KKO äänesti: Oliko lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia käsiteltävä uudelleen kun lapsi oli kolme vuotta edelliskertaa vanhempi?
5.2.2025 | OikeusuutisetKKO:2025:17 Lapsen huolto ja tapaamisoikeus
Kysymys siitä, oliko hakemuksen ja aikaisempien ratkaisujen perusteella ilmeistä, että edellytyksiä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen muuttamiseen ei ollut, ja oliko käräjäoikeus siten voinut hylätä hakemuksen kirjallisessa menettelyssä. (Ään.)
16. Korkein oikeus toteaa, että lapsen kasvaessa myös hänen mielipiteenmuodostuksensa voidaan ainakin lähtökohtaisesti katsoa muuttuvan itsenäisemmäksi. Mitä varttuneemmasta ja kypsemmästä lapsesta on kysymys, sitä suurempi merkitys lapsen mahdolliselle itsenäiselle ja perustellulle mielipiteelle tulee antaa. Iältään 10-vuotiaan lapsen kyky hahmottaa asioita ja tapaamis- ja asumisjärjestelyjensä merkitystä sekä muodostaa näistä itsenäinen käsityksensä on usein hyvin erilainen kuin 14-vuotiaan. Ottaen huomioon tämä seikka, edellisistä oikeudenkäynneistä kulunut, lapsen ikään ja kehitysvaiheeseen suhteutettuna vähäistä pidempi aika sekä lapsen omien toivomusten ja mielipiteen mahdollinen merkitys tässä asiassa Korkein oikeus katsoo, että nojautumalla pelkästään edellisen oikeudenkäynnin yhteydessä yli kolme vuotta aikaisemmin hankittuihin tietoihin lapsen mielipiteestä asiassa ei voida katsoa olevan lapsenhuoltolain 14 a §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeistä, että edellytyksiä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen muuttamiseen ei ole. Lapsen suhtautumisen selvittäminen mahdolliseen kuulemiseensa asiassa ei myöskään ole tässä tilanteessa tämän edun vastaista. Käräjäoikeus on siten menetellyt virheellisesti, kun se on hylännyt hakemuksen kirjallisessa menettelyssä.