OM: Eräiden vakavimpien rikosten valmistelu rangaistavaksi elokuun alusta

17.7.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Rangaistaviksi tulevat eräiden törkeimpien rikosten eli henkirikoksen, törkeän pahoinpitelyn, panttivangin ottamisen ja törkeän ryöstön valmistelu. Valmisteluna rangaistavaa on myös näiden rikosten tekemisestä sopiminen

Valmistelun erillisellä rangaistavuudella on käytännössä merkitystä
vain silloin, kun teko todella jää vain valmistelun asteelle eikä siis
täytettyä rikosta tai edes sen yritystä tapahdu.

Valmistelun rangaistavuuden ehtona on aina, että tekijän
nimenomaisena aikomuksena on tehdä rikos. Rikoksen valmistelusta ei
voida syyttää, jos vaara rikoksen toteutumisesta on vähäinen. Henkilö on
rangaistusvastuusta vapaa myös, jos hän on vapaaehtoisesti luopunut
rikoksen valmistelusta tai estänyt sen jatkumisen.

Tiettyjen vakavimpien rikosten valmistelu on jo tähän asti ollut
rangaistavaa. Esimerkiksi huumausainerikoksen, rahanväärennyksen ja
terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun
kriminalisointi on perustunut kansainvälisiin ja eurooppalaisiin
velvoitteisiin.

Rikoslain 1.8.2013 voimaan tulevien uusien säännösten mukaan törkeän
henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen – murhan, tapon, surman tai
törkeän pahoinpitelyn – valmisteluun syyllistyy henkilö, joka rikoksen
tekemistä varten pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta
hengenvaarallista välinettä tai muuten rikokseen erityisesti soveltuvaa
tekovälinettä. Valmistelurikokseen syyllistyy myös, jos sopii toisen
kanssa henkirikoksen tai törkeän pahoinpitelyn tekemisestä tai laatii
sitä koskevan yksityiskohtaisen suunnitelman. Rikoksen valmistelua on
myös se, jos palkkaa, käskee tai muuten yllyttää toista henkirikokseen
tai törkeään pahoinpitelyyn taikka lupautuu tai tarjoutuu tekemään sen.
Enimmäisrangaistuksena teosta voidaan tuomita neljä vuotta vankeutta.

Panttivangin ottamisen valmistelusta voidaan tuomita vankeutta
enintään kolme vuotta. Siihen syyllistyy henkilö, joka panttivangin
ottamista varten pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta
hengenvaarallista välinettä tai muuten rikoksen tekemiseen erityisesti
soveltuvaa välinettä. Panttivangin ottamisen valmistelusta voidaan
tuomita myös se, joka valmistaa tai hankkii rikoksen toteuttamiseen
tarvittavan tilan. Rikokseen syyllistyy myös, jos sopii toisen kanssa
panttivangin ottamisesta, laatii sitä koskevan yksityiskohtaisen
suunnitelman tai hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen
tiedon.

Törkeän ryöstön valmistelun enimmäisrangaistus on kolme vuotta
vankeutta. Siihen syyllistyy henkilö, joka törkeän ryöstön tekemistä
varten pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta
hengenvaarallista välinettä tai muuten rikoksen tekemiseen erityisesti
soveltuvaa apuvälinettä. Törkeän ryöstön valmistelusta voidaan tuomita
myös se, joka hankkii rikoksen tekemisessä tarpeellisen erityisen
tiedon. Samoin rangaistusvastuuseen joutuu, jos sopii toisen kanssa
törkeän ryöstön tekemisestä tai laatii sitä koskevan yksityiskohtaisen
suunnitelman.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments