Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Euroopan kansalaisuutta koskevassa asiassa
26.3.2015 | OikeusuutisetAsetus (EY) N:o 883/2004 – Direktiivi 2004/38/EY – Unionin kansalaisuus – Yhdenvertainen kohtelu – Toisen jäsenvaltion alueella oleskelevat unionin kansalaiset, joilla ei ole enää työntekijän asemaa – Jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään erityisten maksuihin perustumattomien rahaetuuksien epäämisestä näiltä henkilöiltä
Eu-kansalaiselta, joka matkustaa työnhakuun sellaiseen jäsenvaltioon, minkä kansalainen tämä ei ole voidaan sulkea pois oikeus tiettyihin sosiaalietuuksiin. Mikäli henkilö on kuitenkin jo ollut töissä kyseisessä jäsenvaltiossa, niin näitä etuuksia ei voida evätä automaattisesti.
Ennakkoratkaisupyynnössä
kysytään lähinnä, voiko jäsenvaltio evätä sosiaaliturvajärjestelmien
yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetussa Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksessa (EY) N:o 883/2004,(2) sellaisena kuin se on muutettuna 9.12.2010 annetulla komission asetuksella (EU) N:o 1244/2010,(3)
(jäljempänä asetus N:o 883/2004) tarkoitetun maksuihin perustumattoman
toimeentuloetuuden muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta, jotka eivät ole
tai eivät enää ole taloudellisesti aktiivisia ja jotka ovat varattomia.
Pääasia
Nazifa Alimanovic ja
hänen kolme lastaan – Sonita (s. 1994), Valentina (s. 1998) ja
Valentino (s. 1999) – ovat Ruotsin kansalaisia. Kaikki kolme lasta ovat
syntyneet Saksassa.
Ennakkoratkaisupyynnöstä
ilmenee, että pääasian kantajat poistuivat Saksan alueelta vuoden 1999
ja 2010 välisellä ajalla. Täsmentämättä kyseisen poissaolon
alkamisajankohtaa tai syytä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin
täsmentää, että pääasian kantajat palasivat Saksaan kesäkuussa 2010.
Pääasian
kantajien palattua Saksaan heille annettiin 1.7.2010 todistus
FreizügG/EU:n 5 §:n nojalla. Nazifa Alimanovic ja hänen vanhin
tyttärensä Sonita, jotka olivat työkykyisiä Saksan lainsäädännössä
tarkoitetulla tavalla, työskentelivät lyhytaikaisissa työsuhteissa tai
työllistämistoimenpiteiden puitteissa kesäkuusta 2010 toukokuuhun 2011,
toisin sanoen alle vuoden ajan.
Ennakkoratkaisua
pyytänyt tuomioistuin (Bundessozialgericht, Saksan liittovaltion
sosiaalituomioistuin) täsmentää, että kaikki pääasian kantajat saivat
lisäksi perusturvaan liittyviä toimeentuloetuuksia SGB II:n nojalla;
viimeisin tällainen ajanjakso oli 1.12.2011–31.5.2012. Nazifa Alimanovic
ja hänen tyttärensä Sonita saivat työkykyisille edunsaajille
tarkoitettua toimeentulotukea (Arbeitslosengeld II), kun taas kaksi
muuta lasta, Valentina ja Valentino, saivat muille kuin ansiokykyisille
edunsaajille tarkoitettua sosiaalitukea.
Etuuksia
myönnettäessä toimivaltainen viranomainen Jobcenter Berlin Neukölln
(jäljempänä Jobcenter) lähti periaatteesta, että ulkomaalaisia, joiden
oleskeluoikeus perustuu pelkästään työn hakemiseen, koskevaa SGB II:n 7
§:n 1 momentin toisen virkkeen 2 kohdan poissulkevaa säännöstä ei
sovelleta, vaan sosiaali- ja lääkintäapua koskevan yleissopimuksen 1
artiklassa esitetty yhdenvertaisen kohtelun periaate syrjäyttää sen.
Varaumaan tukeutuen Jobcenter keskeytti kuitenkin etuuksien maksamisen
kokonaan toukokuussa 2012.
