, että jostain syystä esityksessä esitetään edelleen käytännössä kaikille avustajan toimenpiteille kuulusteluissa tutkijan lupaa. Asianajajaliitto ei näe syytä sille, miksi kuulustelutilannetta ei voitaisi kehittää enemmän pääkäsittelyä vastaavaksi tilanteeksi. Pääkäsittelyssä avustaja toki lähtökohtaisesti puheenjohtajan antamalla vuorolla esittää kysymyksiä tai huomautuksia, mutta lähtökohtaista estettä puuttua saman tien esimerkiksi itsekriminointisuojan kannalta ongelmallisiin kysymyksiin ei tietenkään ole. Toki tutkija tai tutkinnanjohtaja voisi edelleen puuttua avustajan häiritsevään toimintaan, mutta häiritsevänä toimintana ei voi pitää sitä, että avustaja huolehtii päämiehensä oikeuksista. Lähtökohtaisesti tutkijan lupaa ei tulisi tarvita kysymysten esittämiseen päämiehelle, mikä tulisi ainakin perustelutasolla mainita.

Kun vielä otetaan huomioon laissa oleva mahdollisuus poistaa avustaja kuulustelusta, olisi direktiivin tavoitteeseen nähden selvästi tarpeellista, että laissa tai ainakin perusteluissa todettaisiin, että avustajalla on – toki kuulustelutilannetta tarpeettomasti häiritsemättä – oikeus neuvoa epäiltyä olemaan vastaamatta kysymykseen, neuvoa tätä muutoin, esittää kysymyksiä kuulustelun aikana ja viime kädessä ilmoittaa, että päämies ei vastaa kysymyksiin ja tällöin todettaisiin, että enempiin kysymyksiin ja siten kuulustelun jatkamiseen ei ole tarvetta. Mikäli epäilty ilmoittaa, ettei hän halua vastata kysymyksiin – mikä on hänen selvä oikeutensa – ei kuulustelua tule jatkaa. Tästä vallitsee edelleen erinäköisiä käsityksiä, myös tuomioistuimissa[2], ja se tulisi tässä yhteydessä tehdä selväksi.

Nyt esityksessä ehdotetaan esitutkintalain 4 luvun 17 §:n lisäyksen sanamuodoksi: ”Kuulusteltavan avustaja voi myös muulla tavoin osallistua kuulusteluun, jos päämiehen oikeuksien valvominen sitä edellyttää.” Selkeämpi ja selvästi parempi sanamuoto kuuluisi:

Kuulusteltavan avustajalla on oikeus myös muulla tavoin osallistua kuulusteluun, jos päämiehen oikeuksien valvominen sitä edellyttää.

Avustajan läsnäolon kieltämisen saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi on selvästi sekä direktiivin tavoitteiden mukaista, että omiaan ennaltaehkäisemään perusteettomia kieltoja, minkä vuoksi Asianajajaliitto sitä kannattaa. Tältä osin on kuitenkin huomattava, että ehdotuksessa ei ole esitetty asian käsittelemistä käräjäoikeudessa kiireellisenä eikä sitä, että myös avustajalla tulee olla oikeus saada kuulustelutilaisuudesta poistaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Esityksessä ei myöskään oteta kantaa siihen, tulisiko kuulustelutilanteesta poistamisesta säätää laissa velvollisuus tehdä asiassa perusteltu (esitutkinta)päätös. Avustajan poistaminen kuulustelutilaisuudesta vaikuttaa suoraan paitsi kuulusteltavan, myös avustajan oikeuksiin puolustaa päämiestään, ja lisäksi sillä saattaa olla merkitystä avustajan toiminnan jälkikäteisessä arvioinnissa esimerkiksi valvontalautakunnassa. Korjatussa muodossaan esitutkintalain 7 luvun 12 §:n 1 ja 2 momentin tulisi kuulua seuraavasti (lisäykset esitykseen kursiivilla):

Asianosaisen avustajalla ja asianomistajalle määrätyllä tukihenkilöllä on oikeus olla läsnä hänen päämiestään kuulusteltaessa, jollei tutkinnanjohtaja kiellä sitä painavista rikostutkinnallisista syistä. Epäillyn avustajan läsnäolo voidaan kieltää vain, jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämisen vakavan vaarantumisen estämiseksi. Poistamisesta tulee viipymättä tehdä kirjallinen perusteltu päätös, joka on annettava tiedoksi sekä kuulusteltavalle että avustajalle muutoksenhakuohjauksineen.

