Generic filters
Exact matches only
19.4.2024 Oikeusuutiset

Korkein oikeus arvioi pakkokeinon edellytyksenä olevaa syytä epäillä -kynnystä

KKO:2024:27 Pakkokeino – Vakuustakavarikko Kysymys vakuustakavarikon rikosepäilyä koskevan edellytyksen täyttymisestä törkeän veropetoksen perusteella. 12. Korkein oikeus toteaa, että vakuustakavarikkoasian käsittely on summaarista ja lain esitöiden mukaan rikosepäilyä koskevalla matalalla kynnyksellä on nimenomaisesti pyritty välttämään se, ettei vakuustakavarikkoasiasta muodostuisi pääasian esikäsittelyä. Tähän lähtökohtaan nähden vakuustakavarikkovaatimuksen esittäjältä ei voida ainakaan pääsääntöisesti edellyttää…

https://asianajajaliitto.fi/2024/04/korkein-oikeus-arvioi-pakkokeinon-edellytyksena-olevaa-syyta-epailla-kynnysta/
14.4.2023 Oikeusuutiset

Poliisi menetteli virheellisesti kevytmoottoripyörän haltuunotossa

Kantelija arvosteli Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen menettelyä. Hän kertoi, että poliisi otti vuonna 2017 haltuunsa hänen pojallensa ostaman crossipyörän. Kantelija ei saanut asiasta mitään tietoa ennen kuin hän joulukuussa 2021 soitti poliisilaitokselle ja hän sai tietää, että pyörä oli ”kuulutettu valtiolle vuonna 2019”. Kantelija katsoi, että pyörä on viety häneltä laittomasti. Häntä…

https://asianajajaliitto.fi/2023/04/poliisi-menetteli-virheellisesti-kevytmoottoripyoran-haltuunotossa/
12.4.2019 Oikeusuutiset

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus rikosoikeudellista yhteistyötä koskevassa asiassa

Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö rikosoikeuden alalla – Direktiivi 2014/41/EU – Oikeusviranomaisen antama eurooppalainen tutkintamääräys – Menettelyt ja takeet määräyksen antaneessa valtiossa – Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen aineelliset perusteet – Oikeussuojakeinojen puuttuminen määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa – Prosessiautonomia – Vastaavuus- ja tehokkuusperiaate – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 47 artikla – Direktiivin 2014/41 14…

https://asianajajaliitto.fi/2019/04/julkisasiamiehen-ratkaisuehdotus-rikosoikeudellista-yhteistyota-koskevassa-asiassa/
31.5.2018 Oikeusuutiset

Lakimiehen asiakkaalleen antaman kirjeen takavarikko rikkoi ihmisoikeussopimusta

Lakimies antoi poliisin saattamalle asiakkaallen taitetun asiakirjan oikeustalolla. Poliisin ei olisi tullut ottaa asiakirjaa haltuunsa ja tutkia sitä. In today’s Chamber judgment in the case of Laurent v. France (application no. 28798/13) theEuropean Court of Human Rights held, unanimously, that there had been: a violation of Article 8 (right to…

https://asianajajaliitto.fi/2018/05/lakimiehen-asiakkaalleen-antaman-kirjeen-takavarikko-rikkoi-ihmisoikeussopimusta/
20.9.2016 Oikeusuutiset

Hammaslääkärin laskutustiedot eivät olleet takavarikkokiellon piirissä

THO:2016:3 Takavarikko – Pakkokeino – Etsintä Asiassa on kysymys siitä, sisältävätkö rikoksesta epäiltynä olevan hammaslääkärin asiakaslaskut tietoja, jotka kuuluvat lääkärin todistamiskiellon piiriin ja joita poliisi ei sen vuoksi saa takavarikoida rikosasian todisteina käytettäviksi. Viitaten käräjäoikeuden ratkaisusta ilmeneviin lainkohtiin, hovioikeus lausuu lisäksi seuraavaa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ään liittyvässä hallituksen esityksessä…

https://asianajajaliitto.fi/2016/09/hammaslaakarin-laskutustiedot-eivat-olleet-takavarikkokiellon-piirissa/
27.2.2016 Oikeusuutiset

Se, oliko kyse paikanetsinnästä vai erityisestä kotietsinnästä on saatettavissa tuomioistuimen arvioitavaksi

