Generic filters
Exact matches only
1.10.2018 Oikeusuutiset

Lomautusten aikana poistuneiden työntekijöiden tilalle sai palkata uudet työntekijät

KKO:2018:57 Työsopimus – Lomauttaminen Taloudellisesti vaikeassa tilanteessa ollut yhtiö oli säästötoimenpiteenä lomauttanut noin 2 500 työntekijäänsä 12 päivän ajaksi. Samaan aikaan porrastetusti toteutettujen lomautusten kanssa yhtiön palveluksesta oli poistunut työntekijöitä, joiden tilalle yhtiö oli palkannut uusia työntekijöitä. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, ettei yhtiö ollut kohtuudella voinut tarjota tätä…

https://asianajajaliitto.fi/2018/10/lomautusten-aikana-poistuneiden-tyontekijoiden-tilalle-sai-palkata-uudet-tyontekijat/
22.6.2015 Oikeusuutiset

Osa-aikainen lomautus ei oikeuttanut työntekijää saamaan irtisanomisajan palkan

KKO:2015:43 Työsopimus – Lomauttaminen – Irtisanomisajan palkka Työntekijä oli osa-aikaisesti lomautettu heinäkuussa 2009 siten, että hän 16 työviikon aikana oli työskennellyt kuusi viikkoa. Marraskuussa samana vuonna lomautus oli muuttunut kokoaikaiseksi. Työntekijä irtisanoi työsopimuksensa toukokuussa 2010 ja vaati irtisanomisajan palkkaa työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla, koska katsoi olleensa…

https://asianajajaliitto.fi/2015/06/osa-aikainen-lomautus-ei-oikeuttanut-tyontekijaa-saamaan-irtisanomisajan-palkan/
16.6.2023 Oikeusuutiset

Hallitusohjelmassa ei asianajajalain uudistusta eikä perustuslain tarkistamista riippumattomuuden varmistamiseksi

Tänään julkistetussa hallitusohjelmassa on monia lupauksia oikeudenhoidon alalle. Etukäteen keskustelussa olleista asioista ohjelmaan eivät kuitenkaan päätyneet esimerkiksi perustuslain tarkistaminen oikeuslaitoksen riippumattomuuden takaamiseksi. Asianajajalain kokonaisuudistus ei kuulu hallituksen ohjelmaan, ei myöskään yksityisten avustajien oikeusapupalkkioiden korotus. Pienriitamenettely ei myöskään näy tavoitteiden joukossa, eikä julkisuuslain uudistaminen tai rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamislainsäädännön uudistaminen. Nämä…

https://asianajajaliitto.fi/2023/06/hallitusohjelmassa-ei-asianajajalain-uudistusta-eika-perustuslain-tarkistamista-riippumattomuuden-varmistamiseksi/
30.9.2020

Mitä yrityksessä kannattaa lopulta mitata?

Asianajajat toimivat tehtävissä, joissa on joka päivä kyse kriisistä tai sen välttämisestä.  Jokainen meistä on viimeisen puolen vuoden aikana saanut tottua niin sanotusti uuteen normaaliin. Maaliskuun puolenvälin koronashokki on ollut itselleni urallani ainutlaatuinen tapahtuma. Se käytännössä tarkoitti alkuviikkoina uskomatonta kalenterihurrikaania. Kaikkien toimistomme juristien kalenterit toisaalta tyhjenivät kerralla oikeuden istunnoista ja…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/mita_yrityksessa_kannattaa_lopulta_mitata/
27.5.2020

Työoikeusasianajajan kokemuksia koronasta

Viime viikot ovat olleet työoikeusjuristin kannalta ammatillisesti varsin mielenkiintoista aikaa. Kovilla ovat olleet mm. työmarkkinajuristit, yritysten omat lakimiehet, työlainsäädännön valmisteluun osallistuvat virkamiehet ja työoikeutta hoitavat asianajajat ja muut lakimiehet.  Työoikeusasianajajan puhelin alkoi piristä ja sähköposti laulaa poikkeuksellisen tiuhaan tahtiin maaliskuun puolivälin paikkeilla, kun koronavirustilanteen vakavuuteen havahduttiin Suomessa ja Suomen hallituksen…

https://asianajajaliitto.fi/blogi/tyooikeusasianajajan-kokemuksia-koronasta/
17.1.2017 Oikeusuutiset

Työnantaja oli lyönyt laimin työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutensa

HelHO:2016:14 Työsopimus Työsopimuksen irtisanominen Yhteistoiminta yrityksissä . . . Hovioikeus toteaa, että A:lla oli yhtiössä pitkä työkokemus. Asiassa ei ole edes väitetty, että A:n työn laadussa olisi ollut jotain moittimista. Päinvastoin, esimerkiksi D on kertonut, että A:n after sales -osaamista oli pidetty erittäin hyvänä. B:n kertomuksesta taas ilmenee, että A…

https://asianajajaliitto.fi/2017/01/tyonantaja-oli-lyonyt-laimin-tyon-tarjoamis-ja-koulutusvelvollisuutensa/
28.6.2015 Oikeusuutiset

Kunta ei saanut lomauttaa ruuhkaantuneen sosiaalitoimen henkilöstöä

Vaasan HaO: Kunnallisasia – Lomauttaminen – Sosiaalityön henkilöstö – Sosiaalitakuu Kaupunginhallitus oli päättänyt, että kaupungin henkilöstö lomautetaan viideksi vuorokaudeksi. Asiassa sadun selvityksen mukaan kaupungissa toimeentulotukihakemusten ratkaiseminen oli jo ennen lomautuksia toistuvasti viivästynyt siten, että useat toimeentulotukihakemukset ja myös kiireellisenä toimitetut toimeentulotukihakemukset olivat jääneet käsittelemättä lain säätämässä määräajassa. Ennen lomautuksia ei…

https://asianajajaliitto.fi/2015/06/kunta-ei-saanut-lomauttaa-ruuhkaantuneen-sosiaalitoimen-henkilostoa/