Epäillyn tai hänen avustajansa vaatimuksesta tuomioistuimen on tutkittava, ovatko 1 momentissa säädetyt edellytykset hänen avustajansa läsnäolon kieltämiselle olleet olemassa. Vaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa läsnäolon kieltämisestä. Toimivaltaiseen tuomioistuimeen ja vaatimuksen käsittelyyn sovelletaan, mitä pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. Asia on käräjäoikeudessa käsiteltävä kiireellisenä.

 

2.2. Eurooppalainen pidätysmääräys (EAW)

Asianajajaliitto toteaa, että silloin, kun kyse on pidätysmääräyksen toimeenpanosta, on tilanne Suomessa varsin hyvä, etenkin, jos vertaa tilannetta moniin muihin EU-valtioihin. Sen sijaan silloin, kun Suomi on määräyksen antava valtio, on tilanteessa jonkin verran pulmia.

Suomessa ei ole selkeää säännöstä siitä, että EAW:n kohteena olevalla henkilöllä on oikeus avustajaan tai puolustajaan silloin, kun Suomi on EAW:n antajavaltio. Toki tämä yleinen oikeus tulee lähtökohtaisesti siitä, että kyseinen henkilö on Suomessa rikoksesta epäiltynä ja puolustajan osalta siitä, että yleensä kyse on tilanteesta, jossa puolustajan määräämisen edellytykset täyttyvät.

Toisaalta EAW on monissa jäsenvaltioissa varsin raskas ja joka tapauksessa yksilön oikeuksiin valtavasti vaikuttava prosessi. Vaikka Suomessa ei vastaavia ”ylilyöntejä” vähäisten rikosten osalta ole havaittu kuin muutamissa muissa Euroopan valtioissa EAW:n antamiseen nähden, on tilanne kuitenkin se, että epäillyn puolustus pitäisi pystyä järjestämään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että ”rikollisia” suojeltaisiin. Kyse on ennen kaikkea siitä, että – paitsi että ensisijaisesti epäillyn oikeusturva hoidetaan kuntoon – siitä, että kustannuksia EAW:n käytöstä saadaan alennettua. Mikäli tarpeettomia tai virheellisiä EAW:tä ei anneta tai ne peruutetaan, ei vastaavia kustannuksia myöskään aiheudu tai niitä aiheutuu vähemmän. Jos luovutettavaksi pyydetyllä henkilöllä on Suomessa asiantunteva avustaja, hän pystyy varsin pian havaitsemaan EAW:n perusteena olevan vangitsemispäätöksen mahdollisen perusteettomuuden ja joko yhteydenpidolla syyttäjään tai kantelemalla vangitsemispäätöksestä hovioikeuteen, koko melko massiivinen prosessi voidaan joko välttää tai ainakin saada päätökseen mahdollisimman pian.

Asianajajaliitolla on erittäin positiivisia kokemuksia kahden (eri jäsenvaltiossa olevan) puolustajan järjestelmästä, ja sillä voi olla merkittävä vaikutus myös kustannuksiin niitä alentavasti. Tämän vuoksi Asianajajaliitto pitää tärkeänä, että vähintään perusteluihin tämä kirjataan siten, että puolustajan määrääminen myös Suomen ollessa EAW:n antava valtio, on tärkeää ja suositeltavaa, ja että – kun esitutkinnan turvaaminen ei sitä enää välttämättä edellytä – puolustajan määrääminen olisi myös viranomaisaloitteista, jolloin avustaja pääsisi mukaan riittävän aikaisessa vaiheessa hyödyn saamiseksi.

 

2.3. Avustajan palkkio ja puolustajan määrääminen

Asianajajaliitolla on hieman hankala nähdä syytä sille, miksi tämän direktiivin implementointia koskevan lainsäädäntöuudistuksen yhteyteen on liitetty esitys oikeusapulain muutoksesta ainoastaan palkkion hylkäämisen osalta. Asianajajaliitto toteaa, että nykyisenkin lainsäädännön soveltamisen alalta tuomioistuimet ovat räikeimmissä tapauksissa katsoneet voivansa alentaa palkkioita nollaan. Nämä ovat toki olleet täysin poikkeustapauksia. Oikeusavun kokonaissuunnitelmassa (oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 41/2015) on myös nimenomaan todettu, että arvioinneista saatujen tulosten mukaan avustajien työn laatu on hyvällä tasolla.

On lähtökohtaisesti perin ongelmallista, kun tuomioistuin voi määrätä, että tehdystä työstä ei saa palkkiota lainkaan, päätöksen perustuessa tällöin pelkästään mahdollisesti yksittäisen tuomarin omaan arvioon avustajan työn laadusta. Kuten esityksessä todetaan, on palkkion alentaminenkin ollut varsin harvinaista. Kun lisäksi otetaan huomioon vuoden alusta voimaan tulleet oikeudenkäyntimaksujen huomattavat korotukset, olisi varsin ongelmallista säätää laki, jonka mukaan on mahdollista, että palkkiota ei makseta lainkaan, ja tästä valittaminen maksaa pelkkänä oikeudenkäyntimaksuna lähtökohtaisesti 500 euroa. Välttämättä lainmuutos ei käsittääksemme tämänhetkistä oikeustilaa edes muuttaisi, mutta saattaisi tehdä siitä yleisellä tasolla hyväksytymmän. Lisäksi säännöksen siirtäminen asetuksesta lakiin on edelleen omiaan johtamaan samansuuntaiseen kehitykseen. Muutokselle ei lisäksi ole olemassa tarvetta.

Tuomioistuimen ilmoitus Asianajajaliiton hallitukselle kurinpitomenettelyn käynnistämiseksi tai määräys esiintymiskiellosta ovat varsin tehokkaita ja käytettävissä olevia keinoja suitsia huonoja avustajia. Myös avustajan- tai puolustajanmääräyksen peruuttaminen on mahdollista, jos avustajan työ vakavasti vaarantaa päämiehen oikeusturvan, ja se mahdollisuus jota ilman muuta tulisi ennemmin käyttää kuin sitä, että kenties yllättäen tuomiossa määrätä, että palkkiota (ja lisäksi kuluja) ei makseta lainkaan. Näitä jo olemassa olevia keinoja ei kuitenkaan käytännössä käytetä. Säätämällä nyt uusi lakiin kirjattu mahdollisuus määrätä palkkioksi 0 € huonosti hoidetusta avustajantyöstä ei ainakaan selkeytetä oikeustilaa. Jos tuomioistuin on riittävän rohkea ilmoittamaan asiasta eteenpäin tai jopa määräämään esiintymiskiellon tai peruuttamaan avustajan- tai puolustajanmääräyksen, ei palkkion alentamismahdollisuus nollaan tuo tilanteeseen mitään lisäarvoa. Toisaalta jos tällaista rohkeutta ei ole, ei mitään asiakkaan oikeusturvan turvaamisen kannalta tarpeellisia keinoja – mukaan lukien palkkion alentaminen – myöskään käytetä.

Niin oikeushallinnon uudistamisohjelmassa (oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 16/2013) kuin oikeusavun kokonaissuunnitelmassa (oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 41/2015) on todettu, että avustajien laadunvalvonnan kehittämistä on selvitettävä. Asianajajaliitolla ei tällaisista selvityksistä tai niiden tuloksista ole tietoa. Mitään tarvetta esittää direktiivin implementoinnin yhteydessä, vailla asian kokonaisvaltaisempaa – saati mitään – selvittämistä, ainoana laadunvalvonnan ”kehittämisenä”, laissa säätämistä avustajan palkkion maksamatta jättämisetä, ei ole olemassa.

