Lausunto verkkosisältöpalvelujen rajat ylittävän siirrettävyyden varmistamisesta sisämarkkinoilla

Dnro 59/2015

Lausuntopyyntönne: OKM2015-00233, 10.12.2015

Lausunto Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi verkkosisältöpalvelujen rajat ylittävän siirrettävyyden varmistamisesta sisämarkkinoilla

1 Asian tausta

Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa koskien Euroopan komission ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi verkkosisältöjen rajat ylittävän siirrettävyyden varmistamisesta sisämarkkinoilla, COM(2015) 627 final (jäljempänä “asetus”).

Asetuksen keskeinen tavoite on, että kuluttaja voi käyttää EU:n jäsenvaltiossa olevassa vakituisessa asuinpaikassaan laillisesti tilaamaansa sisältöpalvelua myös ollessaan tilapäisesti toisessa jäsenvaltiossa. Asetuksen 3(1) artiklan mukaan palveluntarjoajan on varmistettava tämän tavoitteen toteutuminen, eli mahdollistettava pääsy palveluun ja palvelun käyttö, kun kuluttaja on tilapäisesti toisessa jäsenvaltiossa.

Asetuksen 5 artiklan mukaan tätä kuluttajan oikeutta rajoittavat sopimusehdot – olivatpa ne palveluntarjoajan ja oikeudenhaltijan välisiä tai palveluntarjoajan ja kuluttajan välisiä – ovat täytäntöönpanokelvottomia.

Asianajajaliitto haluaa Suomen kannanmuodostuksen tueksi esittää seuraavat huomiot asetukseen liittyen:

2 Asetus ei määrittele “tilapäisyyttä”

Asetuksen keskeinen tavoite on edellä todetusti, että kuluttaja voi käyttää laillisesti asuinvaltiossaan tilaamaansa sisältöpalvelua ollessaan tilapäisesti toisessa jäsenvaltiossa. Palveluntarjoajan velvoite varmistaa tämän tavoitteen toteutuminen on todettu asetuksen 3(1) artiklassa. Asetus jättää kuitenkin varsin epäselväksi, mitä tarkoitetaan “tilapäisellä läsnäololla” toisessa jäsenvaltiossa.

Asetuksen 2 artiklan (d) alakohdassa on määritelty, mitä tarkoittaa “tilapäisesti läsnä” (“temporarily present”). Määritelmä on hyvin yleinen: sen mukaan “tilapäisesti läsnä” tarkoittaa käyttäjän läsnäoloa muussa kuin hänen omassa normaalissa asuinvaltiossaan (“a presence of a subscriber in a Member State other than the Member State of residence”). Määritelmä jättää kuitenkin täysin avoimeksi, mikä tällaisen “tilapäisen” oleskelun kesto voi olla, tai onko kestolle mitään rajoitusta. Myöskään asuinpaikan jäsenvaltion ”Member state of residence” määritelmä 2 artiklan (c) kohdassa ei anna vastausta kysymykseen. Mainitun määritelmän mukaan asuinpaikan valtiolla tarkoitetaan jäsenvaltiota, jossa tilaajalla on vakituinen asuinpaikka (”the Member State where the subscriber is habitually residing”).

Asetuksen soveltamisen ja sitä soveltavien tahojen oikeusturvan kannalta olisi keskeistä ymmärtää, miten pitkä oleskelu katsotaan tilapäiseksi. Nyt asetus on mahdollisesti tulkittavissa niin, että miten pitkä oleskelu toisessa jäsenvaltiossa hyvänsä voidaan katsoa tilapäiseksi. Avoimeksi jää, voiko esimerkiksi muutaman vuoden työkomennus toiseen EU:n jäsenvaltioon täyttää asetuksessa tarkoitetun tilapäisen oleskelun kriteerin. Toisaalta, mikäli asetuksen kannalta keskeistä “tilapäisyys”-kriteeriä tulkitaan eriävästi eri jäsenvaltioissa, on riskinä, että asetuksessa tavoiteltu harmonisointi ei toteudu.

Määritelmien tarkkarajaisuudella on merkitystä myös arvioitaessa asetuksen sopimusvapautta rajoittavien säännösten merkitystä elinkeinonharjoittajien kannalta.

Asia on merkityksellinen myös siksi, että asetuksen 5(2) artiklan mukaan sisällön tekijän- ja lähioikeuksien haltijat voivat edellyttää, että palveluntarjoaja hyödyntää “tehokkaita keinoja” sen varmistamiseksi, että palvelua tarjotaan 3(1) artiklan mukaisesti. Mikäli “tilapäisyyden” määritelmä on edellä todetusti epäselvä, on myös artiklassa 5(2) todetun noudattaminen vaikeaa.

3 Asetuksen vaikutukset suomalaisten elinkeinonharjoittajien kannalta tulisi arvioida kannanmuodostuksen yhteydessä

Asetuksen tuomaa mahdollisuutta palvelujen rajat ylittävään käyttöön voidaan pitää ainakin eurooppalaisten kuluttajien kannalta myönteisenä. Palveluntarjoajien ja oikeudenhaltijoiden kannalta asetuksen vaikutuksia ei tässä vaiheessa voida vielä täysin ennakoida. Asetusta taustoittavassa muistiossa (explanatory memorandum) on kuitenkin esitetty, että asetus tulee tuottamaan selviä etuja sekä sisällön oikeudenhaltijoille että palveluntarjoajille.[1]

Tätä näkemystä ei ole perusteltu tarkemmin. Lisäksi taustamuistiossa ei myöskään ole arvioitu sitä, ovatko vaikutukset samanlaisia eri jäsenmaihin sijoittautuneille toimijoille, vai ovatko vaikutukset erilaisia esimerkiksi pienten ja suurten kielialueiden palveluntarjoajien kannalta.

