KHO: EU-kansalaisen maassaoleskelun rekisteröinti ei perusta oikeutta oleskeluun, vaan on valvonnallinen toimenpide

KHO:2015:28

Ulkomaalaisasia – Unionin kansalainen – Oleskeluoikeuden rekisteröinti – Rekisteröinnin epääminen – Toimeentulo – Riittävät varat – Esitettävä selvitys

Poliisilaitos ei ollut rekisteröinyt unionin kansalaisen
oleskeluoikeutta, koska hän ei ollut antanut selvitystä maassa
oleskelunsa perusteista eikä toimittanut asiakirjoja, jotka
osoittaisivat hänellä olevan Suomessa oleskelunsa aikana riittävät varat
itseään varten. Poliisilaitoksen päätöksen mukaan hakijaa ei voitu
pitää seurustelukumppaninsa, joka oli Suomen kansalainen,
ulkomaalaislain 10 luvun tarkoittamana perheenjäsenenä, koska
oleskeluoikeuden rekisteröimättömyyden johdosta hakijan laittomaksi
katsottavaa oleskelua Suomessa ei voitu ottaa huomioon asumisaikaa
laskettaessa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen poliisilaitoksen
päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi
poliisilaitoksen ja hallinto-oikeuden päätökset sekä palautti asian
poliisilaitokselle uudelleen käsiteltäväksi, koska unionin kansalaista
koskevia ulkomaalaislain säännöksiä oli sovellettu unionin oikeuden ja
oikeuskäytännön vastaisesti.

Euroopan unionin kansalaisella
on Euroopan unionin perussopimusten perusteella oikeus vapaasti liikkua
ja oleskella toisen jäsenvaltion alueella. Oleskelun kestäessä yli
kolme kuukautta jäsenvaltio voi niin sanotun vapaan liikkuvuuden
direktiivin mukaisesti edellyttää, että henkilö rekisteröi
oleskeluoikeutensa. Rekisteröinti ei kuitenkaan perusta oikeutta
oleskeluun, vaan on valvonnallinen toimenpide. Unionin oikeuden kannalta
rekisteröinti ei ole pakollinen menettely, eikä rekisteröimiseen liity
oikeusvaikutuksia. Rekisteröinti on tarkoitettu nopeaksi
hallinnolliseksi toimenpiteeksi, jota koskevaan hakemukseen liitettävä
selvitys on direktiivin mukaisesti yksilöity ulkomaalaislain 159 a
§:ssä.

Unionin kansalaisen yli kolmen kuukauden ajan
kestävän oleskelun edellytyksenä on, että hänellä on itseään ja
perheenjäseniään varten riittävät varat ja tarvittaessa sairausvakuutus
niin, etteivät ne muodostaisi kohtuutonta rasitetta vastaanottavan
jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle. Riittävien varojen määrästä,
lähteestä tai niistä esitettävästä selvityksestä ei ole erillisiä
säännöksiä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan vaatimukseksi
ei voida asettaa sitä, että toimeentuloon vaadittavat varat olisivat
unionin kansalaisen henkilökohtaisia varoja. Tuomioistuimen
oikeuskäytännön mukaan oleskeluoikeuden olemassaolon osoittamiseksi
vaadittua selvitystä ei myöskään tullut liian muodollisin seikoin sitoa
tiettyyn asiakirjaselvitykseen, jos oleskeluoikeuden edellytykset
voitiin luotettavasti selvittää jollain muulla tavoin.

Muutoksenhakija
oli itse vapaan liikkuvuuden oikeutta käyttänyt unionin kansalainen.
Häneen oli näin ollen ensisijaisesti sovellettava ulkomaalaislain 10
luvun säännöksiä unionin kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröinnistä.
Häntä ei voitu pitää suomalaisen seurustelukumppaninsa ulkomaalaislain
10 luvussa tarkoitettuna perheenjäsenenä, koska tämä ei ollut itse
käyttänyt oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen. Muutoksenhakija ei
työskennellyt tai harjoittanut ammattia Suomessa, joten hänen tuli
oleskeluoikeutensa osoittamiseksi esittää viranomaiselle selvitystä
riittävistä varoista toimeentulonsa kattamiseksi. Muutoksenhakija oli
toimittanut selvitystä siitä, ettei hänen tarvinnut huolehtia asumis- ja
ruokailukustannuksistaan, sekä lisäksi ilmoittanut saavansa
vanhemmiltaan avustusta. Poliisilaitoksen ei olisi tullut hylätä
rekisteröintihakemusta pelkästään sillä perusteella, ettei se pitänyt
muutoksenhakijan esittämää selvitystä toimeentulostaan riittävänä
varaamatta hänelle tilaisuutta toimittaa asiasta tarkempaa selvitystä.

• KHO:2015:28