EIT:n tuomio kahdesti rankaisemisesta ei johtanut veronkorotuksen purkamiseen
23.3.2016 | Oikeusuutiset
KHO:2016:33
Ylimääräinen muutoksenhaku – Henkilökohtaisen tulon verotus – Ne bis in idem -periaate – Rinnakkaiset menettelyt
Verovirasto oli määrännyt vuonna 2006 verovuosilta 2002–2004
toimittamissaan jälkiverotuksissa A:lle veronkorotukset. Käräjäoikeus
oli vuonna 2009 tuominnut A:n muun ohella ajalla 31.10.2000–28.1.2005
tehdystä törkeästä veropetoksesta. Jälkiverotus ja rikosasiassa annettu
tuomio koskivat samoja tekoja. Menettely rikosasiassa oli päättynyt, kun
korkein oikeus oli toukokuussa 2012 antamallaan tuomiolla hylännyt A:n
valituksen. Menettely veronkorotusasiassa oli päättynyt syyskuussa 2012,
kun korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt A:lle valituslupaa. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin oli A:n asiassa antamassaan tuomiossa katsonut,
että asiassa oli rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen
lisäpöytäkirjan 4 artiklaa, koska A oli tuomittu samassa asiassa
kahdesti eri menettelyissä. Ihmisoikeustuomioistuin oli velvoittanut
Suomen valtion maksamaan A:lle korvausta aineettomasta vahingosta.
Ihmisoikeustuomioistuin oli sen sijaan hylännyt A:n vaatimuksen siltä
osin, kuin hän vaati korvausta aineellisesta vahingosta, koska Suomen
hallitus oli asiassa esittänyt, että A:n oli mahdollista hakea
veronkorotusten osalta purkua korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Korkein
hallinto-oikeus katsoi, että purkuhakemuksen kohteena oleva päätös
noudatti korkeimman hallinto-oikeuden silloista oikeuskäytäntöä (KHO
2011:41), jonka mukaan veronkorotusmenettelyn kanssa rinnakkainen
rikosmenettely ei estänyt veronkorotuksen määräämistä. Myöskään
ihmisoikeustuomioistuimen A:n asiassa antamasta tuomiosta ei seurannut,
että hallinto-oikeuden päätös, jota koskevan valituslupahakemuksen
korkein hallinto-oikeus oli hylännyt, olisi purettava ja veronkorotukset
poistettava. Verovuodet 1999, 2000 ja 2002–2004. Äänestys 3-2.