Hakutulokset hakusanalla: rikoksentekijän suojelemeinen
Lausunto laittoman maassa oleskelun tutkintakeinoja ja rangaistusasteikkoa koskevista muutostarpeista
...olennaisesti kuuluvan Suomessa oleskelun johdosta esimerkiksi laittomasti maassa oleskelevan majoittamisen tai hänen muunlaisen auttamisen voidaan tulkita tarkoittavan rikoslain 15 luvun 11 §:n mukaista rikoksentekijän paon edistämistä tai yritystä estää rikoksentekijän...
Lue lisää
Lausunto rikosvahinkolain uudistamista koskevasta työryhmämietinnöstä
...rikoksista on pieni, on edellä esitetystä pääteltävissä, että korvaustason ylittäviä kärsimystilanteita esiintyy vain harvoin. Vielä tuodaan esille, että korvausten enimmäismääristä luopuminen ei Asianajajaliiton näkemyksen mukaan vaikuta velallisen, rikoksentekijän, varallisuusolosuhteisiin. Velallisen...
Lue lisää
Lausunto HE:stä laeiksi yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain ja vankiterveydenhuollon yksiköstä annetun lain muuttamisesta
...aina yksilökohtaista. On riskinä, että valvonnasta oheistoimintoineen tulee satunnaisille vakavan seksuaali- tai väkivaltarikoksen tehneille lisärangaistus. Oikeus terveystietojen saantiin ja niiden luovutus Arviointityö tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä rikoksentekijän kanssa. Potilastietojen käsittelystä...
Lue lisää
Lausunto HE:stä eduskunnalle laeiksi rikoslain 2 c luvun 5 §:n ja henkilötietojen käsittelystä rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain muuttamisesta
...ennaltaehkäisevillä sosiaalipoliittisilla toimilla, joilla pyritään estämään erityisesti nuorten syrjäytymistä. Rikoksentekijän tulisi olla rikoksen tekohetkellä tietoinen vallitsevasta käytännöstä, jotta hän voisi laskea sen vaikutuksen omassa asiassaan. Ensikertalaisuuden laskeminen on tälläkin hetkellä...
Lue lisää
Lausunto työryhmämietinnöstä Aserikoksia koskevan sääntelyn muuttaminen
...yhdessä ehdotetun vähimmäisrangaistuksen nostamisen kanssa lainsäätäjä tulisi luoneeksi tilanteen, jossa ensikertalaisena tuomittavan rikoksentekijän kohdalla käytettävissä ei olisi muuta seuraamusvaihtoehtoa kuin ehdoton vankeus. Tämä on ristiriidassa asteittain ankaroituvan seuraamusjärjestelmän periaatteen kanssa,...
Lue lisää
Lausunto rahanpesudirektiivin täytäntöönpanoa valmistelleen työryhmän mietinnöstä
...törkeän rahanpesun edellytykset täyttyvät ja että rikoksentekijän toiminnan painopiste on rahanpesussa eikä esirikoksessa. Mietinnössä on todettu, että voimassa olevan lain esitöiden mukaan käytännön soveltamistilanteessa huomio on suunnattava rikoskokonaisuuteen ja on...
Lue lisää
Lausunto varmuusvankeuden käyttöönottoa ja elinkautisvankien vapauttamismenettelyn kehittämistä koskevasta arviomuistiosta
...Eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut vuonna 2018 yhdistelmärangaistuksen määräämisen edellytyksenä olevan vaarallisuusarvioinnin osalta, ettei yhdistelmärangaistuksen käyttöönoton myötä ole ehdotettu muutosta rikoksentekijän vaarallisuuden arviointia koskeviin edellytyksiin. Tällöin perustulakivaliokunta myös lausui sääntelyn olevan...
Lue lisää