Search
Generic filters
Exact matches only
Filter by Custom Post Type
16.9.2020 Oikeusuutiset

OM: Oikeudenkäyntien ja asioinnin sujuvoittamiseen sekä rikosvastuun toteutumisen turvaamiseksi osoitetaan lisärahoitusta

Hallitus päätti tänään budjettiriihessä panostuksista oikeusjärjestelmän vahvistamiseen. Muun muassa oikeudenkäyntien ja asioinnin sujuvoittamiseen sekä rikosvastuun toteutumisen turvaamiseksi osoitetaan lisärahoitusta. Hallitus osoitti lisärahoitusta tuomioistuimille 2,7 miljoonan euroa ensi vuodelle oikeudenkäyntien sujuvoittamiseen ja vesi- ja ympäristöasioiden ruuhkan purkuun 1,7 miljoonaa euroa. Myös Syyttäjälaitokselle on tulossa 2,5 miljoonan euron tasokorotus rikosvastuun toteutumisen turvaamiseksi.…

https://asianajajaliitto.fi/2020/09/om-oikeudenkayntien-ja-asioinnin-sujuvoittamiseen-seka-rikosvastuun-toteutumisen-turvaamiseksi-osoitetaan-lisarahoitusta/
7.3.2016 Oikeusuutiset

Puoliso ei ollut avunantajana rikosvastuussa kotona tapahtuneesta kannabiksen kasvatuksesta

VaaHO:2016:2 Huumausainerikos Rikokseen osallisuus – Avunanto Itsekriminointisuoja B:tä syytettiin huumausainerikoksesta yhdessä avopuolisonsa A:n kanssa niin, että syytteen mukaan B oli sallinut A:n harjoittaman hampun viljelyn heidän yhteisesti omistamansa ja B:n asuntonaan käyttämän asuinrakennuksen pihamaalla sekä sallinut hampun säilytyksen muun muassa asuintiloissa. Toissijaisesti B:tä syytettiin avunannosta huumausainerikokseen. Käräjäoikeus luki syyksi avunannon…

https://asianajajaliitto.fi/2016/03/puoliso-ei-ollut-avunantajana-rikosvastuussa-kotona-tapahtuneesta-kannabiksen-kasvatuksesta/
16.3.2015 Oikeusuutiset

Ruotsin HD: Journalistinen tarkoitus luvattoman aseen hankkimisessa otettiin huomioon rangaistuksen mittaamisessa; kyse ei rikosvastuun poistavasta tekijästä

Ruotsin korkein oikeus (HD) on hiljattain ratkaissut Expressen-iltapäivälehden toimittajia koskevan tapauksen, jossa toimittajat olivat halunneet osoittaa, kuinka helppoa Malmössa on hankkia luvaton ase. HD katsoi, että toimittajien journalistinen tarkoitus ei poistanut rangaistusvastuuta sen paremmin sananvapauslainsäädännön kuin sosiaaliadekvanssin perusteella, mutta se voitiin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa. HD muutti alempien tuomioistuinten ratkaisuja…

https://asianajajaliitto.fi/2015/03/ruotsin-hd-journalistinen-tarkoitus-luvattoman-aseen-hankkimisessa-otettiin-huomioon-rangaistuksen-mittaamisessa-kyse-ei-rikosvastuun-poistavasta-tekijasta/
3.7.2013 Oikeusuutiset

KKO:n ennakkopäätös työturvallisuusrikosvastuun kohdentumisesta

KKO:2013:56 Työrikos – Työturvallisuusrikos Oikeushenkilön rangaistusvastuu – Yhteisösakko Yhtiön työntekijä oli vammautunut käyttäessään puristinta, joka oli hallintalaitteiltaan ja suojaukseltaan työturvallisuusmääräysten vastainen. Työntekijöiden puristimella käyttämä työtapa oli ollut työturvallisuutta koskevan ohjeen vastainen. Puristimeen ei ollut tehty työturvallisuutta kohentavia parannuksia työntekijän vammautumisen jälkeenkään. Kysymys tehtaan teknisen johtajan, käyttöpäällikön ja vuoromestarin syyllistymisestä työturvallisuusrikokseen.…

https://asianajajaliitto.fi/2013/07/kkon-ennakkopaatos-tyoturvallisuusrikosvastuun-kohdentumisesta/
31.3.2023 Lausunnot

Lausunto syyttäjän esitutkintayhteistyön tehostamista ja yhdenmukaistamista koskevasta ohjeluonnoksesta

Valtakunnansyyttäjän toimistolle Dnro L2023-11 Lausuntopyyntönne: SY/569/2023, 28.2.2023 SYYTTÄJÄN ESITUTKINTAYHTEISTYÖN TEHOSTAMISTA JA YHDENMUKAISTAMISTA KOSKEVA OHJELUONNOS Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) on saanut Valtakunnansyyttäjän toimistolta 28.2.2023 päivätyn lausuntopyynnön koskien esitutkintayhteistyön tehostamista ja yhdenmukaistamista koskevaa ohjeluonnosta ja sen liitettä Asianajajaliitto lausuu luonnoksen johdosta kunnioittavasti seuraavaa. 1. Yleistä Kuten työryhmälle annetun tehtävän taustatiedoissa on todettu,…

https://asianajajaliitto.fi/2023/03/lausunto-syyttajan-esitutkintayhteistyon-tehostamista-ja-yhdenmukaistamista-koskevasta-ohjeluonnoksesta/
21.2.2023 Oikeusuutiset

KKO: Ajo-oikeudettomuudesta ei ollut säädetty riittävän tarkasti – syyte hylättiin

KKO:2023:11 Liikennerikos – Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta – Ajokielto – Laillisuusperiaate – Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate A oli määrätty määräaikaiseen ajokieltoon. Hänen ajokorttiaan ei ollut ajokiellon aikana saatu poliisin haltuun. A oli ajokiellon päättymisen jälkeen kuljettanut henkilöautoa. Tämän perusteella häntä syytettiin kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Korkein oikeus katsoi, että rikoslain 23 luvun 10 §:n…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/kko-ajo-oikeudettomuudesta-ei-ollut-saadetty-riittavan-tarkasti-syyte-hylattiin/
17.2.2023 Oikeusuutiset

Lakivaliokunta antoi mietintönsä oikeudenhoidon selonteosta

Lakivaliokunnan mietintö LaVM 31/2022 vp VNS 13/2022 vp  Valtioneuvoston selonteko oikeudenhoidosta Otteita mietinnöstä: Asiantuntijat ovat yleisesti pitäneet selontekoa lähtökohtaisesti perusteltuna, mutta on myös katsottu, että siinä olisi tullut käsitellä myös muun muassa oikeusvaltioon liittyviä periaatteellisia kysymyksiä, Euroopan unionin ja kansainvälisen tason liittymiä sekä ministeriön toimialan toimijoiden ohella muita oikeudenhoidon toimijoita,…

https://asianajajaliitto.fi/2023/02/lakivaliokunta-antoi-mietintonsa-oikeudenhoidon-selonteosta/
24.11.2022 Oikeusuutiset

Apulaisoikeuskansleri: Poliisilla merkittäviä laiminlyöntejä lähisuhdeväkivallan ja seksuaalirikosten rikostutkinnoissa

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan Itä-Uudenmaan ja Pohjanmaan poliisilaitosten lukuisat lähisuhdeväkivaltaa ja seksuaalirikoksia koskevat esitutkinnat ovat viivästyneet aiheettomasti. Alkuvuodesta 2022 julkaistussa artikkelissa kerrottiin esimerkkejä seksuaalirikosten ja lähisuhdeväkivallan esitutkinnoissa ilmenneistä ongelmista. Apulaisoikeuskansleri otti muun muassa näiden tietojen perusteella omana aloitteenaan käsiteltäväksi 77 poliisissa vireillä olevaa tai päätettyä seksuaalirikosten ja lähisuhdeväkivallan esitutkintaa. Erityisesti…

https://asianajajaliitto.fi/2022/11/apulaisoikeuskansleri-poliisilla-merkittavia-laiminlyonteja-lahisuhdevakivallan-ja-seksuaalirikosten-rikostutkinnoissa/
12.9.2022 Oikeusuutiset

Oikeusministeriön tulevaisuuskatsaus julkaistu osana valtioneuvoston katsausta

Pitkittynyt koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja kiihtyvä ilmastonmuutos ovat johtaneet Suomen ja koko maailman tilanteeseen, jossa tulevaisuus näyttää varsin epävarmalta. Epävarmassa tilanteessa päätöksenteko on vaikeaa. Suomessa pidetään eduskuntavaalit keväällä 2023 ja uuden hallitusohjelman pitäisi linjata lähivuosien politiikasta. Tähän tarpeeseen ministeriöt julkaisevat yksiin kansiin kootun tulevaisuuskatsauksen, joka luo tuleville päättäjille kattavan…

https://asianajajaliitto.fi/2022/09/oikeusministerion-tulevaisuuskatsaus-julkaistu-osana-valtioneuvoston-katsausta/
9.7.2022 Oikeusuutiset

Rikoslain seksuaalirikosäännökset uudistuvat ensi vuoden alusta.

Uudistuksella halutaan vahvistaa jokaisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa. Samalla mittava uudistus yhdenmukaistaa ja selkiyttää rikoslain seksuaalirikoksia koskevaa sääntelyä. Tasavallan presidentin vahvisti lain tänään. – Tämä historiallinen uudistus parantaa merkittävästi seksuaalirikosten uhrien asemaa, kun jatkossa raiskauksen määrittelyssä keskeistä on uhrin oma tahto. Nyt pystymme suojaamaan paremmin myös lapsia, jotka…

https://asianajajaliitto.fi/2022/07/rikoslain-seksuaalirikosaannokset-uudistuvat-ensi-vuoden-alusta/