Suomen kannanmuodostuksen yhteydessä onkin syytä arvioida, ovatko asetuksen vaikutukset esitetyllä tavalla myönteisiä myös suomalaisille palveluntarjoajille ja oikeudenhaltijoille, vai voiko asetus mahdollisesti johtaa jo asemansa vakiinnuttaneiden kansainvälisten toimijoiden aseman vahvistumiseen kotimaisten sisältöpalvelujen ja oikeudenhaltijoiden kustannuksella.

4 Eräitä muita huomioita

Asetuksen 3(2) artiklassa on todettu, että asetus ei aseta velvoitteita palveluntarjoajalle palvelun laadun suhteen, mikäli palvelua käytetään toisessa jäsenmaassa. Tätä voidaan pitää kohtuullisena ja mielekkäänä täsmennyksenä ottaen huomioon, että palveluntarjoajan mahdollisuudet varmistaa palvelun laatu toisen jäsenvaltion alueella lienevät käytännössä rajatut.

Asetuksen 4 artikla sisältää niin ikään hyödyllisen selvennyksen, jonka mukaan palvelun tarjonnan ja toisaalta sen käytön katsotaan tapahtuvan vain kyseisen käyttäjän asuinmaassa. Selvennys on linjassa keskeisten tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevien direktiivien kanssa, ja sitä voi pitää asianmukaisena.

Lähtökohtaisesti myönteisenä voidaan pitää myös sitä, että asetus ei edellyttäisi ilmaisten palvelujen osalta niiden saatavuutta muissa jäsenvaltioissa. Tätä on perusteltu asetuksen johdantokappaleissa sillä, että ilmaisten palvelujen osalta asetuksen mukaisen pääsyvaatimuksen täyttäminen voisi olla kohtuutonta ja aiheuttaa suhteettomia kuluja.[2]

Tältä osin on kuitenkin syytä huomata, että asetuksen 2 artiklan (e) mukaan myös maksuton palvelu voidaan katsoa asetuksen piiriin kuuluvaksi “online- sisältöpalveluksi”, mikäli tilaajan asuinvaltio varmistetaan palvelun tarjoajan toimesta.[3] Asetuksen johdantokappaleessa 17 on tältä osin todettu, että mm. IP-osoitteen tunnistaminen voidaan katsoa käyttäjän asuinvaltion varmistamiseksi. Tällä perusteella vaikuttaisikin siltä, että tosiasiallisesti sääntelyn piiriin kuuluisivat todennäköisesti myös useat käyttäjille ilmaiset sisältöpalvelut. Asetuksen jatkokäsittelyssä tulisikin pyrkiä vielä selventämään, mitä asetuksen 2 artiklan (e) kohdan (2) alakohdassa tarkoitetaan sillä, että käyttäjän kotimaa varmistetaan (“the subscriber’s Member State of residence is verified”), ja näin ollen, miltä osin myös ns. ilmaiset sisältöpalvelut kuuluvat asetuksen soveltamisalaan.

Lopuksi toteamme, että asetuksen 6 artiklassa on todettu, että asetuksen puitteissa tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn tulee tapahtua EU:n tietosuojadirektiivin (95/46/EY) ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin (2002/58/EY) mukaisesti. Huomautamme, että lähes samanaikaisesti asetusluonnoksen antamisen kanssa EU:ssa on hyväksytty ns. yleistä tietosuoja-asetusta koskeva esitys. Näin ollen nyt puheena olevan asetuksen jatkovalmistelussa tulisi varmistua siitä, että se ei ole ristiriidassa tulevan EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja sen asettamien velvoitteiden kanssa. Pelkkä viittaus aiempiin direktiiveihin ei tältä osin vaikuta riittävältä.

Helsingissä tammikuu 15. päivänä 2016

SUOMEN ASIANAJAJALIITTO

Risto Sipilä

Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja, asianajaja

LAATI

Asianajaja Kristiina Harenko, Asianajotoimisto Borenius Oy, Helsinki

Suomen Asianajajaliiton lausunnot valmistellaan oikeudellisissa asiantuntijaryhmissä, joiden toiminnassa on mukana noin 120 asianajajaa. Tämä lausunto on valmisteltu immateriaalioikeuden asiantuntijaryhmässä.

[1] Explanatory Memorandum, sivu 4: “EU action will also produce clear benefits to right holders and service providers by creating uniform conditions for the provision of cross-border portability of online content services across Europe.”

[2] Johdantokappale 17: “(…) Online content services which are provided without the payment of money and whose providers do not verify the Member State of residence of their subscribers should be outside the scope of this Regulation as their inclusion would involve a major change to the way these services are delivered and involve disproportionate costs.”

[3] Artikla 2, alakohta (e): “(…) (2) without payment of money provided that the subscriber’s Member State of residence is verified by the provider”