Mahdollisuus jättää kulut kokonaan korvaamatta vaikuttaa lisäksi erittäin ankaralta puuttumiselta avustamisen laatuun, kun tilanne voi hyvin olla se, että avustaja on esimerkiksi maksanut tulkin palkkioita tai käännätyskuluja omilla varoillaan luottaen siihen, että ne korvataan hänelle valtion varoista takaisin. Esitys puuttuu siten jopa omaisuuden suojan turvaan tavalla, jonka perusteet ovat vähintään kyseenalaiset.

Asianajajaliiton näkemyksen mukaan avustajan asiakkaan oikeusturvaa vakavasti vaarantava toiminta on poistettavissa prosessinjohdollisin keinoin ja viime kädessä peruuttamalla avustajan- tai puolustajanmääräys. Tämän vuoksi Asianajajaliitto suhtautuu palkkion alentamista koskevaan ehdotukseen kielteisesti ja sitä vastustaa.

Esitys on lisäksi sen todellisen tarpeen osalta kovin kevyesti perusteltu. Käytännössä ainoana esimerkkinä sen tarpeellisuudesta on käytetty heikkolaatuisten valituslupahakemusten laatiminen korkeimpaan oikeuteen. Toisaalta esityksessä myönnetään se tosiasia, että jo voimassa olevassa oikeusapulaissa muutoksenhakutuomioistuin voi päättää, että avustajan palkkiota ja kuluja ei korvata valtion varoista, jos muutoksenhakemus on selvästi perusteeton. Asianajajaliitto ei aivan tavoita esityksen perusteluita näiltä osin.

Asiaan liittyy myös toinen, periaatteellisella tasolla merkittävä kysymys. Samaan aikaan kun vailla selvitystä esityksen tarpeellisuudesta esitetään laintasoista mahdollisuutta tuomioistuimelle jättää palkkio kokonaan määräämättä, on vapautensa menettäneiden oikeus avustajaan kysymyksenä suhteessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain mukaisiin puolustajanmääräyssäännöksiin jälleen sivuutettu. Kun otetaan huomioon etenkin epävarmuus siitä, saako avustaja lainkaan palkkiota tilanteessa, jossa päämies on vapautensa menettäneenä, mutta ei välttämättä riittävän ankarasti rangaistavasta teosta tai vielä pidätettynä, sen korostaminen, että huonosta työstä voidaan määrätä nollapalkkio, toimii Asianajajaliiton näkemyksen mukaan lähinnä ”avustajankarkottimena” ennemmin kuin takeena siitä, että esim. kaikki vapautensa menettäneet saavat direktiivissä tarkoitetusti viipymättä oikeuden avustajaan.

Edellä mainittuun nähden on vielä muistettava, että ns. tehostettua rikosprosessia koskien on Helsingissä vuodesta 2015 lukien ollut voimassa ohje (POL-2015-5184), jossa todetaan mm. seuraavaa:

Tehostetulla rikosprosessilla lyhennetään rikosasioiden käsittelyaikoja. Tavanomaista nopeammasta esitutkinnasta ja syyteharkinnasta huolimatta on huolehdittava siitä, että epäillyn oikeus käyttää avustajaa tai puolustajaa toteutuu. Rikosasian käsittely ei saa tapahtua epäillyn oikeusturvaa vaarantamalla.

Tehostetussa rikosprosessissa ei käytettävissä olevan ajan lyhyyden vuoksi ole aina mahdollista hakea epäillylle yleistä oikeusapua. Kuitenkin, kun epäilty on pidätettynä tai vangittuna, on tällä aina oikeus saada pyynnöstään puolustaja, jonka palkkio maksetaan valtion varoista. Lisäksi sama oikeus on muullakin kuin pidätettynä tai vangittuna olevalla henkilöllä, jos henkilö ei kykene puolustamaan itseään tai jos siihen on muu erityinen syy. Tällaiseksi erityiseksi syyksi on katsottu usein muun muassa tilanne, jossa epäilty ei ymmärrä suomen kieltä tai Suomen oikeuskulttuuria.

