KHO arvioi edellytyksiä saada ennakkolupa sairaanhoitoon muussa EU-maassa

KHO:2015:189

Ennakkolupa – Sairaanhoito asuinvaltion ulkopuolella – Potilaan vapaa liikkuvuus – Jäsenvaltio – Riippumaton lausunto – Ennakkoluvan edellytykset

A oli Kansaneläkelaitokselle toimittamassaan hakemuksessa ja sen
liitteissä pyytänyt ennakkolupaa saadakseen hoitoa borrelioosiin sekä
keuhkoklamydia- ja mykoplasmainfektioihin Saksassa sijaitsevalla
klinikalla. Kansaneläkelaitos oli hylännyt A:n hakemuksen, ja
hallinto-oikeus oli valituksenalaisella päätöksellään hylännyt hänen
valituksensa Kansaneläkelaitoksen päätöksestä.

Asiassa oli
ratkaistavana, täyttyvätkö A:n tilanteessa sosiaaliturvajärjestelmien
yhteensovittamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen
(EY) N:o 883/2004 20 artiklan 2 kohdan mukaiset edellytykset
ennakkoluvan myöntämiselle. Asiassa oli arvioitava, kuuluuko
ennakkolupahakemuksen kohteena ollut hoito Suomessa korvattaviin
etuuksiin, toisin sanoen olisiko A:lla oikeus saada Suomessa
ennakkolupahakemuksessa tarkoitettua hoitoa.

A oli
korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituksessaan esittänyt kantanaan,
että hallinto-oikeuden käytössä ollut X:n yliopistollisen
keskussairaalan toimittama lääketieteellinen arviointi ei ollut
puolueeton mainitun keskussairaalan ollessa A:ta hoitaneena tahona
esteellinen arvioimaan omaa toimintaansa. Korkeimmalle
hallinto-oikeudelle johtui A:lle kielteistä ennakkolupapäätöstä
käsittelevänä tuomioistuimena unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä
velvollisuus hankkia riippumattomien asiantuntijoiden lausuntoja, joilla
voidaan taata objektiivisuus ja puolueettomuus.

Korkein
hallinto-oikeus pyysi tässä tarkoituksessa ensinnä lausuntoa Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (Valvira). Valviran
kieltäydyttyä antamasta lausuntoa korkein hallinto-oikeus pyysi
lausuntoa Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivalta
terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvostolta. Terveydenhuollon
palveluvalikoimaneuvosto toimitti korkeimman hallinto-oikeuden käyttöön
dosentti B:n asiantuntijalausunnon.

Korkein hallinto-oikeus
katsoi, että asiassa saadun selvityksen mukaan A:ta oli hänen
sairautensa vuoksi tutkittu ja hoidettu Suomessa X:n yliopistollisessa
keskussairaalassa lääketieteellisesti perustelluin menetelmin. Saadun
selvityksen mukaan pitkäaikaisen kombinaatioantibioottihoidon tai
mahdollisen luontaishoidon antaminen ei ollut A:n ajankohtaisen
terveydentilan tai hänen sairautensa todennäköisen kulun vuoksi
perusteltua. Asiassa ei ollut käynyt ilmi, että A:lla olisi borrelioosia
tai keuhkoklamydia- ja mykoplasmainfektiota, johon hän ei olisi saanut
asianmukaisesti hoitoa Suomessa ja joka olisi edellyttänyt hoitoon
pääsyä Saksassa sijaitsevalle klinikalle. Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 20 artiklan 2 kohdan mukaiset
edellytykset ennakkoluvan myöntämiselle eivät siten täyttyneet.