Skip to main content

Organisaatio

Organisaatiomme

Suomen Asianajajaliitossa ylin päättävä elin on valtuuskunta. Valtuuskunnan tekemien päätösten toteuttamisesta vastaa liiton yhdeksänhenkinen hallitus sekä hallituksen vakituiset erityistyöryhmät eli valiokunnat. Asianajajaliiton toimistossa liiton operatiivista toimintaa johtaa pääsihteeri.

Asianajajaliitto toimii valtakunnallisesti ja sillä on 12 paikallisosastoa ympäri maata. Ne tekevät työtä aktiivisesti sen eteen, että asiakkaiden tarvitsemat oikeuspalvelut ja toisaalta asianajajien toimintaedellytykset turvataan myös valtakunnallisesti.

Luottamustehtävissä toimii yli 300 asianajajaa

Asianajajaliiton tunnettu aktiivisuus perustuu suurimmaksi osaksi liitossa toimivien luottamushenkilöiden aktiiviseen ja pitkäjänteiseen toimintaan. Monet luottamushenkilömme ovat vuosikymmenten saatossa työskennelleet itseään säästämättä liiton eri toimielimissä vuosien, jotkut jopa yli kymmenen vuoden ajan. Luottamushenkilömme tekevät tätä työtä mielellään, koska he näkevät, kuinka suuri käytännön vaikutus tehdyllä työllä on suomalaisten oikeusolojen paranemiseen.

Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää valtuuskunta. Hallitus ja sen pysyvät, erityisiin teemoihin keskittyneet valiokunnat valmistelevat asioita valtuuskunnalle ja vastaavat valtuuskunnan tekemien päätösten toteuttamisesta. Liiton 12 paikallisosaston myötä asianajajien järjestötoiminta on aktiivista ympäri maata. Huomaa, että asianajajat eivät saa rahallista korvausta luottamustoiminnastaan, vaan he edistävät liiton nimissä tekemänsä työn kautta Suomen oikeusolojen kehittymistä pro bono eli ilman korvausta.

 
 

 

Asianajajaliiton toimisto palvelee jäsenistönsä lisäksi jokaista, joka haluaa lisätietoja asianajajien toiminnasta tai koulutuksesta, etsii asianajajaa (ks. Löydä asianajaja -palvelu), haluaa kannella asianajajasta tai on kiinnostunut oikeusvaltion kehittämisestä.

Katso yhteystietomme.

Eikö homma toiminutkaan? Valvontalautakunta tutkii.

Liitossa toimii myös itsenäinen ja riippumaton asianajajien itsesääntelyelin, valvontalautakunta. Valvontalautakunta käsittelee asianajajista tehdyt kantelut samaan tapaan kuin esimerkiksi toimittajien etiikkaa sääntelevä Julkisen sanan neuvosto. Valvontalautakuntaan kuuluu sekä asianajajia että asianajajakunnan ulkopuolisia jäseniä.