Puolustajan määräämisen ja siten avustajan oikeus palkkioon – päämiehen ollessa vapautensa menettäneenä – ei tulisi jäädä sen varaan, että avustaja joutuu omalla riskillään arvuuttelemaan, onko kiireellisessä asiassa mahdollisesti kyse sellaisesta tilanteesta, jossa tuomioistuimella olisi käytännössä viran puolesta velvollisuus määrätä puolustaja. Arvuuttelun lopputulos voi myös olla virheellinen, jolloin palkkio työstä jää kokonaan saamatta. Paljon selkeämpää ja myös direktiivin tavoitteisiin nähden kannatettavampaa olisi muuttaa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohtaa siten, että se kuuluisi:

[Epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos:]

2) hän on vapautensa menettäneenä.

 

3. Muuta huomioitavaa

Ns. putkalain muutoksessa kannatettavaa on se, että vapaudenmenetyksestä ilmoittamisen lykkäämistä koskevan ratkaisun voi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Tältäkin osin – kuten avustamisen poistamisessa kuulustelusta – olisi laissa säädettävä velvollisuudesta tehdä asiasta kirjallinen, perusteltu päätös ja antaa muutoksenhakuohjaus.

Käytännössä on esiintynyt ongelmia sen suhteen, että putkalaissa säädetään mahdollisuudesta jättää ilmoitus vapaudenmenetyksestä kokonaan tekemättä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla säilöön otetut henkilöt mm. luovuttamislakien (niin yleisen, EU- kuin Pohjoismaisen) perustella, on viety Vantaan vankilaan kiinniottamisen jälkeen ja siten ilman tuomioistuimen päätöstä. Näissä tapauksissa henkilöä ei pidätetä, eikä putkalakia sovelleta tutkintavankilassa. Ilmoitus on voinut jäädä kokonaan tekemättä, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista.

Tässä yhteydessä ja tällä aikataululla on mahdoton kirjoittaa auki sellaista ketjua eri laeista, joita muuttamalla asia tulisi aukottomasti korjattua, mutta ilmoituksen tekemättä jättämisestä pitäisi putkalaissa ainakin säätää, että sitä ei sovelleta säilöön otettuihin henkilöihin. On olemassa muillakin perusteilla putkalain soveltamisen piiriin kuuluvia vapautensa menettäneitä henkilöitä, joita ei koskaan pidätetä, mutta joihin käytännössä soveltuu (ainakin lain sanamuodon mukaisesti) mahdollisuus jättää ilmoitus vapaudenmenetyksestä tekemättä. Tämä ei ole tyydyttävä asiaintila ja asiaan on syytä jo tässä yhteydessä puuttua, vaikka aikataulusyistä johtuen kaikkia tähän soveltuvia tilanteita on mahdoton luetella.

Kuten alussa on todettu, asian tässä vaiheessa kiireellisyyden vuoksi Asianajajaliitto ei valitettavasti pysty asiassa enempää lausumaan. Direktiivin implementoinnin edetessä normaalin kaavan mukaan Asianajajaliitto tullee täsmentämään ja täydentämään kantojaan.

Helsingissä, 20. toukokuuta 2016

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

Risto Sipilä

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

 

LAATI

Asianajaja Jussi Sarvikivi, Asianajotoimisto Reims & Co Oy, Helsinki

 

Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu rikosprosessioikeuden asiantuntijaryhmässä.

[1] http://europeanlawyersfoundation.eu/wp-content/uploads/2015/04/TRAINAC-study.pdf.

[2] Siitä, onko kuulustelu suoritettu asianmukaisesti, jos siinä on sivukaupalla kysymyksiä, joihin jokaiseen kuulusteltava on vastannut ”en kommentoi”. Tällainen tilanne muodostuu nopeasti painostavaksi ja sillä voidaan pyrkiä vaitiolovelvollisuuden murtamiseen, etenkin, jos paikalla ei syystä tai toisesta ole avustajaa.