Generic filters
Exact matches only
16.4.2014 Oikeusuutiset

Euroopan komissio tarkastelee kansainvälisten perheiden ongelmia ja pyytää ehdotuksia lisätoimenpiteistä

Euroopan komission 15.4. julkaisemassa kertomuksessa käsitellään niitä oikeudellisia ongelmia, joihin kansainväliset pariskunnat (eli pariskunnat, joiden puolisot ovat eri maiden kansalaisia) edelleen törmäävät yrittäessään ratkaista avioliittoaan tai lastensa huoltoa koskevia ongelmia rajatylittävissä tilanteissa Kansalaisten lisääntynyt liikkuvuus Euroopan unionissa on johtanut siihen, että on yhä enemmän perheitä, joiden jäsenet ovat eri maiden…

https://asianajajaliitto.fi/2014/04/euroopan-komissio-tarkastelee-kansainvalisten-perheiden-ongelmia-ja-pyytaa-ehdotuksia-lisatoimenpiteista/
29.5.2022 Oikeusuutiset

Avopuolison itsemurha päivää ennen lausumamääräajan päättymistä katsottiin lailliseksi esteeksi tyytymättömyyden ilmoittamiselle

Vaa­HO:2022:7 Ylimääräinen muutoksenhaku – Menetetyn määräajan palauttaminen – Laillinen este Ylimääräisen muutoksenhaun hakija B ei ollut lapsen asumista koskevassa asiassa toimittanut käräjäoikeudelle lausumaa, koska hänen avopuolisonsa oli tehnyt itsemurhan määräajan päättymistä edeltäneenä päivänä. Käräjäoikeus oli tämän johdosta hyväksynyt B:n vastapuolen hakemuksen ja muuttanut asianosaisten yhteisen lapsen asumisen B:n luota isänsä…

https://asianajajaliitto.fi/2022/05/avopuolison-itsemurha-paivaa-ennen-lausumamaaraajan-paattymista-katsottiin-lailliseksi-esteeksi-tyytymattomyyden-ilmoittamiselle/
29.11.2021 Oikeusuutiset

Yhden tuomarin kokoonpano oli riittävä vaikka rikoksen rangaistusasteikkoa oli teon jälkeen korotettu siten, ettei yhden tuomarin kokoonpano enää riitä

KKO:2021:84 Tuomioistuimen päätösvaltaisuus – Oikeudenkäyntimenettely – Jutun palauttaminen Käräjäoikeus oli 31.7.2020 antamallaan tuomiolla ratkaissut elokuussa 2018 tehdyksi väitettyä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan asian oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 §:n mukaisessa yhden tuomarin kokoonpanossa. Rikoksen tekoaikana voimassa olleen lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin (540/2011) mukainen enimmäisrangaistus…

https://asianajajaliitto.fi/2021/11/yhden-tuomarin-kokoonpano-oli-riittava-vaikka-rikoksen-rangaistusasteikkoa-oli-teon-jalkeen-korotettu-siten-ettei-yhden-tuomarin-kokoonpano-enaa-riita/
22.9.2021 Lausunnot

Lausunto uutta Bryssel IIa -asetusta täydentävää kansallista sääntelyä koskevasta työryhmän mietinnöstä

Lausuntopyyntö VN/13480/2020 Suomen Asianajajaliiton lausunto uutta Bryssel IIa -asetusta täydentävää kansallista sääntelyä koskevasta työryhmän mietinnöstä Suomen Asianajajaliitto (jäljempänä ”Asianajajaliitto”) esittää pyydettynä lausuntona seuraavan. Työryhmän tehtävänä on ollut valmistella Bryssel IIa -asetuksen soveltamisen edellyttämät muutokset kansalliseen lainsäädäntöön. Arvioitavana on ollut myös, onko Suomessa lapsen palauttamisesta annetun päätöksen täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä tarpeen…

https://asianajajaliitto.fi/2021/09/lausunto-uutta-bryssel-iia-asetuksta-taydentavaa-kansallista-saantelya-koskevasta-tyoryhman-mietinnosta/
31.12.2020 Oikeusuutiset

Suomessa työskentelevän turkkilaisen puolison oleskeluluvasta päätettäessä tulee huomioida EU:n ja Turkin välinen assosiaatiosopimus vuodelta 1980

KHO:2020:170 Ulkomaalaisasia – Oleskelulupa – Perheenjäsen – Hallinnon lainalaisuusvaatimus – Viranomaisen selvittämisvelvollisuus – Turkin tasavallan ja Euroopan talousyhteisön välinen assosiaatiosopimus – Assosiaationeuvoston päätös – Unionia sitova kansainvälinen sopimus – Välitön oikeusvaikutus – Lailliset työmarkkinat – Asian palauttaminen Maahanmuuttovirastolle Perheenkokoaja, Turkin kansalainen B oleskeli Suomessa pysyvällä oleskeluluvalla. Hänellä oli siten työnteko-oikeus…

https://asianajajaliitto.fi/2020/12/suomessa-tyoskentelevan-turkkilaisen-puolison-oleskeluluvasta-paatettaessa-tulee-huomioida-eun-ja-turkin-valinen-assosiaatiosopimus-vuodelta-1980/
23.10.2018 Oikeusuutiset