Pääasian
kantajien nostettua päätöstä vastaan kanteen Sozialgericht Berlin
kumosi kyseisen päätöksen. Se katsoi, että vaikka sen jälkeen, kun
työsuhteet päättyivät vuonna 2011, Nazifa Alimanovic ja hänen
Sonita-tyttärensä saattoivat vedota ainoastaan työn hakemiseen
perustuvaan oleskeluoikeuteen, SGB II:n 7 §:n 1 momentin toisen virkkeen
2 kohdan mukaista etuuden poissulkemisperustetta ei voitu kuitenkaan
soveltaa, sillä asetuksen N:o 883/2004 4 artiklassa kielletään unionin
kansalaisten kaikenlainen syrjintä jäsenvaltion omiin kansalaisiin
nähden nyt käsiteltävien erityisten maksuihin perustumattomien
rahaetuuksien yhteydessä. Sozialgericht Berlinin mukaan siinä ei ollut
mitään ristiriitaa sen mahdollisuuden kanssa, joka koskee sosiaalitukien
saamisen rajoittamista muun muassa direktiivin 2004/38 24 artiklan 2
kohdan nojalla. Kyseinen tuomioistuin katsoi lisäksi, että sosiaali- ja
lääkintäapua koskevan yleissopimuksen 1 artiklassa tunnustettu
yhdenvertaisen kohtelun erityisperiaate syrjäytti edelleen poissulkevan
säännöksen, sillä se katsoi, ettei varaumaa ollut sisällytetty
kansalliseen oikeuteen tai vahvistettu siinä.
Jobcenter,
joka katsoi, ettei etuuden epääminen ollut ristiriidassa unionin
oikeuden kanssa, valitti kyseisestä ratkaisusta ennakkoratkaisua
pyytäneeseen tuomioistuimeen. Sen mukaan SGB II:een perustuvat
perusturvaan liittyvät toimeentuloetuudet ovat direktiivin 2004/38 24
artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja ”sosiaaliavustuksia”, minkä vuoksi
niitä ei välttämättä makseta työnhakijoille. Jobcenterin mukaan
kyseisten etuuksien tavoitteena ei ole helpottaa pääsyä työmarkkinoille,
vaan SGB II:n 16 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä säädetään muista
työnhakijoiden integroimiseksi työmarkkinoille myönnettävistä
etuuksista. Lisäksi se väittää, ettei SGB II:n 7 §:n 1 momentin toisen
virkkeen 2 kohdassa jätetä ottamatta huomioon asetusta N:o 883/2004 ja
ettei etuuksien epääminen ole myöskään ristiriidassa sosiaali- ja
lääkintäapua koskevan yleissopimuksen kanssa, koska varauma on sen
mukaan pätevä ja Saksan perustuslain mukainen.
Ennakkoratkaisua
pyytänyt tuomioistuin täsmentää lisäksi, että Sozialgericht Berlinin
toteamusten, jotka sitovat sitä, mukaan Nazifa Alimanovic ja hänen
tyttärensä Sonita eivät voineet enää vedota työntekijän
oleskeluoikeuteen FreizügG/EU:n 2 §:n nojalla. Kesäkuusta 2010 lähtien
he olivat työskennelleet ainoastaan alle vuoden ajan lyhytaikaisissa
työsuhteissa tai työllistämistoimenpiteiden puitteissa, ja toukokuusta
2011 lähtien he eivät olleet enää toimineet palkattuina työntekijöinä
tai itsenäisinä ammatinharjoittajina. Bundessozialgericht nojautuu siten
FreizügG/EU:n 2 §:n 3 momentin toisen virkkeen ja direktiivin 2004/38 7
artiklan 3 kohdan c alakohdan yhdistetystä soveltamisesta seuraavaan
periaatteeseen, jonka mukaan pääasian kantajat menettivät työntekijän
asemansa kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun heidän ammatillinen
toimintansa oli päättynyt, toisin sanoen joulukuussa 2011.
Näin
ollen Nazifa Alimanovicin ja hänen Sonita-tyttärensä oli katsottava
olevan FreizügG/EU:n 2 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja
työnhakijoita, koska he olivat työskennelleet Saksassa ainoastaan alle
vuoden ajan lyhytaikaisissa työsuhteissa tai työllistämistoimenpiteiden
puitteissa. Tämän vuoksi SGB II:n säännösten, tarkemmin sanottuna sen 7
§:n 1 momentin toisen virkkeen 2 kohdan mukaan heidän oikeutensa
toimeentulotukeen ja näin ollen Valentinan ja Valentinon johdettu oikeus
sosiaalitukeen, jonka tarkoituksena oli heidän toimeentulonsa
takaaminen sen nojalla, ei tullut kyseeseen.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus
Oikeus
liikkua ja työskennellä on unionin oikeuden ehdoton perusvapaus. Tämän
toteamuksen jälkeen voidaan todeta unionin lainsäätäjän katsoneen, että
oli tarpeen rajata jäsenvaltioiden kansalaisten oleskeluoikeus.
Tässä
tarkoituksessa direktiivin 2004/38 7 artiklassa säädetään
ensisijaisesti, että unionin kansalaisilla on oikeus oleskella toisen
jäsenvaltion alueella yli kolmen kuukauden ajan, jos he ovat
työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia vastaanottavassa
jäsenvaltiossa tai jos heillä on itseään ja perheenjäseniään varten
riittävät varat niin, että he eivät oleskelunsa aikana muodostu
rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja
kattava sairausvakuutusturva kyseisessä jäsenvaltiossa.
Osoituksena
liikkumisvapauden ja siitä johtuvan oleskeluoikeuden
perustavanlaatuisesta luonteesta direktiivin 2004/38 14 artiklassa
asetetaan tiukat rajat mahdollisuudelle poistaa maasta unionin
kansalainen, joka ei täytä edellä mainittuja edellytyksiä.
Edellä
esitetyn perusteella julkisasiamies ehdottaa, että unionin tuomioistuin vastaa
Bundessozialgerichtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Euroopan
unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja
oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68
muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY,
73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY
kumoamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 2004/38/EY 24 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei
se ole esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa tietyt
asetuksen N:o 883/2004, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o
1244/2010, 70 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut ”maksuihin
perustumattomat erityiset raha-etuudet”, jotka ovat myös direktiivissä
2004/38 tarkoitettuja sosiaaliavustuksia, evätään sellaisilta muiden
jäsenvaltioiden kansalaisilta, joilla on direktiivin 2004/38 14 artiklan
4 kohdan b alakohtaan perustuva oikeus oleskella maassa yli kolme
kuukautta työnhaun vuoksi, vaikka samassa tilanteessa olevat
vastaanottavan jäsenvaltion omat kansalaiset ovat oikeutettuja kyseisiin
etuuksiin.
2) Direktiivin 2004/38
24 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle
jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa tietyt asetuksen N:o 883/2004,
sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 1244/2010, 70 artiklan 2
kohdassa tarkoitetut ”maksuihin perustumattomat erityiset
raha-etuudet”, jotka ovat myös direktiivissä 2004/38 tarkoitettuja
sosiaaliavustuksia, evätään automaattisesti ja ilman tapauskohtaista
tarkastelua sellaisilta muiden jäsenvaltioiden kansalaisilta, jotka
hakevat työtä vastaanottavan jäsenvaltion alueelta sen jälkeen, kun he
ovat tulleet kyseisille työmarkkinoille, vaikka samassa tilanteessa
olevat vastaanottavan jäsenvaltion omat kansalaiset ovat oikeutettuja
kyseisiin etuuksiin.
3) Pääasian
olosuhteiden kaltaisissa olosuhteissa jäsenvaltion kansalaisen, joka on
tai on ollut työssä vastaanottavassa jäsenvaltiossa, lapset sekä
vanhempi, joka on heidän tosiasiallinen huoltajansa, voivat vedota
jälkimmäisessä valtiossa oleskeluoikeuteen pelkästään työntekijöiden
vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 492/2011 10 artiklan
nojalla, eikä tällaisen oikeuden edellytyksenä ole, että heillä on
riittävät varat ja kattava sairausvakuutusturva kyseisessä valtiossa.