KHO kritisoi kehitysvammalakia ja katsoi äidin oikeutta tavata kehitysvammaista poikaansa rajoitetun laittomasti

KHO:2013:142
Yhteydenpidon rajoittaminen – Neuvottelumuistio – Valituskelpoisuus – Tehokas oikeussuojakeino – Kehitysvammaisten erityishuolto

A oli valituksessaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että hänen
oikeuttaan pitää yhteyttä hänen asumispalveluyksikössä asuvaan,
aikuiseen kehitysvammaiseen poikaansa rajoitettiin sosiaalityöntekijän
allekirjoittamasta neuvottelumuistiosta ilmenevällä tavalla.
Hallinto-oikeus oli jättänyt A:n rajoituksen poistamiseen tähtäävät
vaatimukset tutkimatta, koska neuvottelumuistio ei ollut
hallintolainkäyttölain 5 §:ssä tarkoitettu valituskelpoinen päätös.
Hallinto-oikeus totesi lisäksi, ettei kyseisellä neuvottelumuistiolla
ole rajoitettu eikä voitukaan rajoittaa erityishuollossa olevan
kehitysvammaisen yhteydenpitoa siten kuin kehitysvammaisten
erityshuollosta annetun lain 42 §:ssä tarkoitetaan.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kehitysvammaisten
erityishuollosta annetun lain säännökset yhteydenpidon rajoittamisesta
olivat puutteelliset. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei
hallinto-oikeuden olisi tullut jättää A:n vaatimuksia tutkimatta,
vaikkei neuvottelumuistiota voitu pitää valituskelpoisena päätöksenä. A
oli esittänyt ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan tulkintakäytännössä
tarkoitetun perusteltavissa olevan väitteen siitä, että hänen
ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän ja yksityiselämän
suojaansa loukataan. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklasta johtui, että
A:lle oli asiassa taattava tehokas oikeussuojakeino. Perustuslain 21
§:stä ilmeni, että jokaisen on voitava saada oikeuksiaan ja
velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman
lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Koska A:lla ei ollut käytettävissään
muuta tehokasta oikeussuojakeinoa eikä muuta keinoa saada
oikeussuojapyyntöään tuomioistuimessa tutkittavaksi, hallinto-oikeuden,
joka oikeusjärjestyksen mukaan oli yleensä toimivaltainen tutkimaan
hallintovalituksia päätöksistä, joilla yhteydenpitoa rajoitetaan muun
lainsäädännön nojalla, ei olisi tullut jättää A:n vaatimuksia
tutkimatta.

Korkein hallinto-oikeus tutki A:n vaatimukset. A:n ja hänen
poikansa välistä yhteydenpitoa oli sittemmin rajoitettu
hallintopäätöksellä. A:n oikeussuojan tarve korkeimmassa
hallinto-oikeudessa koski siten enää tuota päätöstä edeltänyttä aikaa.
Korkein hallinto-oikeus vahvisti, ettei A:n oikeutta pitää yhteyttä
poikaansa ollut voitu rajoittaa pidetyn neuvottelun eikä siitä tehdyn
muistion perusteella. Äänestys 3–2.

KHO:2013:142