Maahanmuuttoviraston tulee varmistua alaikäisen vastaanotto-olosuhteista käännytystilanteessa

KHO:2018:138 Ulkomaalaisasia – Yksin Suomeen tullut alaikäinen turvapaikanhakija – Käännyttäminen – Paluun turvallisuuden ja vastaanotto-olosuhteiden asianmukaisuudesta varmistuminen – Lapsen etu – Huoltajien jäljittäminen – Paluudirektiivi Asiassa oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys siitä, oliko alaikäinen, yksin Suomeen tullut Irakista oleva turvapaikanhakija A voitu käännyttää Irakiin. Kun Maahanmuuttovirasto oli hylännyt A:n kansainvälistä suojelua…

https://asianajajaliitto.fi/2018/10/maahanmuuttoviraston-tulee-varmistua-alaikaisen-vastaanotto-olosuhteista-kaannytystilanteessa/
12.4.2018 Oikeusuutiset

Ylivelkaantuneille lisää apua, rangaistuspolitiikkaan tiukennuksia, sakon muuntorangaistus palautetaan

Hallituksen kehysriihessä asetettu tavoitteita OM:n hallinnon alalle. Hallitus tehostaa ylivelkaantumisen hoitamista panostamalla vuosina 2019-2020 vuositasolla yhteensä 8 miljoonaa euroa ja vuosina 2021-2022 vuositasolla yhteensä 9 miljoonaa euroa lisää talous- ja velkaneuvontaan, ulosotossa tehtävään velallisten neuvotaan ja tuomioistuinkäsittelyjen nopeuttamiseen. – On erittäin tärkeää, että pyrimme samanaikaisesti ehkäisemään ylivelkaantumista sekä parantamaan jo…

https://asianajajaliitto.fi/2018/04/ylivelkaantuneille-lisaa-apua-rangaistuspolitiikkaan-tiukennuksia-sakon-muuntorangaistus-palautetaan/
4.11.2015 Oikeusuutiset

Rikosasia palautettiin käräjille kun se oli ratkaistu väärässä kokoonpanossa, vaikka HO oli käsitellyt asian

KKO:2015:78 Tuomioistuimen päätösvaltaisuus Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäynnin edellytys – Jutun palauttaminen Lainvoima – Osittainen lainvoima Käräjätuomari oli yksin puheenjohtajana käsitellyt ja ratkaissut asian, jossa vastaajalle oli vaadittu rangaistusta muiden rikosten ohella lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus ei tämän vuoksi ollut ollut päätösvaltainen. Päätösvaltaisuuden puute ei ollut korjaantunut, vaikka asiaa oli sittemmin käsitelty…

https://asianajajaliitto.fi/2015/11/rikosasia-palautettiin-karajille-kun-se-oli-ratkaistu-vaarassa-kokoonpanossa-vaikka-ho-oli-kasitellyt-asian/
2.7.2014 Oikeusuutiset

Ihmiskaupan uhriksi joutunut prostituoitu ei saanut turvapaikkaa tai oleskelulupaa

KHO:2014:112 Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Ihmiskauppa – Vaino – Epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu – Yhteiskunnallinen ryhmä – Haavoittuva asema – Valtion suojelu – Nigeria Nigeriasta kotoisin oleva naishenkilö A oli hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta. Maahanmuuttovirasto oli katsonut A:n joutuneen ihmiskaupan uhriksi Euroopassa, jonne hänet oli kotimaastaan erehdytetty lähtemään,…

https://asianajajaliitto.fi/2014/07/ihmiskaupan-uhriksi-joutunut-prostituoitu-ei-saanut-turvapaikkaa-tai-oleskelulupaa/
25.6.2014 Oikeusuutiset

OM: Isyyslaki uudistuu – isyyden tunnustaminen mahdollista avopareille jo neuvolassa

Hallitus esittää nykyisen, vuodesta 1976 voimassa olleen isyyslain ajanmukaistamista Suurin muutos koskee isyyden tunnustamismenettelyä selvissä tapauksissa, kuten silloin kun tulevat vanhemmat asuvat avoliitossa. Jatkossa isyys olisi mahdollista tunnustaa neuvolakäyntien yhteydessä jo ennen lapsen syntymää. Merkittävä muutos olisi myös isyyden vahvistamista koskevan kanneoikeuden palauttaminen takautuvasti niille, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/om-isyyslaki-uudistuu-isyyden-tunnustaminen-mahdollista-avopareille-jo-neuvolassa/