Generic filters
Exact matches only
1.8.2022 Oikeusuutiset

EOA: Edunvalvonnan tarpeen selvittäminen kesti liian kauan

Kantelija pyysi tutkimaan läheisensä edunvalvonnan tarpeen selvittämiseen kulunutta aikaa Digi- ja väestötietovirastossa. Kantelun mukaan asia oli laitettu vireille tammikuussa 2021. Vireille kirjaamisen jälkeen asia oli päätynyt viraston asianhallintajärjestelmän työjonoon odottamaan käsittelijää. Selvityksen mukaan asianhallintajärjestelmästä ei ilmennyt tarkalleen, milloin asia oli otettu käsittelyyn. Viimeistään 4.10.2021 asia oli kuitenkin ollut käsittelyssä asian…

https://asianajajaliitto.fi/2022/08/eoa-edunvalvonnan-tarpeen-selvittaminen-kesti-liian-kauan/
15.10.2021 Oikeusuutiset

Ministeri Henriksson: oikeudenhoidon selonteon valmistelu käynnistyy

Hallitus on päättänyt käynnistää oikeudenhoidon selonteon valmistelun. Tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöille kokonaisvaltainen ja ajantasainen tieto suomalaisen oikeudenhoidon tilasta. Oikeusministeriö valmistelee selonteon. Selonteon tarpeen nosti keväällä esiin eduskunnan lakivaliokunta. Huoli oikeusvaltiosta ja oikeudenhoidon toimintaedellytyksistä on ollut esillä koko vaalikauden ja hallinnonalan resursseja on myös toistuvasti lisätty puutteellisen perusrahoituksen vuoksi. Samalla on…

https://asianajajaliitto.fi/2021/10/ministeri-henriksson-oikeudenhoidon-selonteon-valmistelu-kaynnistyy/
11.10.2021 Oikeusuutiset

EOA: Perinnönjakoa koskevan lupa-asian käsittely Digi- ja väestötietovirastossa kesti liian pitkään

Kantelija pyysi tutkimaan Digi– ja väestötietoviraston menettelyä perinnönjakoa koskevan lupa–asian käsittelyssä. Kantelija oli tyytymätön käsittelyaikaan, joka oli kantelun tekohetkellä ollut kantelijan kertoman mukaan noin puoli vuotta. Kantelun mukaan viivästymisestä oli aiheutunut haittaa, koska perintö oli menettänyt arvoaan käsittelyn aikana. Myöskään käsittelyaikaa koskeneisiin tiedusteluihin ei ollut vastattu. Asia oli tullut vireille…

https://asianajajaliitto.fi/2021/10/eoa-perinnonjakoa-koskevan-lupa-asian-kasittely-digi-ja-vaestotietovirastossa-kesti-liian-pitkaan/
12.7.2021 Oikeusuutiset

Oikeusasiamieheltä kaksi ratkaisua edunvalvonnan tarpeen selvitämisen viivästymisistä

“Asiat, joissa on kyse epäilyksestä sen suhteen, kykeneekö ihminen huolehtimaan omista taloudellisista ja muista henkilökohtaisista asioistaan,ovat ihmisen perusturvallisuuteen liittyvien tekijöiden näkökulmasta hyvin keskeisiä. Tähän nähden tällaisten asioiden käsittely olisi hyvä saada päätökseen mahdollisimman joutuisasti.”   Edunvalvonnan tarpeen selvittämisen käsittelyajat (pdf) Edunvalvonnan tarpeen selvittäminen viivästyi lainvastaisesti (pdf)  

https://asianajajaliitto.fi/2021/07/oikeusasiamiehelta-kaksi-ratkaisua-edunvalvonnan-tarpeen-selvitamisen-viivastymisista/
31.12.2020 Oikeusuutiset

Vammainen 80-vuotias EU-kansalainen oli Suomessa asuvan unionin kansalaisen perheenjäsen ja oli oikeutettu oleskeluoikeuden rekiateröintiin

KHO:2020:166 Ulkomaalaisasia – Unionin kansalainen – Oleskeluoikeuden rekisteröinti – Unionin kansalaisen perheenjäsen – Huollettavana oleva sukulainen suoraan ylenevässä polvessa – Tosiasiallisesti taloudellisesti riippuvainen Maahanmuuttovirasto ei ollut rekisteröinyt vuonna 1940 syntyneen, muutoksenhakijana olevan Viron kansalaisen unionin kansalaisen oleskeluoikeutta, koska hänen ei voitu katsoa olevan Suomessa vakituisesti asuvan tyttärensä huollettavana ulkomaalaislaissa tarkoitetulla…

https://asianajajaliitto.fi/2020/12/vammainen-80-vuotias-eu-kansalainen-oli-suomessa-asuvan-unionin-kansalaisen-perheenjasen-ja-oli-oikeutettu-oleskeluoikeuden-reksiterointiin/
10.11.2020 Oikeusuutiset

EOA arvioi voiko henkilölle määrätty edunvalvoja päättää päämiehen antaman asianajotoimeksiannon

Kantelija (asianajaja) pyysi tutkimaan edunvalvontatoimiston yleisen edunvalvojan menettelyä asianajotoimeksiannon päättämistä koskevassa asiassa. Kantelija kertoi yleisessä edunvalvonnassa olleen päämiehen antaneen hänelle asianajotoimeksiannon muun muassa päämiehen asumista koskeneessa asiassa. Toimeksiannon johdosta kantelija oli lähettänyt edunvalvojalle kirjeen. Sen mukaan kantelijalle oli toimitettu hyvinvointikuntayhtymän päätös siitä, että päämiehelle oli myönnetty tehostetun palveluasumisen paikka. Päämies…

https://asianajajaliitto.fi/2020/11/eoa-arvioi-voiko-henkilolle-maaratty-edunvalvoja-paattaa-paamiehen-antaman-asianajotoimeksiannon/
2.10.2020 Oikeusuutiset

Kiinteistön ostajalla ei ollut valitusoikeutta kun maistraatti oli jättänyt myöntämättä edunvalvojalle luvan kiinteistön myyntiin

KHO:2020:103 Holhoustoimen edunvalvonta – Kiinteistön kauppa – Holhoustoimilain mukainen lupa – Valitusoikeus – Välittömät ja välilliset oikeusvaikutukset – Oikeustoimen vastapuoli Asiassa oli ratkaistavana, oliko holhoustoimilain 35 §:n mukaista lupa-asiaa koskevalla päätöksellä sellaisia välittömiä vaikutuksia luvanvaraisen oikeustoimen vastapuolen oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun, että hänellä olisi ollut valitusoikeus lupa-asiassa annetusta päätöksestä. Edunvalvoja…

https://asianajajaliitto.fi/2020/10/kinteiston-ostajalla-ei-ollut-valitusoikeutta-kun-maistraatti-oli-jattanyt-myontamatta-edunvalvojalle-luvan-kiinteiston-myyntiin/
21.9.2020 Oikeusuutiset

KHO katsoi, ettei edunvalvontavaltuutuksen vahvistamiselle ollut esitetty riittävää selvitystä

KHO: Holhoustoimen edunvalvonta – Edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen – Valtuuttajan vastustamisen merkitys  A oli allekirjoittamassaan edunvalvontavaltakirjassa valtuuttanut B:n edustamaan itseään taloudellisissa asioissa sekä sellaisissa henkilöään koskevissa asioissa, joiden merkitystä A ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä. B oli maistraatille tekemässään hakemuksessa pyytänyt, että maistraatti vahvistaisi edellä mainitun A:n allekirjoittaman…

https://asianajajaliitto.fi/2020/09/kho-katsoi-ettei-edunvalvontavaltuutusken-vahvistamiselle-ollut-esitetty-riittavaa-selvitysta/
17.3.2020 Oikeusuutiset

Oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamisesta selvitys

Oikeusministeriö on asettanut selvityshenkilön selvittämään oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista. Selvityksen laatii varatuomari Juhani Jokinen. Hankkeen tavoitteena on selvittää aiempaa tarkemmin valtakunnallisen oikeusapu- ja edunvalvontaviraston perustamista. Edellisen kerran oikeusministeriö selvitti viraston perustamista vuonna 2017. Viraston toiminnan periaatteita ja organisointimalleja on kuitenkin tarpeen arvioida nyt tarkemmin. Lisäksi talous- ja velkaneuvonta on tullut…

https://asianajajaliitto.fi/2020/03/oikeusapu-ja-edunvalvontaviraston-perustamisesta-selvitys/
12.11.2019 Oikeusuutiset

Työntekijäyhdistystä ei voitu pitää aitona työntekijöiden ammattiyhdistyksenä, joka oli kelpoinen tekemään työehtosopimuksen.

Yhdistyksen solmima työehtosopimus ei siten ollut pätevä työehtosopimus. Käräjäoikeudessa kantajana olevan työntekijän työhön oli sovellettava yleissitovaa työehtosopimusta.   Kollektiivisopimuksilla luodaan oikeuksia ja velvoitteita sopijapuoliin nähden ulkopuolisille tahoille. Työtuomioistuin katsoo, että tämän johdosta vaatimus kollektiivisopimusten osapuolten riippumattomuudesta neuvotteluja käytäessä korostuu. Niiden, joiden puolesta kollektiivisopimus on tehty, on voitava luottaa siihen, että…

https://asianajajaliitto.fi/2019/11/tyontekijayhdistysta-ei-voitu-pitaa-aitona-tyontekijoiden-ammattiyhdistyksena-joka-oli-kelpoinen-tekemaan-tyoehtosopimuksen/