Komissio ja 17 jäsenvaltiota selkeyttävät sääntöjä, jotka koskevat kansainvälisten parien varallisuussuhteita EU:ssa

3.3.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Komissio on 2.3 antanut ehdotukset säännöistä, joilla selkeytetään kansainvälisten avioparien ja rekisteröityjen parisuhteiden osapuolten varallisuussuhteita

Näillä ehdotuksilla vahvistetaan selvät säännöt erojen varalta.
Puolisoilla voi olla riitoja, jotka koskevat esimerkiksi omaisuutta ja
pankkitilejä. Uusien säännösten myötä jäävät pois oikeudenkäynnit, joita
käydään useissa jäsenvaltioissa yhtäikaa ja joista saatetaan saada
keskenään ristiriitaisia päätöksiä. Lyhyesti sanottuna kansainväliset
parit saavat tällä hankkeella enemmän oikeudellista selkeyttä
asioihinsa. Koska EU:n 28 jäsenvaltiota eivät päässeet yksimielisyyteen
alkuperäisistä ehdotuksista, jotka annettiin vuonna 2011, komissio
etenee nyt niiden 17 jäsenvaltion kanssa, jotka haluavat osallistua
hankkeeseen tiiviimmän yhteistyön kautta.

Komissio antoi 16. maaliskuuta 2011 kaksi alkuperäistä ehdotustaan
asetuksiksi, jotka koskivat kansainvälisten parien varallisuussuhteita.
Toinen ehdotus koski aviopareja ja toinen rekisteröidyn parisuhteen
osapuolia. Koska ehdotukset kuuluivat perheoikeuden alaan, ne oli
hyväksyttävä neuvostossa yksimielisesti.

Neuvosto päätyi
joulukuussa 2015 siihen, että 28 jäsenvaltiota eivät voineet hyväksyä
näitä kahta asetusta yksimielisesti. Tämän jälkeen 17 jäsenvaltiota
(Suomi, Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta,
Kreikka, Kroatia, Luxemburg, Malta, Portugal, Ranska, Ruotsi, Saksa,
Slovenia ja Tšekki) pyysi komissiota antamaan ehdotuksen päätökseksi,
jolla annetaan lupa siihen, että nämä jäsenvaltiot aloittavat tiiviimmän
yhteistyön kansainvälisten parien varallisuussuhteiden alalla.
Yhteistyö kattaisi sekä avioliitot että rekisteröidyt parisuhteet.


Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments