STM:n selvitys: Suomen otettava aktiivisempi rooli EU:n sosiaaliturvan koordinaatiossa

21.5.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Ensimmäiset johtopäätökset Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan ja EU-lainsäädännön vaatimusten yhteensovittamista tarkastelevasta selvityksestä ovat valmistuneet

Vaikka
sosiaaliturvan koordinaatioon EU-maiden välillä liittyy myös
ongelmia, ne eivät selvitystä tekevien varatuomari
Jukka Ahtelan ja Kelan suunnittelupäällikkö
Essi Rentolan mukaan ole niin suuria, että Suomen
asumisperusteinen sosiaaliturvajärjestelmä olisi pikaisen tai
suuren remontin tarpeessa.

Julkisuudessa on arvosteltu esimerkiksi lapsilisien maksamista
Suomessa työskentelevän EU-kansalaisen ulkomailla asuville
perheenjäsenille. Suomea sitoo tässä EU-lainsäädäntö, joka
edellyttää yhdenvertaista kohtelua ja turvaa työntekijän oikeuden
työskentelymaan sosiaaliturvaan. Suomi voi säätää itsenäisesti
esimerkiksi lapsilisän tasosta, mutta lapsilisä on EU-lainsäädännön
mukaan maksettava yhtäläisesti kaikille siihen oikeutetuille lasten
asuinmaasta riippumatta. Tästä perussäännöstä luopuminen vaatisi
todennäköisesti jopa EU:n perussopimusten muuttamista. 

“Selvitys osoittaa, että Suomen oma kansallinen liikkumavara
sosiaaliturvan koordinaatiota koskevassa päätöksenteossa on hyvin
kapea. Siksi Suomen pitää jatkossa nykyistä aktiivisemmin
osallistua EU:n lainsäädäntötyöhön koordinaatiojärjestelmän
kehittämiseksi. Järjestelmän pitää tukea ihmisten vapaata
liikkuvuutta, mutta sen on myös mahdollistettava jäsenvaltioiden
toimintavapaus sosiaaliturvassa ja sen rahoituksessa. EU-tason
toimia tarvitaan myös, jotta luottamus järjestelmään säilyy. Suomi
ei ole ainoa maa, joka on tästä huolissaan, joten tukea varmasti
löytyy. Tällaisia keskustelunavauksia on muualla jo tehtykin”,
sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko sanoo.

Selvittäjät huomauttavat, että Suomessa on usein herätty
kansallisen sosiaaliturvalainsäädännön kansainvälisiin
ulottuvuuksiin vasta valmistelun loppuvaiheessa, jolloin suuria
muutoksia ei ole enää voitu tehdä. Selvittäjien mukaan kaikessa
lainsäädännössä kansainväliset velvoitteet ja vaikutukset on
otettava alusta asti huomioon. Sosiaaliturvalainsäädäntö
valmistellaan usein kolmikantaisesti, mutta mukaan tarvittaisiin
kansainvälisen sosiaaliturvan asiantuntemus, “neljäs kanta”.

Selvittäjät pitävät tärkeänä viranomaisten välisen yhteistyön ja
tiedonvaihdon lisäämistä niin Suomen sisällä kuin yli rajojen.
Tällä hetkellä tietosuojalainsäädäntö estää monessa tapauksessa
sujuvan tiedonvaihdon. Tiedonkulun esteiden poistaminen parantaisi
mahdollisuuksia valvoa sosiaaliturvaoikeuksien toteutumista ja
sosiaalivakuutusmaksujen maksamista. Tämän muutoksen Suomi voisi
tehdä myös kansallisella tasolla.

Selvittäjien mukaan Suomen kannattaa ehdottomasti
tulevaisuudessakin tukea työvoiman vapaata liikkuvuutta. Kuitenkin
myös työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ihmisten liikkuvuus on
EU:n alueella kasvussa. Siksi pitäisi selvittää perusteellisesti,
miten asumisperusteisen sosiaaliturvan rahoitus ja maksettavat
etuudet pysyvät jatkossa tasapainossa.

Ministeri Risikko käynnisti keväällä selvityksen Suomen
asumisperusteisen sosiaaliturvan ja EU-lainsäädännön vaatimusten
yhteensovittamisesta. Ahtelan ja Rentolan selvityksen lisäksi
eduskunnan apulaisoikeusasiamies
Maija Sakslinilta on pyydetty lausunto Suomen ja
EU:n toimivallasta sosiaaliturvassa sekä Suomen kansallisen
lainsäädännön liikkumavarasta. Loppuraportti valmistuu kesäkuun
alussa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments