Generic filters
Exact matches only
23.9.2014 Oikeusuutiset

OM: Lakiluonnos lausunnolle: Rikosuhrimaksulla parannusta uhrien tukipalveluihin

Rikoksen uhrien tukipalveluihin kanavoitavaa valtion rahoitusta halutaan kasvattaa. Tätä varten ehdotetaan otettavaksi käyttöön rikoksentekijältä perittävä rikosuhrimaksu. Vastaavasta mallista on kokemuksia useassa Euroopan maassa – On arvioitu, että vähintään 85 prosenttia rikollisuuden kustannuksista syntyy suoraan rikoksen uhreille ja potentiaalisille uhreille. Rikosuhrimaksu velvoittaa rikoksentekijät osallistumaan uhrien tukipalveluiden rahoittamiseen. Tämä on merkittävä askel…

https://asianajajaliitto.fi/2014/09/om-lakiluonnos-lausunnolle-rikosuhrimaksulla-parannusta-uhrien-tukipalveluihin/
27.6.2014 Oikeusuutiset

Valtion korvausvastuuta koskeva asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyä varten

KKO:2014:45 Oikeudenkäyntimenettely – Pääkäsittely hovioikeudessa A ja B olivat kanteessaan vaatineet valtiolta vahingonkorvausta aiheettomista ja lainvastaisista esitutkintatoimenpiteistä ja esitutkintaan liittyvien salassa pidettävien tietojen antamisesta viranomaisten toimesta ulkopuolisille. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen katsoen muun ohella, että tuomiossa selostettu valtion näkemystä tukeva näyttö oli laajempaa ja uskottavampaa kuin A:n ja B:n näkemystä tukeva…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/valtion-korvausvastuuta-koskeva-asia-palautettiin-hovioikeuteen-paakasittelya-varten/
6.2.2014 Oikeusuutiset

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson: Rikosuhrimaksulla turvataan tukipalvelut rikosten uhreille

Rikosuhrimaksun käyttöönotolla voidaan oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan merkittävästi parantaa rikoksen uhrin asemaa tulevaisuudessa Ministeri kertoi uudistukseen liittyvän lainvalmistelutyön käynnistymisestä Rikosuhripäivystyksen 20-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä  5. helmikuuta. – Vaikka rikoksen uhrin asemaa on viime vuosina pyritty parantamaan monin eri tavoin, on vielä paljon tehtävää, jotta tarpeenmukaiset tukipalvelut voidaan turvata uhreille yhdenvertaisina. Tukipalveluja tarjoavien…

https://asianajajaliitto.fi/2014/02/oikeusministeri-anna-maja-henriksson-rikosuhrimaksulla-turvataan-tukipalvelut-rikosten-uhreille/
17.7.2013 Oikeusuutiset

Valtioneuvoston viestintäosasto: Unionin tuomioistuimen tuomio koskien tappioiden vähentämisoikeutta omistajanvaihdostilanteessa

Unionin tuomioistuin antaa torstaina 18. heinäkuuta tuomionsa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ennakkoratkaisupyyntöön asiassa C-6/12, P, joka koskee tuloverolain mukaista tappioiden vähentämisoikeutta omistajanvaihdostilanteessa Tuloverolain 122 §:n 1 momentin mukaan yhtiö, jonka osakkeista yli puolet on vaihtanut omistajaa, menettää oikeutensa vähentää verotettavasta tulosta omistajanvaihdosvuonna ja aikaisempina vuosina vahvistetun tappion. Tuloverolain 122 §:n 3…

https://asianajajaliitto.fi/2013/07/valtioneuvoston-viestintaosasto-unionin-tuomioistuimen-tuomio-koskien-tappioiden-vahentamisoikeutta-omistajanvaihdostilanteessa/
12.6.2013 Oikeusuutiset

Parlamentilta tuki Schengenin uudistuspaketille

Oikeus vapaaseen liikkuvuuteen Schengen-alueella on entistä turvatumpi parlamentin tänään hyväksymien sääntöjen myötä Schengen-sääntöjen noudattamista valvovat tarkastajat voivat jatkossa tehdä ennalta ilmoittamatta tarkastuskäyntejä sisärajojen rajanylityspaikoille. Tuoreen eurobarometritutkimuksen mukaan 62 % vastaajista piti vapaata liikkuvuutta Euroopan yhdentymisen positiivisimpana seurauksena. Yllätyskäynnit sisärajoille Uudet säännöt mahdollistavat ensimmäistä kertaa tarkastajien ennalta ilmoittamattomat tarkastuskäynnit sisärajojen rajanylityspaikoille…

https://asianajajaliitto.fi/2013/06/parlamentilta-tuki-schengenin-uudistuspaketille/
13.4.2022

Terveiset Euroopan unionista!

Asianajajaliiton hallitus vieraili huhtikuussa eurooppalaisissa oikeusinstituutioissa. Matkasuunnitelman mukaisesti hallitus tutustui Strasbourgissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, Luxemburgissa unionin tuomioistuimeen ja yleiseen tuomioistuimeen sekä Brysselissä EU-komissioon ja Euroopan asianajajaliittojen neuvostoon, CCBE:hen. Alustavaan ohjelmaan perehdyttyäni odotin erityisesti vierailua ihmisoikeustuomioistuimessa sekä unionin tuomioistuimessa, jossa pääsisimme seuraamaan tuomioistuimen suullista käsittelyä. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa, jossa…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/terveiset-euroopan-unionista/
21.6.2023 Oikeusuutiset

KKO esittää muutoksenhakusäännösten täydentämistä

Kor­kein oi­keus esit­tää val­tio­neu­vos­tol­le, että muu­tok­sen­ha­kua kor­keim­paan oi­keu­teen kos­ke­via sään­nök­siä täy­den­net­täi­siin. Korkein oikeus esittää kahta lainsäädäntömuutosta: ns. hyppyvalituslupaa ja ennakkopäätöskysymysmenettelyä. Esityksen tavoitteena on edistää korkeimman oikeuden mahdollisuuksia antaa ennakkopäätöksiä ja siten huolehtia lainkäytön yhtenäisyydestä ja oikeuskäytännön ohjaamisesta. Hyppyvalituslupa koskee jatkokäsittelylupa-asioita. Esityksen mukaan korkein oikeus voisi ottaa suoraan ratkaistavakseen ennakkopäätösluonteisia kysymyksiä…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/kko-esittaa-muutoksenhakusaannosten-taydentamista/
16.6.2023 Oikeusuutiset

Hallitusohjelmassa ei asianajajalain uudistusta eikä perustuslain tarkistamista riippumattomuuden varmistamiseksi

Tänään julkistetussa hallitusohjelmassa on monia lupauksia oikeudenhoidon alalle. Etukäteen keskustelussa olleista asioista ohjelmaan eivät kuitenkaan päätyneet esimerkiksi perustuslain tarkistaminen oikeuslaitoksen riippumattomuuden takaamiseksi. Asianajajalain kokonaisuudistus ei kuulu hallituksen ohjelmaan, ei myöskään yksityisten avustajien oikeusapupalkkioiden korotus. Pienriitamenettely ei myöskään näy tavoitteiden joukossa, eikä julkisuuslain uudistaminen tai rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamislainsäädännön uudistaminen. Nämä…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/hallitusohjelmassa-ei-asianajajalain-uudistusta-eika-perustuslain-tarkistamista-riippumattomuuden-varmistamiseksi/
11.4.2023

Periksi ei anneta

Maailmassa on kuulemma yli sata versiota jääkaappimagneeteista, joiden pohjana on toisen maailmansodan brittipropagandalauseeksi suunniteltu ”Keep calm and carry on”. Keskellä vaaraa ja pelkoa kehotetaan pysymään rauhallisena ja jatkamaan, mitä ikinä olikaan tekemässä. Asianajajille lienee tutuin versio: ”Keep calm and call your lawyer”. Kansanluonne on hyvin monitulkintainen konsepti, mutta ehkä voidaan…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/periksi-ei-anneta/
23.3.2023 Oikeusuutiset

Työryhmä ehdottaa rikosten uhrien aseman parantamista

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia rikosvahinkolakiin. Tavoitteena on parantaa erityisesti vakavien rikosten uhriksi joutuneiden henkilöiden sekä surmansa saaneen henkilön läheisten korvaussuojaa. Työ on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa, jonka mukaan rikoksen uhrin ja henkirikoksen uhrin omaisten parempi tuki turvataan. Työryhmä ehdottaa, että valtion varoista maksettavien korvausten enimmäismääriä korotetaan, niin että…

https://asianajajaliitto.fi/2023/03/tyoryhma-ehdottaa-rikosten-uhrien-aseman-parantamista/