HelHO:2015:19 Paikanetsintä Erityinen kotietsintä Pakkokeinolaki Takavarikko Käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta hakemuksen siltä osin kuin hakemus on perustunut paikanetsintää koskeviin pakkokeinolain säännöksiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 29.5.2016 antamassaan erityistä kotietsintää koskevassa ratkaisussaan (2657/4/14) todennut, että etsinnän kohteella on katsoessaan poliisin toimittaman paikanetsinnän erityiseksi kotietsinnäksi, mahdollisuus saattaa etsinnän laillisuus tuomioistuimen arvioitavaksi pakkokeinolain 8…

https://asianajajaliitto.fi/2016/02/se-oliko-kyse-paikanetsinnasta-vai-erityisesta-kotietsinnasta-on-saatettavissa-tuomioistuimen-arvioitavaksi/
23.3.2015 Oikeusuutiset

SM: Ministeri Räsänen: Lakihanke poliisin tiedonhankintasäännöksistä tarpeen

Sisäministeriössä on sisäministeri Päivi Räsäsen toimeksiannosta arvioitu poliisilain tiedonhankintasäännösten riittävyyttä Arviointityön tavoitteena oli selvittää, ovatko poliisilain tiedonhankintasäännökset riittävän kattavat ennaltaehkäisemään järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa ja terroristisia uhkia. Erityisesti tuli selvittää, onko viranomaisilla riittäviä keinoja ennalta estää tai paljastaa yhteiskunnan kannalta kaikkein vakavimpia rikoksia. Räsänen pitää asiaa kiireellisenä. – Olen syksyllä antanut…

https://asianajajaliitto.fi/2015/03/sm-ministeri-rasanen-lakihanke-poliisin-tiedonhankintasaannoksista-tarpeen/
3.12.2014 Oikeusuutiset

Takavarikkoajan ylittyminen ei estä menettämisseuraamusta. Tietoväline määrätttiin alustettavaksi kokonaan laittomien tiedostojen hävittämiseksi.

THO:2014:1 Väärennys Rikosten yksiköinti Takavarikko Menettämisseuraamus Tietokone Kovalevy Kysymys huumausaineiksi katsottavien lääkkeiden hankkimisen yrityksen kelvollisuudesta, lääkemääräysväärennysrikosten yksiköinnistä, menettämisseuraamuksen tuomitsemisesta tilanteessa, jossa menetettäväksi tuomittavan omaisuuden takavarikon määräaika on ylitetty sekä tietokoneen kovalevyllä ja muistitikulla olevien tiedostojen menetetyksi tuomitsemisen toteuttamistavasta. THO:2014:1

https://asianajajaliitto.fi/2014/12/takavarikkoajan-ylittyminen-ei-esta-menettamisseuraamusta-tietovaline-maaratttiin-alustettavaksi-kokonaan-laittomien-tiedostojen-havittamiseksi/
29.10.2014 Oikeusuutiset

SM: Poliisin tiedonhankintasäännösten kattavuutta selvitetään

Sisäministeriö tarkentaa viime viikkoista tiedotettaan toimenpiteistä terrorismin uhan vähentämiseksi. Tiedotteessa sanottiin, että ministeriö käynnistää lainsäädäntöhankkeen jossa arvioidaan ovatko poliisilain tiedonhankintasäännökset riittävän kattavat vastaamaan muuttuneeseen terrorismin uhkatilanteeseen Kyseessä on kuitenkin selvityshanke eli ministeriössä on tarkoitus lähiaikoina selvittää pitäisikö poliisin tiedonhankintasäännöksiin tehdä muutoksia muuttuneen uhkatilanteen takia. Hankkeessa arvioidaan muun muassa voidaanko poliisilain…

https://asianajajaliitto.fi/2014/10/sm-poliisin-tiedonhankintasaannosten-kattavuutta-selvitetaan/
12.6.2014 Oikeusuutiset

Tilastokeskus: Poliisi, tulli ja rajavartiolaitos suorittivat 210 300 pakkokeinoa vuonna 2013

Määrä oli 6 300 pakkokeinoa (2,9 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna Pakkokeinoista kolmannes oli päihtyneen säilöönottoja, joissa kysymys on henkilön tai hänen ympäristönsä turvallisuuden varmistamisesta. Muut pakkokeinolajit liittyivät lähes aina syylliseksi epäillyn henkilön syyllisyyden tutkimiseen tai rikosprosessin turvaamiseen. Poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen pakkokeinot 2004–2013 Päihtyneenä säilöönotettujen määrä näyttää viime vuosina kääntyneen…

https://asianajajaliitto.fi/2014/06/tilastokeskus-poliisi-tulli-ja-rajavartiolaitos-suorittivat-210-300-pakkokeinoa-vuonna-2013/