Erittäin merkittävä EU-tuomioistuimen ratkaisu EU:n perusoikeuskirjan kansallisesta soveltamisesta

Arvonlisäverotus oli riittävän eurooppalaista, jotta siihen liittyvä veropetosasian käsittely kuului perusoikeuskirjan soveltamisalaan.
Kyse ne bis in idem -kiellon merkityksestä.

Unionin tuomioistuin muistuttaa tämänpäiväisessä tuomiossaan aluksi, että perusoikeuskirjan sanamuodon mukaan perusoikeuskirja koskee jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Perusoikeuskirjassa vahvistetaan täten unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, jonka mukaan perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia on noudatettava silloin, kun kansallinen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan. Sellaisia unionin oikeuden alaan kuuluvia tilanteita ei siten voi olla, joihin kyseisiä perusoikeuksia ei sovellettaisi. Unionin oikeuden sovellettavuus merkitsee perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien sovellettavuutta. Unionin tuomioistuin täsmentää, että arvonlisäverotuksessa annettujen virheellisten tietojen johdosta määrättyjä veronkorotuksia ja nostettua syytettä veropetoksesta on pidettävä arvonlisäverotukseen sekä unionin taloudellisten etujen suojaamiseen liittyvien useiden unionin oikeuden säännösten soveltamisena.4 Tämän vuoksi Åkerberg Franssonin tilanteeseen voidaan soveltaa – ja unionin tuomioistuin voi tulkita – perusoikeuskirjaa ja siten siihen sisältyvää ne bis in idem -periaatetta.
Näin ollen silloin, kun jäsenvaltion tuomioistuimen on tutkittava, onko kansallinen säännös tai toimenpide, jolla sovelletaan unionin oikeutta tilanteessa, jossa jäsenvaltioiden toiminta ei määräydy täysin unionin oikeuden perusteella, yhdenmukainen perusoikeuksien kanssa, kansalliset viranomaiset ja tuomioistuimet saavat soveltaa perusoikeuksien suojaa koskevia kansallisia standardeja sillä edellytyksellä, ettei tällä soveltamisella vaaranneta perusoikeuskirjassa, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut, määrättyä suojan tasoa eikä unionin oikeuden ensisijaisuutta, yhtenäisyyttä ja tehokkuutta.
Unionin tuomioistuin toteaa ne bis in idem -periaatteesta, ettei se ole esteenä sille, että jäsenvaltio määrää saman teon eli arvonlisäveron ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättämisen perusteella sekä verotuksellisia että rikosoikeudellisia seuraamuksia. Jotta taataan arvonlisäverotulojen kantaminen täysimääräisesti ja samalla unionin taloudellisten etujen suojaaminen, jäsenvaltioilla on nimittäin vapaus valita sovellettavat seuraamukset. Seuraamukset voivat siten olla hallinnollisia seuraamuksia, rikosoikeudellisia seuraamuksia tai näiden molempien yhdistelmiä. Ainoastaan silloin, kun verotuksellinen seuraamus on luonteeltaan rikosoikeudellinen ja kun se on tullut lopulliseksi perusoikeuskirjassa tarkoitetun mukaisesti, ne bis in idem -periaate on esteenä sille, että samaa henkilöä vastaan nostetaan syyte samasta teosta.
Verotuksellisten seuraamusten rikosoikeudellisen luonteen arvioimisessa on otettava huomioon kolme kriteeriä. Ensimmäinen kriteereistä koskee rikkomisen luonnehdintaa kansallisessa oikeudessa, toinen rikkomisen luonnetta ja kolmas sen seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta, joka tekijälle voidaan määrätä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on näiden kriteereiden valossa päättää, onko kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen verotuksellisten ja rikosoikeudellisten seuraamusten yhdistelmää tarkasteltava kansallisiin standardeihin nähden, minkä seurauksena se saattaa pitää tätä yhdistelmää kyseisten sääntöjen vastaisena, kunhan se noudattaa sitä ehtoa, että jäljelle jäävät seuraamukset ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Unionin tuomioistuin toteaa seuraavaksi, ettei unionin oikeudessa säännellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten välistä suhdetta eikä määrätä myöskään siitä, millä tavoin kansallisen tuomioistuimen on toimittava silloin, kun on kyse ristiriidasta ihmisoikeussopimuksessa taattujen oikeuksien ja kansallisen oikeussäännön välillä.

Lehdistötiedote: Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-617/10

Tuomio: C-617/10 – Tuomio